Kuvaus
Itä-Suomen yliopiston professori Sanna Laulainen tutkimusryhmineen hakee tutkimuslupaa Johtajat puristuksessa – Sosiaalihuollon johtaminen ja sen tulevaisuus hyvinvointialueilla (PURJO) -tutkimushankkeelle. Tutkimuslupahakemus kohdistuu hankkeen ensimmäiseen osakokonaisuuteen eli sosiaalihuollon johtajille osoitetun kansallisen kyselyn toteuttamiseen.
Tutkimussuunnitelman tiivistelmä
PURJO-tutkimushanke toteutetaan Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston monitieteisenä yhteistyönä. Hankkeen tavoitteena on tarkastella sosiaalihuollon johtamisen nykytilaa, selkeytetään yhteensovittavan johtamisen merkitystä erityisesti sosiaalihuollon näkökulmasta sekä sitä, miten sosiaalihuollon johtaminen asemoituu hyvinvointialueen johtamisen kokonaisuudessa. Hankkeessa tarkastellaan ja jäsennetään sosiaalihuollon johtamisen odotuksia, esteitä, mahdollisuuksia ja tulevaisuuden visioita yhteensovitettaessa palveluja.
Koko tutkimushanke sisältää kaksi osakokonaisuutta: 1) kansallinen kysely sosiaalihuollon johtajille ja 2) tapaustutkimukset kahdella hyvinvointialueella, joissa haastatellaan Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen sosiaalihuollon johtajia, terveydenhuollon johtajia sekä poliittisia päättäjiä. Lisäksi järjestetään yhteiset dialogityöpajat molempien hyvinvointialueiden johtajille ja poliittisille päättäjille. Työpajoissa kehitetään tutkimustulosten pohjalta konkreettisia keinoja yhteensovittavaan johtamiseen sekä vahvistetaan sosiaalihuollon johtajuutta. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutetaan aikavälillä 29.1.2024-31.5.2024. Tutkimuksen rahoittaja on VTR.
Tutkimuslupahakemuksen käsittely
Tutkimuslupahakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 24.11.2023. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.
Tutkimuksesta hyvinvointialueelle syntyvät kustannukset
Vähäisiä työaikatuskannuksia VAKE:n yhteyshenkilölle, joka kerää VAKE:n sosiaalihuollon johtajien sähköpostiosoitteet tutkijoille kyselyn lähettämistä varten. Kyselyyn osallistuvilla sosiaalihuollon johtajilla kuluu noin 20 minuuttia kyselyyn vastaamisessa.
Tutkijan sitoutuminen totetuttamisehtoihin
Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon.
Tutkijat ovat sitoutuneita siihen, etteivät käytä saamiaan tietoja tutkittavien tai heidän läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja.
Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-versiona kirjaamoon, kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.
Yhteyshenkilö hyvnvointialueella
Tutkimuksen yhteyshenkilönä hyvinvointialueella toimii Elina Eeva, sosiaalityön johtaja ja asiantuntija- ja kehittämispalveluiden palvelualuejohtaja.
Tutkimuksen puoltaja
Tutkimuksen puoltaja on Elina Eeva, sosiaalityön johtaja ja asiantuntija- ja kehittämispalveluiden palvelualuejohtaja.