Kuvaus
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella terveysasemapalveluiden palvelualueella 1 on ollut terveyskeskuslääkärin virka haettavana 30.4.-21.5.2026 välisenä aikana. Hakuilmoitus julkaistiin hyvinvointialueen Avoimet työpaikat -sivustolla, sekä Laura.fi, Työmarkkinatori ja Duunitori -sivustoilla.
Terveyskeskuslääkärin työnkuvaan kuuluu ajanvaraus- ja kiirevastaanoton lisäksi toiveidesi mukaan kouluttajan työtä, terveysaseman toiminnan kehittämistä, neuvolaa, opiskelu- ja kouluterveydenhuoltoa. Työtä tehdään moniammatillisesti.
Terveysasema on auki arkisin klo 8-16. Osa-aikatyö on mahdollista. Virka-ajan ulkopuolista päivystysvelvoitetta ei ole. Palkkauksemme on kilpailukykyinen, jossa huomioidaan tehtävän sisältö, työkokemus ja erityisosaaminen.
Etsimme Suomessa laillistettua yleislääketieteen erikoislääkäriä tai loppuvaiheen erikoistuvaa lääkäriä, joka on innostunut työstään ja työnsä kehittämisestä. Arvostamme aiempaa kokemusta terveyskeskukseen soveltuvan lääketieteen alalta, erikoislääkärikouluttajan oikeuksia, hyviä työyhteisötaitoja, pitkäjänteisyyttä sekä sitoutumista työyhteisöön. Työn edellytyksenä on erinomainen suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito.
Terveyskeskuslääkärin viran kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistetun lääkärin pätevyys. Lisäksi valittavalta henkilöltä edellytetään hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa.
Hakuilmoituksessa todettiin muina valintaa tukevina kriteereinä
-Yleislääketieteen erikoislääkärin tutkintoa tai erikoistumista yleislääketieteeseen
-aiempaa kokemusta terveyskeskukseen soveltuvan lääketieteen alalta,
-erikoislääkärikouluttajan oikeuksia
-hyviä työyhteisötaitoja, pitkäjänteisyyttä sekä sitoutumista työyhteisöön
Määräaikaan 21.5.2026 klo 16.00 mennessä virkaa haki 2 hakijaa. Haastatteluryhmä, johon kuuluivat Korson terveysaseman ylilääkäri Maarika Metsätähti sekä vs. apulaisylilääkäri Janina Forstén, päätti kutsua 1 hakijan haastatteluun. Haastattelu järjestettiin 10.6.2026 Korson terveysasemalla.
Valinta perustuu hakijoiden kelpoisuuden arviointiin, ansiovertailuun ja hakijoiden haastatteluihin. Arvioinnissa on otettu huomioon laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuuslain säännökset ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto. Edellä esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Virkanimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.
Haastatteluryhmä katsoo, että lääketieteen lisensiaatti Elli-Noora Hännikäisellä (jäljempänä valittu) on koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella parhaat edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen. Valittu on jo kokemusta potilastyöstä kartuttanut lääkäri, joka erikoistuu yleislääketieteeseen. Valitulla on työkokemusta perusterveydenhuollosta ja hän on Korson terveysasemalla työskennellessään osoittanut erinomaista kyvykkyyttä niin potilastyössä kuin moniammatillisessa tiimityössä. Hänellä on erinomaiset sosiaaliset ja työyhteisötaidot. Valittu on siten haastatteluryhmän suorittaman kokonaisharkinnan perusteella ansioitunein viranhakijoista.
Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa, jonka ajan valittu on jo työskennellyt Korson terveysaseman palveluksessa.
Virka on vakinainen ja täytetään 1.7.2026 alkaen. Palvelussuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka määräytyvät Lääkärisopimuksen mukaisesti.