§ 6 Sosiaaliohjaajan viransijaisuuden täyttäminen

Lataa 

VAKEDno-2024-1884

Päätöspäivämäärä

26.4.2024

Päätöksen tekijä

Lapsiperheiden sosiaalityön yksikön esihenkilö

Päätöksen peruste

Määräaikaan 2.4.2024 klo 16.00 mennessä virkaa haki yhdeksän (9) hakijaa. Haastatteluryhmä, johon kuuluivat sosiaaliohjaaja, sosiaalityöntekijä ja johtava sosiaalityöntekijä, päätti kutsua kaksi (2) hakijaa haastatteluun. Haastattelut järjestettiin 10.4.2024 Sampolassa Keravalla.

Valinta perustuu hakijoiden kelpoisuuden arviointiin, ansiovertailuun ja hakijoiden haastatteluihin. Arvioinnissa on otettu huomioon laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuuslain säännökset ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto. Edellä esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Virkanimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä

Haastatteluryhmä katsoo, että sosionomi YAMK ********** (jäljempänä valittu) on koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella parhaat edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen. Haastatteluun valittiin kaksi hakijaa, joilla oli viransijaisuuden edellyttämä koulutus. Haastattelussa tuli esille valitun motivoituneisuus juuri kyseiseen työtehtävään. Valittu on siten haastatteluryhmän suorittaman kokonaisharkinnan perusteella ansioitunein viranhakijoista.

Valinta on ehdollinen siihen asti, kunnes virkaan valittu on esittänyt hyväksyttävän lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaisen rekisteriotteen. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Virka on vakinainen ja täytetään 26.4.2024 alkaen. Palvelussuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka määräytyvät SOTE TES:n mukaisesti.

 

Päätösvallan peruste:

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 57 §:n mukaan toimialajohtaja, palvelualuejohtaja, tehtäväalueen päällikkö ja toimintayksikön esimies valitsee alaisensa henkilöstön.

Kuvaus

Perheitä tukevien palveluiden palvelualueella on ollut sosiaaliohjaajan viransijaisuus haettavana 15.3.2024-2.4.2024 välisenä aikana. Hakuilmoitus julkaistiin Laura-rekrytointijärjestelmän sivustolla, Hyvinvointialueen Avoimet työpaikat-sivustolla, TE-palveluiden sivustolla, Rekrytointi.com-sivustolla ja Duunitorin sivustolla.

Sosiaaliohjaajien työtehtävät palvelutarpeen arvioinnissa painottuvat sosiaalihuollon tehtäviin, sekä toimimiseen lastensuojelun tehtävissä sosiaalityöntekijän työparina. Työtehtävät ovat hyvin monipuoliset ja pääset aitiopaikalta vaikuttamaan siihen, että lapsille ja perheille järjestyy tarvittava apu ja tuki oikea-aikaisesti. Teemme tiiviisti yhteistyötä perhepalvelujen sisällä, sekä muiden viranomaisten ja kolmannen sektorin kanssa.

Työ on nopeatempoista ja vaihtelevaa, joten työtehtävän ansiokas hoitaminen vaatii hyvät organisointi- ja vuorovaikutustaidot. Arvostamme reflektiokykyä, asiakaslähtöistä ajattelua, vastuullista työotetta sekä tahtotilaa moniammatilliseen työskentelyyn.

 

Sosiaaliohjaajan viran kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 8§ mukainen laillistus. Lisäksi valittavalta henkilöltä edellytetään voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa

Päätös

Päätän

1.    ottaa sosionomin (YAMK) *********** sosiaaliohjaajan viransijaisuuteen 26.4.2024 alkaen, koska hänellä on koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella parhaat edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen;

2.    todeta, että valinta on ehdollinen siihen asti, kunnes virkaan valittu on esittänyt lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaisen rekisteriotteen

3.    että virkaa täytettäessä noudatetaan viiden kuukauden koeaikaa.

4.    että viran tehtäväkohtainen palkka on 2973,81 euroa/kk.

Allekirjoitus

Minna Makkonen, Lapsiperheiden sosiaalityön yksikön esihenkilö

Organisaatiotieto

Perheiden erityispalvelut