Tarkastuslautakunta, kokous 14.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 47 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perustelut

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 142 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä. Erityisestä syystä esityslista tai yksittäisen asian selostus ja päätösehdotus voidaan lähettää myöhemmin.

Kokouskutsu toimitetaan, mikäli mahdollista, kolme päivää ennen kokousta toimielimen jäsenille sekä niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen kokouksessa. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, ensisijaisesti sähköisesti.

Hyvinvointialuelain 108 §:n mukaan muu toimielin kuin aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun yli puolet jäsenistä on läsnä. Läsnä oleviksi katsotaan myös ne toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.

Hallintosäännön 146 §:n mukaan toimielimen jäsenten, esittelijän ja pöytäkirjanpitäjän lisäksi toimielimen kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus

  1. aluehallituksen kokouksessa aluevaltuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla hyvinvointialuelain 26 §:n mukaan sekä kansalliskielilautakunnan puheenjohtajalla hyvinvointialuelain 33 § mukaan;
  2. muiden toimielinten kokouksessa aluehallituksen puheenjohtajalla ja hyvinvointialuejohtajalla, ei kuitenkaan tarkastuslautakunnan eikä aluevaltuuston tilapäisen valiokunnan kokouksessa eikä vaalilaissa säädettyjen vaalitoimielinten kokouksissa sekä
  3. aluehallituksen kokouksessa toimialajohtajilla, johtajaylilääkärillä, konsernipalvelujen toimialan palvelualuejohtajilla, viestinnän edustajalla sekä juristilla;
  4. aluehallituksen kokouksessa nuorisovaltuuston edustajalla. Nuorisovaltuuston edustajalla ei kuitenkaan ole puhe- ja läsnäolo-oikeutta käsiteltäessä salassa pidettäviä asioita.

Edellä mainitulla henkilöllä on oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen, jollei hän ole samalla kyseisen toimielimen jäsen. Toimielinten kokousten pöytäkirjanpitäjänä toimii hyvinvointialuejohtajan määräämä henkilö. Pöytäkirjanpitäjällä on puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksissa.Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta. Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 85 §:n mukaan tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on
läsnäolovelvollisuus lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä.

Hallintosäännön 85 §:n mukaan tarkastuslautakunnan esittelijänä toimii tarkastuspäällikkö. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Aleksi Paananen, Tarkastuspäällikkö, aleksi.paananen@vakehyva.fi

Tarkastuslautakunta päättää:

  1. todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi ja
  2. myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden tähän tarkastuslautakunnan kokoukseen tilakeskuspäällikkö Pasi Salolle. 

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti yksimielisesti: 

  1. todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi ja 

  1. myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden tähän tarkastuslautakunnan kokoukseen tilakeskuspäällikkö Pasi Salolle. 

 

Lisätietoja päätöksestä antaa tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen, aleksi.paananen@vakehyva.fi