§ 11 HUS Kiinteistöt Oy:ltä hankittavat Tikkurilan terveys- ja perhekeskuksen hankesuunnitteluvaiheen rakennuttamis- ja asiantuntijatehtävät

Lataa 

VAKEDno-2024-1068

Päätöspäivämäärä

9.4.2024

Päätöksen tekijä

Tilakeskuspäällikkö

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön § 46:n mukaisesti palvelualuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää alle miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Hankinnasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla tilakeskuspäällikölle. 

Kuvaus

Valmistelija: Tilakeskuspäällikkö Pasi Salo 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen investointisuunnitelmaan sisältyy Tikkurilan terveys- ja perhekeskuksen rakentaminen. Tikkurilan terveys- ja perhekeskus -hankkeen laajuudeksi on arvioitu karkeasti noin 22 000 brm2. Investointisuunnitelman määrärahavaraus on 107 milj. euroa.  

Vantaan kaupunki on tehnyt päätöksen tontin varaamisesta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle osoitteeseen Kielotie 13 toteutettavaan uudisrakennukseen (kiinteistötunnus 92–61–206–7). Vantaan kaupunki on yhteistyössä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa käynnistänyt tontin asemakaavan muutoksen valmistelun. Terveys- ja perhekeskuksen toiminnallinen kokonaisuus tarkennetaan hankesuunnittelutyön aikana. Hankkeelle on laadittu tarveselvitys Vantaan kaupungin toimesta vuonna 2021. Tarveselvitys päivitetään hankesuunnittelutyön osana. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on käynnistänyt kohteen hankesuunnittelun, jonka toteuttaminen edellyttää myös hankesuunnitteluun liittyvien suunnittelupalveluiden hankintaa ja suunnittelun ohjausta.  

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ja HUS Kiinteistöt Oy ovat neuvotelleet hyvinvointialueen tarvitsemista konsulttipalveluista kyseessä olevaan hankkeeseen liittyen. Neuvottelut perustuvat siihen, että HUS Kiinteistöt Oy on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen julkista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 15 §:ssä tarkoitettu sidosyksikkö, jonka vuoksi hankintaa ei tarvitse kilpailuttaa julkista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisesti. 

Neuvottelujen perusteella HUS Kiinteistöt Oy on antanut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle päätösesityksen liitteenä (Liite 1) olevan tarjouksen Tikkurilan terveys- ja perhekeskuksen hankesuunnitteluvaiheen rakennuttamis- ja asiantuntijatehtävistä. HUS Kiinteistöt Oy:n tarjous on määrältään yhteensä 63 492,00 euroa (alv 0 %). 

Palkkio konsulttitehtävistä maksetaan suunnittelutarjouksen liitteen olevan HUS Kiinteistöt Oy:n palveluhinnaston mukaisesti esitetyn henkilöryhmittäisen tuntiveloitushintojen mukaan kerran kuukaudessa toteutuneeseen työtuntimäärään perustuen. Henkilöryhmät ovat Suunnittelu ja konsultointiyritykset SKOL ry:n, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n tai kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n käyttämiä tehtävään ja henkilön pätevyyteen perustuvan ryhmittelyn mukaisia. 

Palveluiden hinnoittelu perustuu tehtävien vaativuuteen ja asiantuntijoiden pätevyyteen. Laskutus perustuu toteutuneisiin tuntimääriin. Tehtävien suorittamisesta maksetaan tarjouksen tuntiveloitushinnan mukaisesti palkkio korkeintaan kattohintaan asti. 

Toimeksianto on voimassa 28.2.2025 saakka.  

Päätös

  1. Päätän hyväksyä HUS Kiinteistöt Oy:n konsulttipalveluista antaman kattohintaisen tarjouksen määrältään 63 492,00 euroa (alv 0 %). 

  1. Hankintasopimus ei synny hankintapäätöksen toimeksiannolla, vaan vasta kirjallisen hankintasopimuksen allekirjoittamisella. 

Allekirjoitus

Pasi Salo, Tilakeskuspäällikkö 

Organisaatiotieto

Hankinta