VAKEDno-2024-984
Määräaikaan mennessä tehtävää haki yhteensä 5 henkilöä, joista kelpoisuusehdot täytti 5 henkilöä. Kolme henkilöä perui hakemuksensa. Haastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella 2 hakija joista toinen perui. Haastattelut suorittivat johtava sosiaalityöntekijä Ann-Britt Knoblock ja sosiaaliohjaaja Ilona Piiroinen. Hakemusten, puuttuvien työkokemusten ja haastattelujen perusteella tehdyn kokonaisarvion perusteella tehtävää hakeneista henkilöistä ei löytynyt sopivaa hakijaa viransijaisuuteen. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 57 §:n mukaan aluevaltuusto päättää hyvinvointialuejohtajan ja toimialajohtajien valinnasta. Hyvinvointialuejohtaja valitsee suorat alaisensa, jotka eivät ole toimialajohtajia. Lisäksi hyvinvointialuejohtaja päättää toimialajohtajan avoimen viran hoitajan. Vuonna 2022 ennen toimialajohtajan virassaan aloittamista hyvinvointialuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää palvelualuejohtajien valinnasta. Toimialajohtaja, palvelualuejohtaja ja tehtäväalueen päällikkö ja toimintayksikön esihenkilö valitsee alaisensa muun alaisensa henkilöstön. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla johtavan sosiaalityöntekijän toimivaltaan.
Lisätietoja antaa Ann-Britt Knoblock, puh.043-8266283
Sosiaaliohjaajan sijaisuus, virka on ollut haettavana 9-23.2.2024 (www.vakehyva.fi ja www.mol.fi -sivut) täytettäväksi 26.2.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Virkasuhteen alkaessa sosiaaliohjaaja toimii aikuissosiaalityön ja vammaispalvelun palvelualueella Lännen aikuissosiaalityön yksikössä hoitaen sosiaaliohjaajan määriteltyjä tehtäviä.
Viran kelpoisuusehtona on sosiaaliohjaajan (Laki 817/2015 8§) mukainen laillistus. Tehtävään valitulta edellytetään lisäksi joustavuutta ja rohkeutta reagoida asiakkaiden nopeastikin muuttuviin olosuhteisiin. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös kykyä asiakaslähtöiseen, myönteiseen ja ratkaisukeskeiseen työskentelyotteeseen. Sosiaaliohjaajan virassa tarvitaan myös ennaltaehkäisevää toimintatapaa, moniammatillista työskentelyä sekä kehittämismyönteisyyttä.
Päätän jättää sosiaaliohjaajan viran sijaisuuden täyttämättä puuttuvien työkokemusten ja haastattelun perusteella