§ 18 Hankintapäätös vammaispalveluiden tuekseen tarvitsemien arkistointipalveluiden hankinnasta

Lataa 

VAKEDno-2024-709

Päätöspäivämäärä

9.2.2024

Päätöksen tekijä

Tietohallintojohtaja

Päätöksen peruste

Laki hyvinvointialueesta (611/2021) 6 §, 131 § ja 132 §

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 16 §

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosääntö 46 §

Kuvaus

 ​​​​​​Eteva kuntayhtymän (jäljempänä myös Eteva) toiminta päättyi hyvinvointialueuudistuksen myötä 31.12.2022. Etevan toiminnot siirtyivät kuudelle eri hyvinvointialueelle varoineen, velkoineen ja vastuineen. Lisäksi erityisen vaativia palveluita tuottaneet yksiköt siirtyivät HUS yhtymän vastuulle. Hyvinvointialueet sopivat yhteisesti Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (jäljempänä myös Keusote) toimivan vastuuhyvinvointialueena.

Keusotella ICT-kokonaisratkaisun tehtäviä perustettiin hoitamaan Eteva-hanke, jonka vastuulla on ollut pitää yllä Eteva Lifecarea katselukäytössä sekä päättää Etevan TOSI- ja TORI-järjestelmät hallitusti. Tätä tehtävää on pyritty hoitamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti, mutta huolehtien vastuiden täyttymisestä.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on tehnyt päätöksen Lifecare IT-palveluisen kustannuksista vuoden 2024 loppuun asti, pois lukien arkistointi, hyvinvointialuejohtajan päätös 29.12.2022, § 53. Sopimus on allekirjoitettu 23.1.2023.

Hankkeen vuoden 2024 kustannusarvioon on huomioitu Eteva ICT-kokonaisratkaisun sekä Eteva Lifecaren arkistoinnin kulut, ja ne ovat yhteensä 600 000 €. Eteva ICT-kokonaisratkaisu ei ole pitänyt sisällään Lifecaren arkistointia. Hyvinvointialueet ovat kuitenkin yhdessä sopineet Etevan Lifecaren arkistoinnista kokonaisratkaisun periaatteiden mukaisesti.

Keusoten tarjous

Keusoten arkistointipalvelu tarjoaa vanhojen sote-tietojen arkistointipalvelua. Palvelun avulla alueiden vanhoissa sote-tietojärjestelmissä olevat tietokannat siirretään Kanta-arkistoon ja ei-Kantaan menevät tiedot hyvinvointialueen valitsemaan paikkaan. Arkistointiprojektin alussa sovitaan, mitä tehdään ei-Kantaan meneville arkistoitaville tiedoille.

Tarjous koskee Eteva kuntayhtymän aikaisten vanhojen potilastietojen arkistointiprojektia. Projektissa on mukana seuraavat hyvinvointialueet: Itä-Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Päijät-Hämeen sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta, niiden ollessa nykyisin rekisterinpitäjänä arkistoitavien tietojen osalta.

Etevan ICT-kokonaisratkaisun mukaisesti kustannukset jaetaan hyvinvointialueiden omistussuhteiden mukaisesti. Vantaa ja Keravan hyvinvointialueen kustannukset on laskettu Etevan omistussuhteen 16,1 % mukaisesti. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän 15.1.2024 saapuneen tarjouksen mukaisesti Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kustannukset vuonna 2024 ovat 96 060 euroa (alv 0 %).

Asiakasarkistoinnin jälkeen tarkoituksena on ajaa Eteva Lifecare palvelu alas.

Oikeudelliset perusteet

Hyvinvointialuelain 53 §:n perusteella hyvinvointialueet voivat tuottaa palveluja yhteistoiminnassa, jos yhteistoiminnasta säädetään lailla tai kysymys on hankintalain 15 §:ssä tarkoitetusta hankinnasta sidosyksiköltä taikka 16 §:ssä tarkoitetusta hankinnasta toiselta hankintayksiköltä (horisontaalinen yhteistyö). Hankintalain 16 §:n mukaan lakia ei sovelleta hankintayksiköiden väliseen sopimukseen, jolla toteutetaan niiden vastuulla olevia yleisen edun mukaisia julkisia palveluita, joita toteutetaan hankintayksiköiden välisessä yhteistyössä ja niiden yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Pykälän soveltamisen ehtona on lisäksi, että sopimuksen toiminnan tulee kohdistua pääosin sen osapuolille: enintään viisi prosenttia ja enintään 500 000 euron osuus yhteistyön piiriin kuuluvista palveluista tuotetaan muita kuin sopimuksen osapuolia varten.

Prosenttiosuus on 10 eikä euromääräistä rajoitusta ole silloin, kun yhteistyön piiriin kuuluvissa palveluissa ei ole markkinaehtoista toimintaa. Prosentuaalista rajoitusta ei sovelleta silloin, kun muita sopimuksen osapuolia varten toteutettujen yhteistyön piiriin kuuluvien palvelujen arvo on sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden ajalta keskimäärin alle 100 000 euroa vuodessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen alalla toimivilla sidosyksiköillä vuoden 2022 loppuun asti sallittu ulosmyyntiosuus on viisi prosenttia eikä euromääräistä rajoitusta ole. 

Hyvinvointialuelain 132 §:n mukaan yhtiöittämisvelvollisuuden estämättä hyvinvointialue voi lisäksi hoitaa omana toimintanaan 131 §:ssä tarkoitettua tehtävää, jos laissa säädetään nimenomaisesti, että hyvinvointialue voi tuottaa palveluja toiselle taholle.

 

Oheismateriaali: Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen tarjous 15.1.2024, salassapidettävä JulkL 24 § 1 mom 20) kohta

 

Päätös

Päätän,

1.       hankkia Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelta Lifecare-palvelun arkistoinnin vuodelle 2024 hintaan 96 060 euroa (alv 0 %) ja

2.       todeta, että sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella muutossopimuksella;

3.       todeta, että sopimus tehdään määräaikaisena voimassa olevaksi 31.12.2024 asti; sekä

4.       todeta, että kustannukset maksetaan menokohdalta 512600010.

Allekirjoitus

tietohallintojohtaja Timo Pitkänen

Organisaatiotieto

Tietohallinto