§ 2 Kahden palotarkastajan viran täyttäminen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle 1.2.2024 lukien

Lataa 

VAKEDno-2024-235

Päätöspäivämäärä

16.1.2024

Päätöksen tekijä

Palvelutuotannon pelastuspäällikkö

Päätöksen peruste

Pelastusjohtajan 29.4.2023 § 11 viranhaltijapäätös toimivallan siirtämisestä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilöstöasioissa. Viran täyttämisestä päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla pelastuspäällikkö Jorma Alho toimivaltaan.

Kuvaus

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kahden (2) palotarkastajan vakituiset virat ovat olleet julkisesti haettavana 4.12.2023–18.12.2023. Hakuilmoitus julkaistiin hyvinvointialueen Laura-rekrytointijärjestelmässä sekä Kuntarekryssä.

Palotarkastajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva opistotason tutkinto ja riittävä perehtyneisyys tai AMK-tutkinto tai pelastusasetuksen (407/2011) 6 §:n mukainen alipäällystö- tai päällystötutkinto. Hakuilmoituksessa edellytettiin hyviä tietoteknisiä taitoja, selkeiden ja ymmärrettävien asiakirjojen tuottamiskykyä, oma-aloitteisuutta sekä kykyä itsenäiseen päätöksentekoon. Näiden lisäksi edellytettiin, että on kiinnostunut kehittämään itseään ja asiantuntemustaan, sekä motivoitunut tekemään onnettomuuksien ehkäisytyötä. Lisäksi painotettiin hyviä neuvottelu-, kommunikaatiotaitoja. Olennaiseksi taidoksi katsottiin kyky hankkia uutta tietoa ja soveltaa sitä käytäntöön. Ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen osaaminen katsottiin eduksi.

Hakuilmoituksessa esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Näitä ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Määräaikaan 18.12.2023 klo 16:00 mennessä virkoja haki 28 henkilöä, joista 13 ei täyttänyt viroille asetettuja kelpoisuusehtoja. Haastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella 8 henkilöä, joista 7 osallistui haastatteluun. Yksi haastatteluista suoritettiin etäyhteydellä aikataulullisista syistä. Haastattelut suorittivat johtavat palotarkastajat XXXXXX ja XXXXXX pl. yksi haastattelu, jonka pitivät XXXXXX ja tiimiesihenkilö XXXXXX. Haastattelut suoritettiin 9.1.2024–12.1.2024.  

Haastattelijat esittävät, että palotarkastajan vakituisiin virkoihin valitaan turvallisuusalan tradenomi XXXXXX sekä pelastusasetuksen 6 §:n mukaisen alipäällystötutkinnon suorittanut XXXXXX. Hakemuksen, koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelujen perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella heillä on parhaat edellytykset palotarkastajan tehtäviin.

Päätös

Päätän 

  1. ottaa tradenomi XXXXXX palotarkastajan vakituiseen virkaan 1.2.2024 lukien, koska hän omaa koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen.

    Päätös on ehdollinen, kunnes virkaan valitulle on tehty hyväksytty turvallisuusselvitys sekä hän on esittänyt hyväksyttävän työterveyshuollon lääkärintodistuksen terveydentilastaan sekä hyväksyttävän todistuksen huumausainetestauksesta.

    Virkaa täytettäessä ei noudateta koeaikaa.
     

  2. ottaa pelastusasetuksen 6 §:n mukaisen alipäällystötutkinnon suorittaneen XXXXXX palotarkastajan vakituiseen virkaan 1.2.2024 lukien, koska hän omaa koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen.

    Päätös on ehdollinen, kunnes virkaan valitulle on tehty hyväksytty turvallisuusselvitys sekä hän on esittänyt hyväksyttävän työterveyshuollon lääkärintodistuksen terveydentilastaan sekä hyväksyttävän todistuksen huumausainetestauksesta.

    Virkaa täytettäessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa

 

      

Allekirjoitus

Jorma Alho, pelastuspäällikkö

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut