Kuvaus
Autismisäätiön suunnittelija ******* ja osaamisjohtaja ******* hakevat tutkimusluvan jatkoa tutkimukselle " Autismisäätiön Vallilan ohjaus- ja valmennuspalveluiden sisäinen arviointi ". Keravan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialajohtaja on myöntänyt tutkimukselle tutkimusluvan 2.12.2022 § 26. (KER/2808/13.00.00/2022)
Tutkimussuunnitelman tiivistelmä
Autismisäätiö tekee Vallilan ohjaus- ja valmennuspalvelujen osatoiminnostaan SROI-arvioinnin vuosina 2022-2024, jonka tarkoituksena on selvittää yksikössä tuotettujen palvelujen vaikuttavuus. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää laajasti Vallilan OVP:n toiminnan hyödyt asiakkaille ja muille sidosryhmille. Tämä arviointitutkimus toteutetaan kysely- ja haastattelututkimuksena. Vallilan ohjaus- ja valmennuspalveluissa tuotetaan päiväaikaista toimintaa asiakkaille, joista suurimmalla osalla on autismikirjon häiriö. Osalla on myös muita neuropsykiatrisia oireyhtymiä ja / tai psykiatrisia liitännäisoireita. Vallilassa asiakkaat saavat palvelusopimustensa mukaista palvelua, jossa maksajana on heidän kotikuntansa.
SROI-arvioinnissa haastatellaan/ lähestytään kyselyllä Vallilan OVP:n asiakkaita, Autismisäätiön työntekijöitä, kuntien sosiaalityöntekijöitä, terveysalan työntekijöitä, kuntien työllisyysasiantuntijoita ja Vallilan OVP:n yhteistyökumppaneita. Vake-hyvinvointialueen työntekijöistä arvoinnissa haastatellaan kevään 2024 aikana webropol-kyselyllä 2-4 sosiaalityöntekijää, jotka toimivat Vallilan OVP:n asiakkaiden sosiaalityöntekijöinä. Työntekijät saavat luettavakseen tiedotteen ja allekirjoitettavakseen suostumuslomakkeen. Arviointiin osallistuminen on vapaaehtoista. Tieto kerätään tunnistetiedottomana ja henkilötietoja käytetään vain yhteydenottoihin.
Tutkimuslupahakemuksen käsittely
Tutkimusluvan jatkohakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 24.1.2024. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.
Tutkimuksen puoltaja
*******, tehtäväaluepäällikkö, vammaisten asumispalvelut
Tutkimuksesta hyvinvointialueelle syntyvät kustannukset
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sosiaalityöntekijöiden työaikaa kuluu SROI-arvioinnin kyselyyn vastaamiseen yhteensä arvioidusti noin 1 tunti. Arvioidaan, että yhden työntekijän kyselyyn osallistumiseen menee aikaa noin 15 minuuttia.
Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin
Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon. Tutkija on sitoutunut siihen, ettei käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja. Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-versiona kirjaamoon, kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.