§ 10 Neljä Astetta Oy / Sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 1-2024

Lataa 

VAKEDno-2024-1080

Päätöspäivämäärä

5.3.2024

Päätöksen tekijä

Perheiden erityispalvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosäännön 47 §:n mukaan palvelualuejohtaja päättää yli 60 000 euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Hankinnan arvo on max. 400 000 euroa.

Tämä päätös on ehdollinen siihen saakka, kun ylemmällä toimielimellä on mahdollisuus käyttää hallintosäännön 29 §:n mukaista otto-oikeuttaan. Sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella.

Kuvaus

Asian valmistelijat: Terhi Leskinen ja Outi Jokinen

Hankinnan kohteena on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle ajalle 1.1.2024-31.12.2025 sosiaalihuoltolain (1301/2014) 18 §:n mukainen perhetyö ja lastensuojelulain 36 §:n mukainen tehostettu perhetyö. Perhetyöllä tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa, joissa asiakas ja hänen perheensä tai asiakkaan hoidosta vastaava henkilö, tarvitsevat tukea ja ohjausta omien voimavarojen vahvistamiseksi ja keskinäisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Perhetyötä annetaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai nuoren terveyden ja kehityksen turvaamiseksi.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue käyttää ensisijaisesti kilpailutettuja palveluntuottajia. Kuitenkin edellisen sopimuskauden aikana on syntynyt asiakassuhteita palveluntuottajien kanssa, jotka eivät ole mukana nykyisessä puitesopimuksessa. Palveluntuottaja Neljä Astetta Oy ei ole uuden kilpailutuksen valittujen palveluntuottajien joukossa perhetyön palvelujen osalta.

Hankintalain (1397/2016) 110 §:n mukaan hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan yksittäisissä tapauksissa tämän luvun mukaisissa sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa, jos tarjouskilpailun järjestäminen tai palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi. Asiakkaiden etu huomioiden lapsen omatyöntekijä on arvioinut, ettei palveluntuottajan vaihtumista sopimuskauden vaihtumisen takia ei pidetä tarkoituksenmukaisena vaan palvelua hankitaan yksilöllisin perustein suorahankintana asiakassuhteen turvaamiseksi.

Hankintapäätös on voimassa 31.12.2025 asti. Palvelun tarkemmat ehdot on määritelty sopimuksessa ja palvelunkuvauksessa. Päätöksen liitteenä olevassa asiakirjassa on listattu asiakkaat. Asiakastietoja sisältävä liite on salassa pidettävä.

Palvelun hinta on:

-          SHL perhetyö 68€/tunti ja parityössä yhden työntekijän hinta 60€/tunti.

-          Tehostettu perhetyö 72€/tunti ja parityössä yhden työntekijän hinta 65€/tunti

-          Lisätyökorvaukset tuntipohjaisessa hinnoittelussa maksetaan seuraavasti:

o   Arki-iltaisin klo 18.00-22.00 välillä tuntihintaan lisätään iltatyökorvaus, joka on + 15 %.

o   Arki öisin klo 22.00-07.00 välillä tuntihintaan lisätään yötyökorvaus, joka on + 30 %.

o   Lauantaisin tuntihintaan lisätään klo 06.00-18.00 välillä lauantaityökorvaus, joka on + 20 %.

o   Lauantai-illasta klo 18.00 lähtien sunnuntaihin klo 24.00 maksetaan sunnuntaityökorvausta, joka on tuntihinta kerrottuna kahdella.

o   Arkipyhänä klo 00.00 lähtien klo 24.00 maksetaan arkipyhäkorvausta, joka on tuntihinta kerrottuna kahdella.

o   Aattopäivinä klo 00.00 lähtien klo 18.00 maksetaan aattokorvausta, joka on tuntihinta kerrottuna kahdella.

o   Jokainen korotus on erikseen mainittu yllä, joten samanaikaisesti ei makseta useampia korotuksia.

Päätös

Päätän hyväksyä suorahankinnan sosiaalihuoltolain mukaisesta perhetyöstä ja tehostetusta perhetyöstä Neljä Astetta Oy:stä useamman asiakkaan kohdalla, erillisen liitteen mukaisesti.

Päätöksen liiteasiakirja on salassa pidettävä.

Allekirjoitus

Saana Pukkio, Perheiden erityispalvelujen palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

Perheiden erityispalvelut