§ 24 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palveluhinnasto hyvinvointialueiden välistä laskutusta varten 1.5.2026 alkaen

Lataa 

VAKEDno-2026-2331

Päätöspäivämäärä

19.5.2026

Päätöksen tekijä

Talouspalvelupäällikkö

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 80 § Aluehallitus päättää maksujen perusteista ja euromääristä. Aluehallitus voi siirtää maksuista päättämiseen liittyvää toimivaltaansa alaiselleen viranomaiselle.

Aluehallitus on kokouksessaan 3.3.2026 § 51 päättänyt, että Aluehallitus päättää siirtää maksuista päättämiseen liittyvää toimivaltaansa siten, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen talouspalvelupäällikölle annetaan oikeus päättää muille hyvinvointialueille tai muille viranomaistahoille tai vakuutusyhtiöille annettujen palvelujen osalta perittävistä maksuista.

Kuvaus

Tätä viranhaltijapäätöstä on hallintolain 51–52 § mukaisesti tarkistettu 19.5.2026 seuraavasti: päätöksen liitteeksi on lisätty puuttuva liite ”PALVELUHINNASTO 2026 hyvinvointialueiden välistä laskutusta varten”. Kirjoitusvirheeseen rinnastuvan virheen korjaaminen ei vaikuta päätöksen muutoksenhakuaikaan. Päätös on julkaistu Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen verkkosivuilla 6.5.2026. Päätös on julkaistu uudelleen 19.5.2025 ja lähetetty uudelleen tiedoksi 19.5.2026.

Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 57 § mukaisesti, jos hyvinvointialue antaa lakiin tai 36 §:ssä tarkoitettuun hyvinvointialueiden yhteistyösopimukseen perustuen sosiaali- tai terveyspalveluja toisen hyvinvointialueen asukkaalle, on sen hyvinvointialueen, jonka asukas henkilö on, korvattava ilman aiheetonta viivytystä palvelun antamisesta aiheutuneet kustannukset, jollei kustannusten korvaamisesta muualla toisin säädetä tai jolleivat hyvinvointialueet toisin sovi. Kustannuksilla tarkoitetaan toteutuneita kuluja, jotka ovat aiheutuneet palvelun antamisesta ja joista on vähennetty palvelusta kertyneet toimintatulot. Edellä säädettyä ei sovelleta terveydenhuoltolain 16 §:ssä tarkoitettuun kouluterveydenhuoltoon, 17 §:ssä tarkoitettuun opiskelijaterveydenhuoltoon eikä 17 a §:ssä tarkoitettuihin opiskeluhuollon psykologipalveluihin eikä sosiaalihuoltolain 27 c §:ssä tarkoitettuihin opiskeluhuollon kuraattoripalveluihin. 

Lain perusteella annettavien palvelujen osalta voimassa olevassa lainsäädännössä kyseeseen tulevat tilanteet liittyvät yleisimmin henkilön oikeuteen valita häntä hoitava julkisen terveydenhuollon toimintayksikkö myös asuinkuntansa tai sen mukaisen sairaanhoitopiirin ulkopuolelta (TervHL 47 §), henkilön säännönmukaiseen tai pidempiaikaiseen oleskeluun toisen kunnan tai sairaanhoitopiirin alueella (TervHL 48 § sekä SHL 57 §) tai kiireellisissä tilanteissa annettavaan sosiaali- tai terveydenhuoltoon (TervHL 50 §, SHL 12 § ja 58 § ).

Terveydenhuollosta perittävän korvauksen on terveydenhuoltolain 58 §:n mukaan perustuttava tuotteistukseen tai tuotehintaan, jolla terveydenhuollon toimintayksikkö seuraa omaa toimintaansa. Tällä tarkoitetaan toiminnan omakustannusarvoa eli toiminnasta aiheutuvien yksikkökustannusten mukaista laskutusta. Myös muiden kuin terveyspalvelujen osalta on mahdollista, että muiden, kuin niiden asiakkaiden, joiden kotikunta on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen alueella saamista palveluista laskutetaan sitä hyvinvointialuetta, jonka alueella heidän kotikuntansa sijaitsee. Toisen hyvinvointialueen korvausvelvollisuus voi perustua myös siihen, että palvelun tarve on alkanut jo aikaisemmassa kotikunnassa, kuten esim. lastensuojelulain 16 §:n mukainen huostaanoton ja sijaishuollon tarve. Näissä tapauksissa edellytetään kustannusten korvaamista palvelun omakustannusarvon mukaan.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palvelujen laskutushinnasto viranomaislaskutusta varten perustuu hyvinvointialueen omakustannuslaskentaan sekä hyvinvointialueindeksin mukaiseen kustannuskehitykseen. Hinnat ovat omakustannushintoja eli kustannuksilla tarkoitetaan kuluja, jotka ovat aiheutuneet palvelun antamisesta ja joista on vähennetty palvelusta kertyneet toimintatulot.

Päätös

Päätän, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen terveydenhuollon ja sosiaalitoimen palveluhinnastot hyvinvointialueiden välisistä laskutusta varten 1.5.2026 alkaen ovat liitteen mukaiset.

Allekirjoitus

Talouspalvelupäällikkö Hanna Heinikainen

Organisaatiotieto

Talouspalvelut