§ 6 Terveysasemapalveluiden Länsimäen ylilääkärin virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen apulaisylilääkärin tehtävänimikkeeksi ja viran siirtäminen Hakunila-Länsimäki terveysasemien apulaisylilääkäriksi

VAKEDno-2024-894

Päätöspäivämäärä

22.2.2024

Päätöksen tekijä

Terveysasemapalvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 54 §:n mukaan palvelualueen sisällä tapahtuvista siirroista päättää palvelualuejohtaja. 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 24 §:n mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, mikäli hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu, perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy, hänen varsinainen palkkansa ei alene ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa. 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranhaltija voi muuttaa viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta, mikäli toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää. 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 57 §:n mukaan toimialajohtaja, palvelualuejohtaja ja tehtäväalueen päällikkö ja toimintayksikön esihenkilö valitsee alaisensa henkilöstön ja päättää virkasuhteeseen ottamisesta. 

Kuvaus

Terveydenhuollon toimialalla, terveysasemapalveluissa muutetaan Länsimäen terveysaseman ylilääkärin nimike apulaisylilääkäriksi ja apulaisylilääkärin tehtävä on jatkossa Hakunilan ja Länsimäen terveysasemien yhteinen. Länsimäen terveysaseman lääkäreiden sekä apulaisylilääkärin lähijohtajana toimii jatkossa Hakunilan terveysaseman ylilääkäri.  

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on tarkasteltu lääkäreiden olemassa olevia työnkuvia, tehtäviä ja tehtävänimikkeitä osana lääkärisopimukseen sisältyvää palkkauksen uraporrasjärjestelmä.  

Uraporrasjärjestelmässä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella ylilääkärin tehtävänkuvaan kuuluvat esihenkilönä toimiminen ja yksikön lääketieteellinen johtaminen tai koko hyvinvointialue tasoinen muu nimetty vastuualue.  

Länsimäen terveysaseman ylilääkärin tehtävänkuva on uudessa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen organisaatiossa hajautunut toimialoille, ja toimialojen tarpeet ovat muuttuneet tehtävän osalta. Vakanssi siirretään tehtäväalueen sisällä Hakunila-Länsimäen apulaisylilääkärin tehtäväksi terveysasemapalveluiden palvelualueen sisällä. Vantaan ja Keravan hallintosäännön 51 §:n mukaan virkanimikkeen muutoksista päättää aluehallitus.  

Tehtävänimikkeen muutos apulaisylilääkärin viraksi muuttaa nykyisen viranhaltijan tehtävänkuvaa. Apulaisylilääkärin tehtävä on kyseisessä yksikössä uusi, tehtävänkuvassa on hallinnollista ja asiakastyötä. Tarkempi tehtävänkuva muotoutuu jatkossa. 

Viran siirto tapahtuu tehtäväalueen sisällä, esihenkilöksi vaihtuu alueen ylilääkäri. Virka siirretään täytettynä, eli Länsimäen ylilääkärin virassa oleva viranhaltija siirtyy uuden apulaisylilääkärin viran mukana. Tehtävänkuvaan perustuva palkkaus määräytyy Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lääkärisopimuksen uraporrasjärjestelmän mukaisesti. 

Viranhaltijaa on kuultu asiaan liittyen 11.12.2023 ja keskustelut on käyty yhteistoimintaneuvotteluina. 

Päätös

Päätän:  

  1. todeta, että työnantajalla on edellä esitettyjen perustelujen mukaisesti olemassa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukainen hyväksyttävä syy muuttaa viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta ja lain 24 § mukainen uudelleenjärjestelyyn liittyvä syy siirtää viranhaltija toiseen virkasuhteeseen; 

  1. että yksikön Länsimäen terveysaseman ylilääkärin virantoimitusvelvollisuus muutetaan perusteluissa esitetyn mukaisesti 1.3.2024 alkaen. 

  1. siirtää Länsimäen ylilääkärin tehtävän tehtäväalueen sisällä Hakunila-Länsimäen apulaisylilääkärin tehtäväksi terveysasemapalveluiden palvelualueen sisällä  

  1. että virka siirretään täytettynä, jolloin viranhaltija siirtyy ylilääkäristä apulaisylilääkärin viran mukana 1.3.2024 alkaen terveysasemapalvelujen tehtäväalueen 2 sisällä terveysasemapalveluissa. 

Allekirjoitus

Merja Kristersson, vs. palvelualuejohtaja terveysasemapalvelut 

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut