VAKEDno-2024-1068
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 47 §:n mukaisesti palvelualuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää alle miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Hankinnasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla tilakeskuspäällikölle.
Tilakeskus päällikkö on tehnyt 9.4.2024 § 11 hankintapäätöksen, joka koskee Tikkurilan terveys- ja perhekeskuksen hankesuunnitteluvaiheen rakennuttamis- ja asiantuntijatehtäviä. Päätöksen mukaan toimeksianto on ollut voimassa 28.2.2025 saakka. Koska toimeksiantoon liittyvien tehtävien käynnistäminen on viivästynyt, on tarpeellista jatkaa toimeksiannon voimassa oloaikaa 30.5.2026 saakka.
HUS Kiinteistöt Oy on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen julkista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 15 §:ssä tarkoitettu sidosyksikkö, jonka vuoksi hankintaa ei ole tarvinnut kilpailuttaa julkista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) mukaisesti.
HUS Kiinteistöt Oy:n tarjous on ollut määrältään yhteensä 63 492,00 euroa (alv 0 %).
Palkkio konsulttitehtävistä maksetaan suunnittelutarjouksen liitteen olevan HUS Kiinteistöt Oy:n palveluhinnaston mukaisesti esitetyn henkilöryhmittäisen tuntiveloitushintojen mukaan kerran kuukaudessa toteutuneeseen työtuntimäärään perustuen. Henkilöryhmät ovat Suunnittelu ja konsultointiyritykset SKOL ry:n, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n tai kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n käyttämiä tehtävään ja henkilön pätevyyteen perustuvan ryhmittelyn mukaisia.
Palveluiden hinnoittelu perustuu tehtävien vaativuuteen ja asiantuntijoiden pätevyyteen. Laskutus perustuu toteutuneisiin tuntimääriin. Tehtävien suorittamisesta maksetaan tarjouksen tuntiveloitushinnan mukaisesti palkkio korkeintaan kattohintaan asti.
Päätän hyväksyä Tikkurilan terveys- ja perhekeskuksen hankesuunnitteluvaiheen rakennuttamis- ja asiantuntijatehtäviä koskevan toimeksiannon voimassa olon muutoksen seuraavasti:
Toimeksiannon jatkamisesta tehdään erillinen sopimus.