§ 31 PÄÄTÖS HANKINTAMENETTELYN KESKEYTTÄMISESTÄ: VAKEDno-2026-1649 Tuetut yön yli tapaamiset

Lataa 

VAKEDno-2026-1649

Päätöspäivämäärä

15.6.2026

Päätöksen tekijä

Perheiden erityispalvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 47 §:n mukaan palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluhankinnoissa palvelualuejohtaja päättää kuitenkin alle 10 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla palvelualuejohtajan toimivaltaan.

Kuvaus

Asian valmistelija: hankinnan erityisasiantuntija Tytti Holm

Hankinnan kohde

Hankinnan kohteena on sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaisten lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvontatehtävien tuottaminen. Tässä hankinnanssa kilpailutettu tuote on: Tuetut yön yli tapaamiset.

Kyseessä on dynaamisen kaltaisen hankintajärjestelyn VAKEDno-2024-4387 Tuetut ja valvotut tapaamiset ja valvotut vaihdot 1. avaus, jonka yhteydessä hankintajärjestelmään on perustettu uusi osa-alue "Tuetut yön yli tapaamiset". Avaus koski ainoastaan em. tuotetta. Aiemmin kilpailutettujen tuotteiden osalta sopimukset säilyvät voimassa päätöksen VAKEDno-2024-4387 Tuetut ja valvotut tapaamiset ja valvotut vaihdot mukaisesti. 

Tämän avauksen osalta sopimuskausi on toistaiseksi voimassa oleva, alkaen arviolta 1.7.2026.

Arvioitu tarve ostopalveluna tuotettaville yön yli tapaamisille on noin 8-12 lapselle. Tapaamisten määrät vaihtelevat Tilaajan ja Asiakkaiden tarpeen mukaan. 

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset kuvattiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Hankintaa ei ole jaettu osa-alueisiin, sillä osiin jakaminen ei ole hankinnan kohteen mukaisessa palvelussa, kyseessä olevilla hankintamäärillä, tarkoituksen mukaista.

Tilaaja ei sitoudu tiettyihin tilaus- tai hankintamääriin.

Hankintamenettely ja hankinnan kuvaus

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on julkaissut 27.5.2026 hankintalain (1397/2016) liitteen E:n mukaisen sosiaalipalvelut ja muut erityispalvelut-​hankintailmoituksen HILMA-​portaalissa.Hankinta toteutettiinn dynaamisen kaltaisena tarjousmenettelynä, joka tarkoittaa Tilaajan itsensä suunnittelemaa, hankintalain periaatteiden mukaista menettelyä hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkimiseen. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä.

Tarjousaikana tarjoajilla oli mahdollisuus esittää lisäkysymyksiä tarjouspyyntöön liittyen 3.6.2026 klo 12.00​ mennessä ja esitettyihin kysymyksiin vastattiin 4.6.2026.

Tarjousten jättämisen määräaikaan,​ 11.6.2026 klo 12.00​ mennessä saapui yhteensä neljä (4) tarjousta.

Tarjouksen jättivät seuraavat toimittajat:

  • Hoivatie Oy
  • Humana Avopalvelut Oy
  • Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry
  • Vuoksenlaakson vammais- ja perhetyö ry

 

Hankintamenettelyn keskeyttäminen 

Hankintalain (1397/2016) 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 123 §:ssä. 

Hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota hankinnan keskeyttämisen syyn arvioinnissa siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Koska hankintamenettelyn tulee pääsääntöisesti johtaa hankintasopimuksen tekemiseen, hankintamenettelyn aloittaminen ilman aikomusta tehdä hankintasopimusta esimerkiksi markkinatilanteen kartoittamiseksi ei ole sallittavaa. 

Oikeuskäytännön mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä ei ole pidetty julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun tarjouskilpailun keskeyttäminen perustui todellisiin syihin (esim. KHO 28.9.2006 taltio 2514).  

Nyt kyseessä olevassa hankinnassa saatujen tarjousten hinnat ylittävät merkittävästi kyseiselle palvelulle varatun määrärahan. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue tulee kilpailuttamaan hankinnan uudistetulla tarjouspyynnöllä mahdollisimman pian. 

Hankinnan keskeyttämiselle on yllä mainittujen perustelujen takia hankintasäännösten tarkoittama todellinen ja perusteltu syy. Ratkaisu ei vaikuta syrjivästi tarjoajiin. 

Tarjousasiakirjojen julkisuus 

Koska hankinta tullaan kilpailuttamaan uudelleen,​ on perusteltua pitää saadut tarjoukset salassa julkisuuslain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella,​ kunnes hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen uudesta hankintamenettelystä tai päättänyt jättää hankintamenettelyn toteuttamatta. Salassapidolla pyritään turvaamaan tarjoajien tasapuolinen kohtelu mahdollisessa tulevassa kilpailutuksessa.

Päätös

Päätän,​ että hankinta VAKEDno-2026-1649 Tuetut yön yli tapaamiset keskeytetään ja saadut tarjoukset pidetään salassa

Tämä päätös on ehdollinen siihen saakka, kun ylemmällä toimielimellä on mahdollisuus käyttää hallintosäännön 29 §:n mukaista otto- oikeuttaan.

Allekirjoitus

Saana Pukkio, Perheiden erityispalvelujen palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

Hankinta