Kuvaus
DigiFinland on julkisen hallinnon digitalisaatiota edistävä erityistehtäväyhtiö, jonka tehtävänä on kehittää kansallisia digitaalisia ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon, pelastustoimen ja muiden toimialojen tueksi. Lisäksi DigiFinland tukee viranomaisten sähköisen asioinnin palveluita ja edistää julkisen hallinnon ICT:n integraatiota.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue päätti 22.6.2022 § 116 DigiFinland Oy:n osakkaaksi liittymisestä ja osakassopimuksen hyväksymisestä. Tämän jälkeen hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän yhteisen DigiFinland Oy:n omistusjärjestelyn toimeenpano käynnistyi. Valtioneuvosto oikeutti 1.9.2022 valtiovarainministeriön hyväksymään DigiFinland Oy:n omistusjärjestelyn, jossa valtio luopuu vastikkeetta enemmistöomistuksestaan. Myös kaikki 21 hyvinvointialuetta, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä ovat hyväksyneet mukaantulon DigiFinland Oy:n omistajiksi 1.1.2023 lukien.
Omistusrakenteen laajentaminen toteutettiin kolmessa vaiheessa siten, että ensimmäisessä vaiheessa omistusrakenteen laajentamisen toteuttamiseksi valtiovarainministeriö teki 22.9.2022 osakkeenomistajan päätöksen osakeanneista valtiolle ja yhtiölle itselleen, antanut osakeantivaltuutuksen hallitukselle päättää osakeannista hyvinvointialueille, kaupungille ja HUS-yhtymälle sekä päättänyt yhtiöjärjestyksen muuttamisesta, joka tulee voimaan 1.1.2023. Toisessa vaiheessa loppuvuodesta 2022 yhtiön hallitus päätti maksuttomista osakeanneista hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle. Hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä merkitsivät osakkeet ja allekirjoittavat osakassopimuksen, joka tuli voimaan 1.1.2023. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on näin ollen DigiFinland Oy:n omistaja-asiakas.
Osapuolet ovat allekirjoittaneet Asiakassopimuksen (D/210/2022), jossa on sovittu Asiakkaan ja DigiFinlandin välisestä yhteistyöstä ja reunaehdoista, joilla DigiFinland toimittaa Palveluita Asiakkaalle.
DigiFinland Oy on tarjouksessaan 16.6.2025 tarjonnut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle tilannetaulun käyttäjälähtöistä suunnittelua ja prototyyppausta työpajoineen ja ratkaisun arkkitehtuurin ja teknisen ratkaisun suunnittelua sisältäen POC-vaiheen hintaan 22 100 € (alv 0 %). Lisäksi tarjoukseen on kuvattu erilliseen tarjoukseen perustuvat optiot testauksesta, tuotantoon siirrosta ja ylläpidosta.
Oikeudelliset perusteet
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, myös hankintalaki) 15 §:n mukaan lakia ei sovelleta hankintoihin, jotka hankintayksikkö tekee sidosyksiköltään. Sidosyksiköllä tarkoitetaan hankintayksiköstä muodollisesti erillistä ja päätöksenteon kannalta itsenäistä yksikköä. Lisäksi edellytyksenä on, että hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa käyttää määräysvaltaa yksikköön samalla tavoin kuin omiin toimipaikkoihinsa ja että yksikkö harjoittaa enintään viiden prosentin ja enintään 500 000 euron osuuden liiketoiminnastaan muiden tahojen kuin niiden hankintayksiköiden kanssa,
joiden määräysvallassa se on. Sidosyksikössä ei saa olla muiden kuin hankintayksiköiden pääomaa.
Hankintalain 15 §:n 5 momentin mukaan hankintayksiköiden katsotaan yhdessä käyttävän määräysvaltaa sidosyksikköön, jos sidosyksikön toimielimet koostuvat kaikkien hankintayksiköiden edustajista ja hankintayksiköt voivat yhdessä käyttää ratkaisevaa päätösvaltaa sidosyksikön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin. Lisäksi edellytyksenä on, että sidosyksikkö toimia määräysvaltaa käyttävien
hankintayksiköiden etujen mukaisesti. DigiFinland Oy toimii edellä mainitun lainkohdan mukaisena omistajiensa sidosyksikkönä, jolta tehtäviä hankintoja ei tarvitse hankintalain mukaisesti
kilpailuttaa.
Hallintosääntö
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluhankinnoissa palvelualuejohtaja päättää kuitenkin alle 10 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Toimialajohtaja ja hyvinvointialuejohtaja päättävät tämän ylittävistä hankinnoista.
Oheismateriaali: DigiFinland Oy, tarjous 16.6.2025, (salassa pidettävä JulkL 24 § 1 mom 20 kohta), alustava projektisuunnitelma 062025 (salassa pidettävä JulkL 24 § 1 mom 20 kohta),