§ 1 Adoptioneuvontapalvelujen hankinta

Lataa 

VAKEDno-2024-100

Päätöspäivämäärä

16.1.2024

Päätöksen tekijä

Perheitä tukevien palvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 46 §:n mukaan Palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluhankinnoissa palvelualuejohtaja päättää kuitenkin alle 10 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla Perheitä tukevien palvelujen palvelualuejohtaja Reetta Voutilaisen toimivaltaan. 

Kuvaus

Lakimies Kari Leppäkoski 

Vantaan kaupungilla on ollut Helsingin kaupungin kanssa sopimus adoptioneuvontapalvelujen tuottamisesta. Sopimus on siirtynyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta. Hyvinvointialue on syksyn 2023 aikana neuvotellut sopimuksen päivittämisestä.

Sopimuksen kohteena on adoptiolain (22/2012) ja asetuksen (202/2012) mukainen adoptioneuvonta ja siihen kuuluvat palvelut on todettu sopimuksen liitteessä 2. Adoptioneuvonnan antamisesta ja keskeyttämisestä tehdään adoptiolain mukainen päätös.  Adoptioneuvonnan antamista koskeva päätös tehdään Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella ja keskeyttämispäätöksen tekee Helsingin perheoikeudellisten asioiden johtava sosiaalityöntekijä.    

Henkilöstö, tilat ja työvälineet

Neuvontapalvelut tuottaa Tuottajan henkilöstö. Tuottaja huolehtii henkilöstönsä ammattitaidon säilymisestä ja kehittämisestä järjestämällä tarvittaessa täydennys- ja muuta koulutusta. Neuvonta järjestetään Tuottajan tiloissa ja työvälinein, sekä kotikäyntien osalta asiakkaiden kodeissa.

Tilaajan ja Tuottajan välinen vastuunjako

Tuottaja järjestää neuvontapalvelut Tilaajan lähettämille asiakkaille samalla huolellisuudella ja samoin laatuvaatimuksin kuin omillekin asiakkailleen. Tuottaja vastaa siitä, että neuvontapalvelu täyttää sopimuksen ja lainsäädännön vaatimukset.

Tuottaja voi harkintansa mukaan ohjata asiakkaan Pelastakaa Lapset ry:n tarjoamien adoptiopalvelujen piiriin saatuaan ensin Tilaajan suostumuksen. Näin voidaan toimia erityisesti yksittäisten kotimaan adoptioiden ja toisen lapsen adoptioiden kohdalla. Tällöin Tuottaja ei laskuta Tilaajaa lainkaan ja Tuottaja ohjeistaa Pelastakaa Lapset ry:tä laskuttamaan Tilaajaa asiakkaalle tarjottavasta palvelusta.

Tuottaja ottaa välittömästi yhteyttä Tilaajan yhteyshenkilöön/sosiaalityöntekijään, mikä se ei voi toimia sovitulla tavalla. 

Sopimuksen syntyminen ja sopimuskausi

Sopimus syntyy, kun molemmat sopijapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Allekirjoitus tapahtuu sen jälkeen, kun osapuolten toimielimet ovat vahvistaneet viranhaltijoiden sopimuksen hyväksymistä koskevat viranhaltijan päätökset.

Sopimuskausi alkaa 1.1.2024 ja on voimassa toistaiseksi kuuden (6) irtisanomisajalla.

Hankintamenettely  

Hankintaan ei sovelleta hankintalakia, (1397/2016) sillä kysymyksessä on liitteen E mukaisen sosiaali- ja terveyspalveluiden kynnysarvon alittava hankinta.  Kynnysarvon on toistaiseksi voimassa olevien sopimusten osalta 400 000 euroa.

Sovelletut oikeusohjeet 

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)

Hallintolaki (434/2003)  

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 

 

Päätös

Päätän hankkia Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle Adoptioneuvontapalveluja Helsingin kaupungilta. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo jää alle hankintalain mukaisen sosiaali- ja terveyspalvelujen kansallisen kynnysarvon.   

Tämä päätös on ehdollinen siihen saakka, kun ylemmällä toimielimellä on mahdollisuus käyttää hallintosäännön 29 §:n mukaista otto- oikeuttaan. Sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella. 

Hankintasopimus  

Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen ja valitusosoituksen tiedoksi.  

Allekirjoitus

Reetta Voutilainen, Perheitä tukevien palvelujen palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

Hankinta