Kuvaus
Hankinnan tausta
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin on päätöksellään §5, 26.1.2022 (VAKEDno-2023-1071) hankkinut perustietotekniikan palvelut CGI Suomi Oy:ltä. Hankintapäätöksessä todettiin, että väliaikainen valmistelutoimielin voi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (jäljempänä myös sote-voimaanpanolaki, 616/2021) 10 §:n 3 momentin kohdan 2 mukaan tehdä hyvinvointialuetta sitovia sopimuksia vain määräaikaisesti voimassa oleviksi siten, että määräaika päättyy viimeistään 31. päivänä joulukuuta 2023. Hankintasopimus tuli voimaan 8.2.2022. Sopimuksessa todettiin, että sopimuksen määräaikainen kesto on 31.12.2023 saakka.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on konsernipalveluiden toimialajohtajan päätöksellään §26 30.6.2023 jatkanut sopimusta 1.1.2024 lähtien toistaiseksi voimassa olevana, sopimusnumero S10157277. Sopimukseen sisältyy muun ohella lähitukipalvelu ja tämän yhteydessä “palvelupistepalvelu”, johon loppukäyttäjät ovat voineet mennä asioimaan tietoteknisissä asioissa suoraan tukihenkilön kanssa.
CGI Suomi Oy:n tarjous
CGI Suomi Oy on 28.2.2025 päivätyssä tarjouksessaan tarjonnut uutta mallia lähituen palvelupistepalveluun siten, että aiempi malli, jossa Vantaan Tikkurilan (jaettu Vantaan kaupungin kanssa) ja Keravan palvelupisteistä on tarjottu työasemaympäristöön liittyvää tukea sekä käsitelty mobiililaitteisiin liittyviä pyyntöjä, korvataan nyt uudella mallilla, jossa nykyiset toimipisteet palveluineen korvataan uudella Tikkurilan palvelupisteellä sekä kiertävällä palvelupistepalvelulla ja varalaitepalvelulla.
Uuden palvelupistepalvelun hinta on 9 033,90 euroa kuukaudessa (alv 0%) ja se korvaa aiemman palveluhinnoittelun (aiempi hinta (arvio): 9 833,88 euroa kuukaudessa (alv 0%)).
Oikeudelliset perusteet
Voimassa olevan sopimuksen mukaan palvelulla ei ole ollut kiinteää hinta. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen arvio palvelun kokonaiskustannuksesta on 9 833,88 euroa / kk (alv 0 %). Näin ollen jatkuvan palvelun kustannus vähenee 799,98 eurolla kuukaudessa.
Palvelu sisältyy alkuperäiseen hankintasopimukseen, mutta sopimusta muutetaan nyt siten että palvelun palveluaikoihin ja toimintamalliin tehdään muutoksia. Kyse on sellaisesta vähäarvoisesta sopimusmuutoksesta, joka alittaa liitteessä E tarkoitettuja palveluja koskevissa hankinnoissa sekä käyttöoikeussopimuksissa kansalliset kynnysarvot tai muissa hankinnoissa EU-kynnysarvot eikä vaikuta sopimuksen yleiseen luonteeseen.
Hankintasopimuksen muutos ei ylitä hankintalain 136 § 4 momentissa määriteltyä enimmäismäärää ottaen huomioon 5 momentissa mainittu indeksiehto. Näin ollen kysymys on hankintalain 136 § 2 momentin 5 kohdan mukaisesta sallitusta hankintasopimuksen muutoksesta. Lisähankinnassa noudatetaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ja CGI Suomi Oyj:n välisen nykyisen sopimuksen S10157277 sekä sen muutossopimuksen S10425903 ehtoja.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista.
Oheismateriaali: CGI Suomi Oy:n tarjous 28.2.2025 (salassa pidettävä JulkL 24 § 1 mom 20 kohta)