§ 52 Tutkimuslupa: Monitoimijainen verkostotoimintamalli nuorten rikoskäyttäytymisen, katuväkivallan ja jengiytymisen ratkojana (MoveOn)

Lataa 

VAKEDno-2025-2769

Päätöspäivämäärä

27.8.2025

Päätöksen tekijä

Hyvinvointialuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 32 §:n mukaan hyvinvointialuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää luvan antamisesta useampaa kuin yhtä toimialaa koskeviin tieteellisiin tutkimuksiin ja tietojen luovuttamisesta tähän tarkoitukseen.

Kuvaus

Laurea-ammattikorkeakoulun lehtori, YTT Janika Lindström tutkimusryhmineen hakee tutkimuslupaa tutkimushankkeelle Monitoimijainen verkostotoimintamalli nuorten rikoskäyttäytymisen, katuväkivallan ja jengiytymisen ratkojana (MoveOn), joka toteutetaan yhteistyössä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen, Vantaan kaupungin, Rikosseuraamuslaitoksen, Marjaverkon ja poliisin kanssa.

Tutkimussuunnitelman tiivistelmä

MoveOn-hankkeessa kehitetään monitoimijaiseen verkostotyöhön perustuvaa toimintamallia rikoksilla oireilevien nuorten tukemiseksi. Kehittäminen toteutetaan viiden työpajan sarjana, joiden aikana kartoitetaan muutostarpeita, suunnitellaan ja pilotoidaan muutoskokeiluja sekä arvioidaan ja vakiinnutetaan toimivia käytäntöjä. Työpajoihin kutsutaan noin 20 monitoimijaisen verkoston edustajaa, mukaan lukien nuoria (15 vuotta täyttäneitä), sosiaalityöntekijöitä, poliisin, Rikosseuraamuslaitoksen, sovittelutoimiston, kolmannen sektorin ja hengellisten yhteisöjen edustajia sekä kokemusasiantuntijoita. VAKElta kutsutaan viisi sosiaalityön ammattilaista, jotka työskentelevät joko aikuissosiaalityössä tai lasten, nuorten ja perheiden palveluissa.

Työpajojen keskustelut nauhoitetaan ja tuotokset valokuvataan. Lisäksi kerätään kyselyaineistoa verkoston toimijoilta hankkeen alussa, keskivaiheilla ja lopussa. Kyselyssä arvioidaan monitoimijaisen verkostotyön tilaa. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä monitoimijaisen verkostotyön kehittämisestä ja tuottaa käytännöllinen toimintamalli osaksi nuorten tukipalveluja.

Hankkeessa kerätään haastatteluilla myös onnistumistarinoita VAKEn asiakasnuorilta, joilla on kokemusta rinnalla kulkevasta työparitoiminnasta MoveOn-hankkeessa tai muussa yhteydessä ja heidän huoltajiltaan. VAKEn henkilöstö laittaa haastattelukutsun Vantaan alueen yksiköiden ilmoitustauluille. Suostumus osallistua pyydetään alaikäisten nuorten osalta myös heidän huoltajiltaan.

Tutkimuksesta vastaavat Laurea-ammattikorkeakoulun tutkijat, ja tutkimus toteutetaan vuosien 2025–2027 aikana.

Tutkimuslupahakemuksen käsittely

Tutkimuslupahakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 10.6.2025. Hakemusta on täydennetty 22.8.2025. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö. Viranhaltijapäätöksen valmistelussa on huomioitu vaikutusten ennakkoarviointi.

Tutkimuksesta hyvinvointialueelle aiheutuvat kustannukset

Yhteisötyöpajaan osallistuminen (viiden työpajan sarja) vie 15–20 tuntia työaikaa viideltä henkilöstön jäseneltä. Työajan käyttö jakaantuu vuosille 2025–2027 ja siihen osallistuu kaksi sosiaalialan ammattilaista lasten, nuorten ja perheiden palveluista ja kolme aikuissosiaalityöstä.

Kyselyitä lähetetään Vantaalla rikoksilla oireilevien nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille kolme kertaa ja niihin vastaamiseen menee kerralla 10 minuuttia.

Lisäksi tehdään mahdollisesti kokeiluja kuten parityön pilotointi nuorten tapaamisissa (sosiaalityöntekijä ja kokemusasiantuntija tapaavat nuoren yhdessä asiakastapaamisissa).

Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin

Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tutkimustoiminnan ohjeiden mukaisesti tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon.

Tutkijat ovat sitoutuneet siihen, etteivät käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkijat sitoutuvat myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja. Mikäli tutkimusryhmään halutaan ottaa uusia jäseniä, jotka käsittelevät henkilötietoja, tulee tutkimuksen vastuullisen johtajan ilmoittaa asiasta hyvinvointialueen kirjaamoon ja toimittaa uuden tutkijan allekirjoittama henkilötietojen salassapitosopimus. Uusi tutkija sitoutuu kaikkiin em. ehtoihin.

Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-versiona kirjaamoon, kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkijat ilmoittavat samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan tutkimukselle Monitoimijainen verkostotoimintamalli nuorten rikoskäyttäytymisen, katuväkivallan ja jengiytymisen ratkojana (MoveOn).

Allekirjoitus

Timo Aronkytö, hyvinvointialuejohtaja

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut