§ 3 Palotarkastajan viransijaisuuden täyttäminen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle 1.2.2024 – 31.12.2024

Lataa 

VAKEDno-2024-341

Päätöspäivämäärä

22.1.2024

Päätöksen tekijä

Palvelutuotannon pelastuspäällikkö

Päätöksen peruste

Pelastusjohtajan 29.4.2023 § 11 viranhaltijapäätös toimivallan siirtämisestä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilöstöasioissa. Viran täyttämisestä päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla pelastuspäällikkö Jorma Alhon toimivaltaan.

Kuvaus

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palotarkastajan viransijaisuus on avoinna 1.2.2024 – 31.12.2024.

Palotarkastajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva opistotason tutkinto ja riittävä perehtyneisyys tai AMK-tutkinto tai pelastusasetuksen (407/2011) 6 §:n mukainen alipäällystö- tai päällystötutkinto. Palotarkastajalta edellytetään hyviä tietoteknisiä taitoja, selkeiden ja ymmärrettävien asiakirjojen tuottamiskykyä, oma-aloitteisuutta sekä kykyä itsenäiseen päätöksentekoon. Näiden lisäksi edellytetään, että on kiinnostunut kehittämään itseään ja asiantuntemustaan, sekä motivoitunut tekemään onnettomuuksien ehkäisytyötä. Lisäksi painotetaan hyviä neuvottelu-, kommunikaatiotaitoja. Olennaiseksi taidoksi katsotaan kyky hankkia uutta tietoa ja soveltaa sitä käytäntöön. Ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen osaaminen katsotaan eduksi.

Viran täyttöä ohjaavat lisäksi perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Näitä ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Tradenomi XXXXXX on aiemmin haastateltu ja todettu soveltuvaksi hoitamaan kyseistä viransijaisuutta. Hän on antanut suostumuksensa viransijaisuuden hoitoon 1.2.2024–31.12.2024 välisen ajan. Hänellä on tehtävään vaadittava kelpoisuus.  

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 4 §:n mukaan julkisesta hakumenettelystä voidaan poiketa, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi. Ottaen huomioon sen, että tradenomi XXXXXX on kelpoinen hoitamaan viransijaisuutta, hänet on haastateltu ja muutoin todettu kelpoiseksi nyt käsiteltävänä olevaan viransijaisuuteen, ei ole tarpeen järjestää viransijaisuuden kestosta johtuen erillistä viranhakua.  

Päätös

Päätän

  1. tradenomi Paavo Hakaniemen palotarkastajan viransijaisuuteen 1.2.2024 – 31.12.2024, koska hän omaa koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella parhaat edellytykset viransijaisuuden menestykselliseen hoitamiseen,
  2. todeta, että päätös on ehdollinen, kunnes virkaan valitulle on tehty hyväksytty turvallisuusselvitys sekä hän on esittänyt hyväksyttävän työterveyshuollon lääkärintodistuksen terveydentilastaan sekä hyväksyttävän todistuksen huumausainetestauksesta ja
  3. virkaa täytettäessä noudatetaan viiden (5) kuukauden koeaikaa. 

Allekirjoitus

Jorma Alho, pelastuspäällikkö

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut