VAKE-2024-4844
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 80 §:n mukaisesti talousjohtajan toimivaltaan kuuluu päättää hyvinvointialueelle testamentattujen tai lahjoitettujen varojen sekä valtion perintöjen vastaanottamisesta, hallinnasta ja hoitamisohjeista.
Perittävät xxxxxxxxxx ja xxxxxxxxxx olivat allekirjoittaneet 1.6.2016 keskinäisen testamentin, jonka mukaan “Kun kaikki edellä mainitut velvoitteet ja legaatit on täytetty, on kaikki muu omaisuutemme menevä Keravan Hopeahoville. Omaisuus on käytettävä vanhusten hyvinvointiin esimerkiksi ulkoiluun ja muuhun piristykseen. Keravan Hopeahovin saamasta perinnöstä on ilmoitettava paikallisessa sanomalehdessä.” xxxxxxxxxx jälkeen 16.4.2024 laaditussa perukirjassa testamentti on todettu lainvoimaa vailla olevaksi, koska kaikki edunsaajat eivät vielä olleet hyväksyneet testamenttia. Keravan Hopeahovin toiminta on siirtynyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle 1.1.2023 osana hyvinvointialueuudistusta.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on vastaanottanut testamenttia koskevat verohallinnon päätökset 28.10.2024 / Perinnönjättäjä: xxxxxxxxxx sekä Perinnönjättäjä: xxxxxxxxxx, joiden mukaan, perintöveroa ei tule maksettavaksi, koska perinnönsaaja on julkisoikeudellinen tai yleishyödyllinen yhteisö.
Testamentattujen varojen ja omaisuuden vastaanottaminen on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kannalta tarkoituksenmukaista.
Testamenttisaannon tarkka suuruus velkojen ja vähennysten jälkeen ei ole vielä tiedossa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue toivoo, että seuraavaksi kuolinpesän osakkaat edistävät yhdessä testamentin toimeenpanoa ja perinnönjakoa koskevia toimia.
Tässä päätösesityksessä yksilöity keskinäinen testamentti ja perukirjat ovat tämän päätösesityksen liitteinä.
Päätän, että