Perustelut
Asian valmistelijat: kehittämispäällikkö Outi Linnolahti, erityisasiantuntija Jonna Salesvuo, riskienhallintapäällikkö Kati Tillander
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen osavuosikatsauksessa ja omavalvontaraportissa käsitellään vuoden 2026 ensimmäisen kolmanneksen (1.1.2026-30.4.2026) osalta pelastuslaitoksen toimintaa sekä palvelutasoa.
Pelastuslaitoksen palveluiden saatavuudessa on ollut alueellisia puutteita vuoden 2026 ensimmäisen kolmanneksen aikana, mutta myös positiivista kehitystä verrattuna edellisiin vuosiin.
Pelastustoiminnan toimintavalmiusajoissa oli alueellisesti puutteita etenkin 1. riskiluokan ruuduissa. Pelastustoiminnan ensimmäisen yksikön toimintavalmiuden täyttymisprosentti ja toimintavalmiusajan mediaani ovat kuitenkin parantuneet verrattuna edeltäviin vuosiin ja odotettavissa on, että pelastustoiminnan toimintavalmius jatkaa paranemistaan sitä mukaan, kun asemarakentaminen edistyy. Pelastustoiminnan saavutettavuushaasteisiin vastataan pidemmän aikavälin korjaussuunnitelmalla rakentamalla Vantaan alueelle kolme uutta paloasemaa tulevien vuosien aikana. Korson valmiusaseman rakentaminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Uusille paloasemille suunnitellaan tilat myös ensihoidon tarpeisiin, lopullisista yksiköiden sijoituksista päättää järjestämisvastuussa oleva HUS-yhtymä yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa. HALI-liikennevalo-ohjausjärjestelmän rakentaminen jatkui Vantaalla. Fintraffic ja kunnat ovat valmistelleet myös muiden kuntien (pois lukien Pornainen) HALI-järjestelmien rakentamista.
Ensihoidon ydintaajama-alueiden tavoittamisviiveissä jäätiin molemmilla alueilla HUS-yhtymän ensihoidon palvelutasopäätökseen asetetuista tavoitteista. Ydintaajama-alueilla tavoittamisviiveet ovat Vantaan ja Keravan alueella heikentyneet selkeästi seurantakaudella, kun taas Keski-Uudenmaan alueella parantuneet edelliseen vuoteen verrattuna. Seurantajaksolla ensihoitoyksiköiden tehtäväsidonnaisuudet ovat nousseet vuoden 2023 tasolle. Tavoittamisviiveiden kasvuun on vaikuttanut eniten yksiköiden tehtäväsidonnaisuuksien nousu, jolloin yksiköt ovat kiinni tehtävässä, eivätkä vapaana lähtemään uuteen hälytykseen omalta toiminta-alueelta.
Onnettomuuksien ehkäisyn palvelukyky ja saatavuus ovat olleet vertailujaksolla kiitettävällä tasolla. Vuoden ensimmäisellä kolmanneksella palotarkastuksia on suoritettu 36,6 % koko vuoden tavoitteesta. Turvallisuusviestinnän palvelukokonaisuudessa palvelukyky on ollut kiitettävä ja turvallisuusviestintätilaisuuksissa on onnistuttu tavoittamaan enemmän ihmisiä kuin edellisen vuoden vastaavalla seurantajaksolla. Muita onnettomuuksien ehkäisyn palveluita on tuotettu asiakastarpeen mukaisesti.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toimintatuotot ja toimintamenot ylittivät jaksotetun talousarvion 1,6 %:lla. Toimintakate on raportointikaudella toteutunut 1,7 % jaksotettua talousarviota heikompana.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 25 §:n mukaan pelastuslautakunnan tehtäviin kuuluu vastata toimialallaan sisäisestä valvonnasta ja sen toteutumisen järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä huolehtia tarvittavilta osin omavalvonnasta ja sen raportoinnista molemmille hyvinvointialueille.
Pelastuslaitoksen omavalvontaraportti tulee osaksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen laadun ja omavalvontaohjelman raporttia.
Päätösehdotus
Pelastuslautakunta päättää merkitä tiedoksi liitteissä esitetyt Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen osavuosikatsauksen 1/2026 ja omavalvontaraportin 1/2026 sekä lähettää ne tiedoksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle ja HUS akuutille.