Perustelut
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 142 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä. Erityisestä syystä esityslista tai yksittäisen asian selostus ja päätösehdotus voidaan lähettää myöhemmin.
Kokouskutsu toimitetaan, mikäli mahdollista, kolme päivää ennen kokousta toimielimen jäsenille sekä niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen kokouksessa. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo- oikeus tai -velvollisuus, ensisijaisesti sähköisesti. Hyvinvointialuelain 108 §:n mukaan muu toimielin kuin aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun yli puolet jäsenistä on läsnä.
Hallintosäännön 146 §:n mukaan toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta. Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti.
Ehdotus
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta päättää
- todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi; ja
- myöntää tähän monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan kokoukseen puhe- ja läsnäolo-oikeuden hankevastaava ja sosiaalityöntekijä Marjukka Nyströmille.
Päätös
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta päätti
- todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja että kokous pidetään, vaikka se ei ole päätösvaltainen: kokouksessa on paikalla vain kolme yhdeksästä jäsenestä;
- että kokous on päätösvaltainen klo 17:22-18:21;
- myöntää tähän monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan kokoukseen puhe- ja läsnäolo-oikeuden hankevastaava ja sosiaalityöntekijä Marjukka Nyströmille.