VAKEDno-2024-1933
Viran kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 7§ (sosiaalityöntekijä) mukainen laillistus. Viran menestykäs hoitaminen edellyttää muodollista sosiaalityön kelpoisuutta, kertynyttä kokemusta lastensuojelun ja lapsiperheiden parissa tehtävästä sosiaalityöstä sekä erinomaista asennetta asiakkaita ja työkavereita kohtaa ja hyviä tiimityötaitoja.
Määräaikaan mennessä tehtävää haki yhteensä yksi (1) henkilö ja tämä hakija täytti kelpoisuusehdot. Haastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella yksi hakijaa. Haastattelut suorittivat xxxxx Hakemuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvion perusteellaxxxxx täyttää pätevyydet ja ominaisuudet, joita viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää. Toiseen virkaan ei tullut yhtään kelpoisuusehdot täyttävää hakemusta. Toiseen virkaan ei kutsuttu haastatteluun ketään.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 57 §:n mukaan toimialajohtaja, palvelualuejohtaja, tehtäväalueen päällikkö ja toimintayksikön esihenkilö valitsee alaisensa henkilöstön
Kaksi sosiaalityöntekijän virkaa on ollut haettavana 13.3.2024-28.3.2024 välisenä aikana Hakuilmoitus julkaistiin Laura-rekrytointijärjestelmän sivustolla, Hyvinvointialueen Avoimet työpaikat-sivustolla, TE-palveluiden sivustolla, Rekrytointi.com-sivustolla ja Duunitorin sivustolla. Virkasuhteen alkaessa sosiaalityöntekijä toimii Perheiden erityispalvelujen palvelualueella Lastensuojelun avohuollon sosiaalityön yksikössä hoitaen rekrytointi-ilmoituksessa määriteltyjä tehtäviä.
Päätän ottaa YTM Jenna Syrjälän sosiaalityöntekijän virkaan 2.5.2024 alkaen toistaiseksi kuuden kuukauden koeajalla. Samalla päätän jättää täyttämättä toisen sosiaalityöntekijän viran, joka oli auki samassa haussa. Virka jätetään täyttämättä kelpoisten hakijoiden puuttuessa.