§ 23 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun hankinta

Lataa 

VAKEDno-2025-861

Päätöspäivämäärä

12.9.2025

Päätöksen tekijä

Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 47 §:n mukaan (toimialajohtaja) päättää yli kymmenen (10) miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla (toimialajohtajan) toimivaltaan.

Kuvaus

Asian valmistelija: Hankinnan erityisasiantuntija Jussi Pehkonen 

Tausta 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on voimassa olevat sopimukset Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun hankinnasta, jotka ovat päättymässä 31.12.2025 ja tämän vuoksi hankinta on kilpailutettu uudelle sopimuskaudelle 1.1.2026 alkaen. 

Hankinnan kohde 

Hankinnan kohteena on vammaispalvelulain (675/2023) mukainen henkilökohtaisen avun hankinta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle ajalle 1.1.2026- 31.12.2027. Hankintaan sisältyy optio. Sopimuskauden jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella vuosi kerrallaan. Tilaaja tekee päätöksen option käytöstä. Option käyttämisestä ilmoitetaan kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden tai optiovuoden päättymistä.  

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset kuvattiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. 

Hankinta on jaettu osa-alueisiin seuraavasti: 

Osa-alue 1 Palveluluokka 1: Henkilökohtainen apu  

Osa-alue 2 Palveluluokka 2: Vaativa henkilökohtainen apu  

Jokaiseen osa-alueeseen valitaan kymmenen (10) toimittajaa. Tarjoaja on voinut tehdä tarjouksen yhteen tai molempiin osa-alueisiin. Tarjouskilpailun perusteella muodostetaan puitejärjestely siihen valittujen toimittajien kesken. Puitejärjestelyn piiriin valitaan molempiin osakohteisiin kaikki soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset täyttävät toimittajat poissulkien kaksi (2) kalleinta tarjousta, kuitenkin enintään kymmenen (10) toimittajaa.  

Puitejärjestelyssä oleva toimittaja valitaan kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisen tarpeen, harkinnan ja palvelun soveltuvuuden perusteella. Ensisijainen toimittaja on halvimman tarjouksen jättänyt. Asiakkaiden ohjautumisessa toimittajille otetaan lisäksi aina huomioon asiakkaan tarpeet, toimittajan osaaminen sekä näiden kohtaaminen.  

Tilaaja varaa oikeuden olla ohjaamatta uusia asiakkaita toimittajalle, jolla on yli kuusikymmentä (60) prosenttia asiakkaille myönnetyistä avustustunneista. 

Jättämällä tarjouksen tähän tarjouspyyntöön tarjoaja hyväksyy tarjouspyyntöasiakirjoissa olevat ehdot ja sitoutuu tuottamaan henkilökohtaista apua tarjouksessaan antamallaan hinnalla.  

Tilaaja varaa oikeuden hankkia palvelua myös puitejärjestelyn ulkopuolisilta toimittajilta, mikäli sopimuskumppanit eivät pysty vastaamaan palvelutarpeeseen tai sopimuskumppaneiden palvelut eivät vastaa asiakkaan erityiseen palvelutarpeeseen. 

Lisäksi hankintalain (1397/2016) 110 §:n mukaan suorahankintaa voidaan käyttää yksittäisissä tapauksissa sosiaali- tai terveyspalvelujen hankinnoissa, jos palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi.  

Tilaaja ei sitoudu mihinkään hankintamääriin. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 16 §:n mukainen perustelu 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen strategiassa ja siihen sisältyvässä palvelustrategiassa asetetaan muun ohella palvelujen järjestämistä linjaavat tavoitteet ja palveluiden verkoston periaatteet. Hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen palveluiden tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palveluiden riittävän saatavuuden takaamiseksi hyvinvointialueella.  

Hankintayksikkö on huomioinut hankintaa määritellessään järjestämislain (612/2021) vaatimukset palveluiden järjestämisvastuusta ja asiakkaiden palveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta. Hankinta täyttää järjestämislain 12 §:ssä asetetut edellytykset palvelujen hankkimiseksi yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintayksikkö tulee varmistamaan palveluntuottajan kanssa tehtävällä sopimuksella järjestämislain 15 §:ssä asetetut vaatimukset. Hankintayksikkö varmistaa kyseisellä sopimuksella myös, että Palveluntuottajan mahdolliset alihankkijat täyttävät järjestämislaissa 14 §:ssä säädetyt yksityistä Palveluntuottajaa koskevat vaatimukset.  

Sopimuskaudella tilaaja seuraa sopimuksenmukaista palvelun tuottamista ja sopimusvelvoitteiden täyttämistä. Hankintayksikkö on varautunut sopimusehdoilla palveluiden jatkuvuuden hallintaan sekä potentiaalisimpiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. 

Hankintamenettely ja hankinnan kuvaus 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on julkaissut 2.7.2025 hankintalain (1397/2016) liitteen E:n mukaisen sosiaalipalvelut ja muut erityispalvelut-hankintailmoituksen HILMA-portaalissa. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä.  

Tarjousaikana tarjoajilla oli mahdollisuus esittää lisäkysymyksiä tarjouspyyntöön liittyen 7.8.2025 klo: 12:00 mennessä ja esitettyihin kysymyksiin vastattiin 8.8.2027. 

Tarjousten jättämisen määräaikaan, 28.8.2025 klo: 12:00, mennessä saapui yhteensä kolmekymmentäkahdeksan (38) tarjousta. 

Tarjouksen jättivät seuraavat toimittajat: 9Lives Kotipalvelut Oy (0968381-3), Aarre Avustajat Oy (2969310-3), ANNU Group Oy (3345108-6), Avustajasi Validia Oy (3119852-3), Avustajavälitys Oy (3283957-2), Babando Oy (2812231-7), Bene Terveyspalvelut Oy (3352014-1), Citywork Avustajapalvelut Oy (3107774-8), Duunia Palvelut Oy (3488070-4), FamCare Group Oy (2811038-3), FenixCare Oy (3242730-8), Finn-Hoito Oy (3155664-2), Gubbe Sydänystävä Oy (2949014-6), HemmaKoti Oy (3450536-5), Humana Avopalvelut Oy (2292973-4), JAG Assistans Ab (2246098-0), Karun-Palvelut Oy (2848197-7), Koti-Medi Oy (0956558-5), Kotipalvelu Eve (3188900-9), Kotipalvelu Mehiläinen Oy (1926203-5), Kuurojen palvelusäätiö (0116651-2), Med Group (2080120-0), Medicare Oy (2877866-6), Palvelukauppa KodinOnni Oy (2016384-3), Pihlajalinna Terveys Oy (2303024-5), piika ja sisar oy (2142490-2), Services Netto Oy (3170630-5), Sievä tuki Oy (3176084-6), Sinun Kotisairaala Oy (3402119-2), Suomen Avustajapalvelut Oy (FI28729557), Suomen Seniorihoiva Oy (FI25602059), Syke Kotipalvelut Oy (FI29510338), Target Vision Oy (3129210-6), Tiamas Kotihoito Oy (3335248-3), Tukena Oy (2008528-3), Tunne Hoiva Oy (2650590-4), Viisi Vuodenaikaa Oy (2944722-8) ja Välitysklinikka Oy (3260207-3). 

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen 

Hankintalain (1397/2016) 85 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ehdokkailla ja tarjoajilla on hankintasopimuksen toteuttamiseen tarvittavat taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat. Tätä varten hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia vähimmäisliikevaihdosta tai varojen ja velkojen välisestä suhteesta. 

Hankintalain (1397/2016) 83 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa ehdokkaiden tai tarjoajien teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia 84—86 §:ssä tarkoitettuja vaatimuksia.  

Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta. 

Tarjoajat ovat tarjouksessaan vakuuttaneet täyttävänsä tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset. Hankintayksikkö tarkastaa tarjouspyynnön mukaisesti vaatimusten täyttymisen valituilta toimittajilta ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. 

Kaikki tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuuden vaatimukset. 

Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus 

Hankintalain 113 §:n mukaan ennen tarjousten valintaa hankintayksikön on tarkistettava, että tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta. 

Kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttäneiden tarjoajien tarjoukset täyttivät myös tarjouspyynnössä hankinnan kohteelle asetetut vähimmäisvaatimukset.  

Tarjousvertailu 

Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo on 100 %. Palvelua koskevat ehdottomat laatuvaatimukset ovat kuvattu tarjouspyyntöasiakirjoissa. Tapauksessa, jossa vertailuluvut ovat samat, ratkaistaan tarjoajien etusijajärjestys arpomalla tai muulla hankintayksikön päättämällä syrjimättömällä menettelyllä. 

Vertailuhinta muodostuu osakohteittain: 

  1. Henkilökohtainen apu: Hinta annetaan muodossa XX Euroa / tunti / työntekijä (Perustuntihinta arkisin klo 6–18). 

  2. Vaativa henkilökohtainen apu: Hinta annetaan muodossa XX Euroa / tunti / työntekijä (Perustuntihinta arkisin klo 6–18). 

Tarjoushintojen tulee sisältää kaikki tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisista ehdoista aiheutuvat kustannukset. Tarjoushintojen tulee olla kiinteänä voimassa vähintään 31.12.2026 asti. Hinnantarkistusesitys koskien vuotta 2027 voidaan tehdä ainoastaan ennen optiovuoden käyttöönottoa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. 

Tilaajalla on oikeus tehdä kevennetty kilpailutus milloin tahansa (myös ennen 31.12.2026) yksittäistä tilausta suorittaessaan tai minikilpailutus optiokaudelle. Kevennetyssä kilpailutuksessa tarjoajan antama hinta ei voi ylittää alkuperäistä tarjoushintaa tai sovittua optiokauden hintaa. Kevennetyn kilpailutuksen tarjouspyynnössä määritellään ainakin tilauksen sisältö, kesto ja laajuus. Kevennettyyn kilpailutukseen ei oteta mukaan uusia osapuolia. Sopimuskauden aikana tilaajan edustaja lähettää kevennetyn kilpailutuksen tarjouspyynnöt sähköpostilla kaikille puitejärjestelyyn valituille toimittajille ja optiokautta varten tilaajan valitsemille toimittajille. Asiakaskohtaisella kevennetyllä kilpailutuksella voidaan hankkia esim. asiakkaan tukitarpeeseen vastaava usean henkilökohtaisen avustajan tukirinki 24 h/7vrk palvelun antamiseksi asiakkaan luona.  

Hintavertailu ilmenee liitteistä: Vertailutaulukko_perus_henka_PL1.pdf ja Vertailutaulukko_vaativa_henka_PL2.pdf 

Sovelletut oikeusohjeet 

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) 

Hallintolaki (434/2003)  

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 

Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006) 

 

Päätös

Päätän  

  1. valita osakohteessa 1. (Henkilökohtainen apu) palveluntuottajiksi liitteen 1. mukaisen järjestyksen mukaisesti kymmenen (10) palveluntuottajaa. 

  1. valita osakohteessa 2. (Vaativa henkilökohtainen apu) palveluntuottajiksi liitteen 2. mukaisen järjestyksen mukaisesti kymmenen (10) palveluntuottajaa. 

Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on noin 48 000 000 euroa (alv. 0 %)   

Tämä päätös on ehdollinen siihen saakka, kun ylemmällä toimielimellä on mahdollisuus käyttää hallintosäännön 29 §:n mukaista otto- oikeuttaan. Sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella. 

Hankintasopimus  

Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen ja valitusosoituksen tiedoksi. 

 

Allekirjoitus

Kirsi Leväpelto, Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja

Organisaatiotieto

Hankinta