Perustelut
Asian valmistelija: apulaispelastusjohtaja Jussi Rahikainen
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen urheilijat ry. hakee avustusta toimintaansa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilömäärän mukaan 15 euroa/henkilö.
Seuran tarkoituksena on tukea Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilökunnan liikuntaharrastuksia luomalla mahdollisuuksia yhdessä liikkumiseen sekä järjestää liikuntatapahtumia ja -kursseja sekä hankkia liikuntavälineitä. Seura maksaa koko laitoksen henkilöstön jäsenmaksun Suomen Palohenkilöstö ry:lle (Sopu ry). Lisäksi seura voi antaa tukea henkilöstön osallistumiseen palo-, pelastus- ja viranomaisliikuntaan erilaisissa turnauksissa.
Seura on toimittanut pelastuslaitokselle vuoden 2025 toiminnantarkastuskertomuksen, tase- ja tuloslaskelman sekä vuoden 2026 talousarvion ja toimintasuunnitelman.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 25 §:n mukaan pelastuslautakunnan toimivaltaan kuuluu päättää avustusten myöntämisestä toimialaansa liittyville yhteisöille.
Päätösehdotus
Pelastuslautakunta päättää myöntää Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen urheilijat ry:lle avustusta henkilöstömäärän mukaisesti 8250 euroa vuodelle 2026.