Aluehallitus, kokous 29.9.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 205 Aluehallituksen syksyn 2027 kokousaikataulun täsmentäminen

VAKEDno-2026-3892

Perustelut

Asian valmistelija: hallinnon erityisasiantuntija Kerttu Pöntinen

Hallintosäännön 138 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös,​ milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielin jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Ehdotetussa vuoden 2027 kokousaikataulussa on huomioitu aluehallituksen ja aluevaltuuston kokousten sujuva rytmitys,​ sekä se,​ että kokoukset menisivät mahdollisimman vähän päällekkäin Vantaan kaupungin tai Keravan kaupungin kaupunginvaltuustojen tai kaupunginhallitusten kokousten kanssa. Muutokset kokous-, seminaari- ja iltakouluaikatauluun ovat mahdollisia ja muutokset tuodaan erikseen päätöksentekoon.

Aluehallitus on päättänyt vuooden 2027 kokousaikataulunsa 18.8.2026 § 170. Päätöksenteon jälkeen on havaittu tarve muuttaa aikataulua joulukuun kokousten osalta siten, että joulukuun 2027 aluehallituksen kokous 7.12.2027 siirretään järjestettäväksi 14.12.2027 klo 9.30 ja aluehallituksen kokous 21.12.2027 klo 9.30 perutaan.​​​​​

Ehdotus

Aluehallitus päättää hyväksyä vuoden 2027 kokousaikataulut seuraavasti: 

  • aluehallituksen kokous tiistaina 19.1.2027 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 14.1.2027 klo 14​
  • aluehallituksen iltakoulu keskiviikkona 3.2.2027 klo 17​
  • aluehallituksen kokous tiistaina 16.2.2027 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 11.2.2027 klo 14​ 
  • aluehallituksen kokous tiistaina 9.3.2027 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 4.3.2027 klo 14​
  • aluehallituksen kokous tiistaina 30.3.2027 klo 9.30, selostustilaisuus keskiviikkona 24.3.2027 klo 14​
  • aluehallituksen kokous tiistaina 20.4.2027 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 15.4.2027 klo 14​
  • aluehallituksen seminaari keskiviikkona 12.5.2027​
  • aluehallituksen kokous tiistaina 25.5.2027 klo 9.30, selostustilaisuus keskiviikkona 19.5.2027 klo 14​
  • aluehallituksen kokous tiistaina 15.6.2027 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 10.6.2027 klo 14​
  • aluehallituksen iltakoulu keskiviikkona 18.8.2027 klo 17​
  • aluehallituksen kokous tiistaina 31.8.2027 klo 9.30, selostustilaisuus keskiviikkona 25.8.2027 klo 14​
  • aluehallituksen kokous tiistaina 21.9.2027 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 16.9.2027 klo 14​
  • aluehallituksen kokous tiistaina 12.10.2027 klo 9.30, selostustilaisuus keskiviikkona 6.10.2027 klo 14​
  • aluehallituksen iltakoulu keskiviikkona 27.10.2027 klo 17​
  • aluehallituksen seminaari 4.11.2027
  • aluehallituksen kokous tiistaina 9.11.2027 klo 9.30, selostustilaisuus edeltävällä viikolla seminaarin yhteydessä
  • aluehallituksen kokous tiistaina 14.12.2027 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 9.12.2027 klo 14​

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohjeet

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen aluehallitukselle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen. Oikaisuvaatimus toimitetaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle.

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, aluehallitus

Osoite:
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue / kirjaamo
PL 1000
01088 Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
kirjaamo@vakehyva.fi

p. 09 419191

Voit myös toimittaa oikaisuvaatimuksesi paikan päällä

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon 7 päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksiantotodistukseen merkittynä aikana taikka kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen, Suomi.fi-tiedoksiantoa varten henkilötunnuksesi, yritys- ja yhteisötunnus, sähköinen tai muu mahdollinen osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan toissijaisesti toimittaa (prosessiosoite) ja oikaisuvaatimuksen tekijän allekirjoitus. Jos sinulla on laillinen edustaja, valituksessa tulee olla sinun nimesi ja kotikunnan lisäksi myös tämän nimi, henkilötunnus, prosessiosoite ja allekirjoitus. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä, eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Sähköinen viesti katsotaan saapuneeksi viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä, eli viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo: 16.00. Oikaisuvaatimus lähetetään aina omalla vastuulla.