§ 1 Sosiaali- ja kriisipäivystyksen sosiaalityöntekijän (vakanssinumero 300069) vakinaisen viran täyttämättä jättäminen

VAKEDno-2024-1770

Päätöspäivämäärä

23.4.2024

Päätöksen tekijä

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen voimassa olevan hallintosäännön 57 §:n mukaan toimialajohtaja, palvelualuejohtaja ja tehtäväalueenpäällikkö ja toimintayksikön esihenkilö valitsee alaisensa muun henkilöstön. Asiasta päättäminen kuuluu edellä mainitun määräyksen nojalla toimintayksikön esihenkilön toimivaltaan.

Kuvaus

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2 luvun 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää virkasuhteen täyttämättä jättämisestä.

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen, lapsiperheiden ja lastensuojelun päivystyksen virka on ollut haettavana 3.3.2024-20.3.2024 välisenä aikana. Hakuilmoitus julkaistiin Laura-rekrytointijärjestelmän sivustolla, Hyvinvointialueen Avoimet työpaikat-sivustolla, TE-palveluiden sivustolla, Rekrytointi.com-sivustolla ja Duunitorinsivustolla.

Tehtävänimikkeen kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 7§ mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Hakijoilta edellytettiin lisäksi - Kokemusta vastaavasta tehtävästä ja apottitietojärjestelmän käytöstä. Hakijoille luettiin eduksi - Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tuntemus.

Määräaikaan mennessä virkaa haki neljä (4) hakijaa, joista kaksi täyttivät viralle asetettua kelpoisuusehtoa. Toinen kelpoisuusehtoja täyttävistä hakijoista perui hakemuksensa ja toinen haastateltiin. Haastateltavalta puuttui tehtävän hoitamiseen edellytettyä kokemusta. Virka jää toistaiseksi täyttämättä ja voidaan laittaa myöhemmin uudelleen hakuun.

Päätös

Päätän, että sosiaalityöntekijän virka jätetään täyttämättä soveltuvien hakijoiden puuttuessa.

Allekirjoitus

Henna Niskanen Sosiaali- ja kriisipäivystyksen päällikkö
 

Organisaatiotieto

Perheitä tukevat palvelut