§ 29 Ajoneuvojen katsastuspalveluiden hankinta

Lataa 

VAKEDno-2025-3921

Päätöspäivämäärä

23.9.2026

Päätöksen tekijä

Pelastusjohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 41 §:n mukaan pelastusjohtaja päättää pelastuslaitoksen alle miljoonan euron palveluhankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla pelastusjohtajan toimivaltaan.

Kuvaus

Tausta

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on tarve ajoneuvojen katsastus- ja rekisteröintipalveluille, jonka vuoksi hankinta kilpailutettiin alla olevan selostuksen mukaisesti.

 

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena on ajoneuvojen katsastus- ja rekisteröintipalvelut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle. Sopimus on määräaikainen kaksi vuotta sopimuksen allekirjoituksesta. Määräaikaisen sopimuskauden jälkeen sopimus jatkuu automaattisesti toistaiseksi voimassa olevana, mikäli sopimusta ei irtisanota erikseen kirjallisesti toisen osapuolen toimesta sopimusehtojen mukaisesti. Hankintaan ei sisälly optiota.

Tarjouspyynnössä pyydettiin tarjousta eri katsastuspalveluista raskasajoneuvokalustolle, kevytajoneuvokalustolle ja perävaunuille. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset kuvattiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Hankinta on jaettu kahteen (2) osa-alueeseen ja jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) toimittaja. Hankintayksikkö ei sitoudu hankittaviin määriin.

 

Hankintamenettely

Hankinta oli hankintalain (1397/2016) kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA ilmoituskanavassa 28.8.2026 (korjausilmoitus 10.9.2026) Tarjousten jättämisen määräaika oli 16.9.2026 klo: 09:00.

Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä.

Tarjousaikana tarjoajilla oli mahdollisuus esittää lisäkysymyksiä tarjouspyyntöön liittyen 7.9.2026 klo: 16:00 mennessä ja esitettyihin kysymyksiin vastattiin 10.9.2026.

Tarjousten jättämisen määräaikaan mennessä saapui yhteensä kaksi (2) tarjousta.

Tarjouksen jättivät osa-alueittain seuraavat tarjoajat:

Osa-alue 1, Ajoneuvojen katsastus- ja rekisteröintipalvelut etelä: A-Katsastus Oy

Osa-alue 2, Ajoneuvojen katsastuspalvelut pohjoinen: A-Katsastus Oy ja Vartti Katsastus Oy

 

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Kaikki tarjoajat täyttivät tarjouspyynnössä Tarjoajan soveltuvuudelle asetetut soveltuvuusvaatimukset. Hankintayksikkö tulee tarkastamaan tilaajavastuulain mukaiset selvitykset ennen hankintasopimuksen tekemistä.

 

Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Hankintalain 79 §:n mukaan ennen tarjousten valintaa hankintayksikön on tarkistettava, että tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttäneiden tarjoajien tarjoukset täyttivät myös tarjouspyynnössä hankinnan kohteelle asetetut vähimmäisvaatimukset.

 

Tarjousvertailu

Valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous, hinnaltaan halvin per osa-alue. Sopimuskumppaniksi valitaan halvimman hinnan tarjonnut tarjoaja per osa-alue. Hankinnan kohteen laatutekijät on varmistettu hankinnalle asetetuilla vähimmäisvaatimuksilla.

Osa-alueittain, yksikkökohtaiset vertailuhinnat muodostuvat siten, että Tarjoajan antama yksikköhinta painotetaan ilmoitetulla laskennallisella volyymilla (arvioitu kulutusmäärä vuodessa).

Lopullinen vertailuhinta muodostuu yksikköhintojen painotettujen hintojen (yksikköhinta * laskennallinen volyymi) yhteenlasketusta summasta.

Halvimman vertailuhinnan tarjonnut tarjoaja on tarjouskilpailun voittaja per osa-alue.

Hintavertailu ilmenee liitteestä 1, hintavertailu.

 

Sovelletut oikeusohjeet

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)

Hallintolaki (434/2003)

Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä (1233/2006)

Päätös

Päätän hankkia Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle ajoneuvojen katsastus- ja rekisteröintipalvelut ja valita hankinnan sopimustoimittajaksi A-Katsastus Oy:n osa-alueissa 1 ja 2. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on noin 115 000 euroa (alv. 0 %).

Tämä päätös on ehdollinen siihen saakka, kun ylemmällä toimielimellä on mahdollisuus käyttää hallintosäännön 29 §:n mukaista otto-oikeuttaan. Sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella.

 

Hankintasopimus

Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Allekirjoitus

Jyrki Landstedt, Pelastusjohtaja

Organisaatiotieto

Hankinta