§ 25 Asiantuntijapalvelun hankinta Hyte ry:ltä VAKEhyva - Hyvät palvelut -hankkeen (RRP) HyväHyte-kärjessä (Investointi 2) 1.8.2024-30.6.2025.

Lataa 

VAKEDno-2024-485

Päätöspäivämäärä

3.5.2024

Päätöksen tekijä

Konsernipalvelujen toimialajohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hallintosääntö 47 § (toimivalta hankinnoissa, sopimuksissa ja sitoumuksissa)

 

Kuvaus

Asiantuntijahankinta HyväHyte kehittämiseen RRP- hankkeessa

 

Asian taustaa:

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla (RRP) tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa Suomen kestävän kasvun ohjelman pilarista 4, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuuden vahvistamista ja kustannusvaikuttavuuden lisäämistä. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle on myönnetty pilarin 4 mukaista RRP-hankerahoitusta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittämiseen. Hanke on alueella nimeltään VAKEhyva -Hyvät palvelut. Pilarin 4 investointi 2:ssa edistetään hoitotakuun toteutumista vahvistamalla ennaltaehkäisyä ja ongelmien varhaista tunnistamista. Investointi 2:n osalta tullaan kehittämään hyte-palvelukonsepti ja sitä tukeva hyte-palvelutarjotin osana kansallista määrittelytyötä.

Hankkeessa tehdään yhteistä kehittämistyötä järjestöjen kanssa niin hyte-palvelutarjottimen rakentamisessa kuin uusien toimintamallien kehittämisessä ja niiden pilotoinnissa ja juurruttamisessa. Hankkeessa tullaan myös kehittämään ja kuvaamaan palvelupolkuja ja -ketjuja yhdessä järjestöjen kanssa.

 

Hankinnan kuvaus:

 

Asiantuntijapalveluostona hankitaan 0,25 htv järjestösuunnittelijan henkilöresurssi hyvinvointialueen hyte-palvelukonseptin kehittämisen tueksi 1.8.2024-30.6.2025 väliseksi ajaksi (11 kk). Työtä tuotetaan hyvinvointialueelle keskimäärin 38 tuntia kuukaudessa 11 kuukauden ajan myöhemmin sovitulla tavalla.

Toimeksianto on arvoltaan 16 822 euroa + alv. 

 

Hankintamenettely:

Hankinta on kynnysarvon alittava hankinta, johon ei sovelleta hankintalakia. Rahoittajan vaatimuksena on kuitenkin hankintalain noudattamisen lisäksi se, että kaikki vähäistä suuremmat hankinnat avustettavaan toimintaan (hankinnan arvo 20 000 euroa + alv tai enemmän) on toteutettava pyytämällä tarjouksia useammalta kuin yhdeltä tavaran- tai palveluntoimittajilta. Rahoittaja toteaa kuitenkin, että jos hankinta tehdään esimerkiksi sen luonteesta johtuen ilman vertailtavia tarjouksia, edellytetään perusteluita valitun toimintatavan osalta. Hankintaa perustellaan sen luonteella.

Hankinta on päätetty toteuttaa ilman kilpailutusta ja tarjouspyyntö on lähetetty vain yhdelle toimijalle, sillä markkinoilta ei löydy alueella toimivaa vastaavaa sekä Vantaan että Keravan alueella toimivaa järjestöverkostoa. Rahoittajan hyväksymässä hankesuunnitelmassa on myös todettu seuraavasti:

Muotoilussa tehdään yhteistyötä järjestöjen ja järjestöverkostojen, kuten HyTe ry:n kanssa ja hyödynnetään tämänhetkisiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, osallisuuden ja järjestöyhteistyön valmistelurakenteita ja kehitetään uusia.

Hankitaan asiantuntijapalveluosto järjestöiltä.

Hyte ry, jolle tarjouspyyntö on lähetetty, on Uudenmaan alueen verkostojärjestö. Se edustaa useita alueen järjestöjä ja toimii yhteistyössä muiden alueella toimivien verkostojärjestöjen kanssa, kuten Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry (Kerava) sekä Vantaan Järjestörinki ry (Vantaa), ja se edistää järjestöjen välistä yhteistoimintaa.

Hyte ry on tehnyt tiivistä yhteistyötä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa ja se edustaa jo valmiiksi VAKEhyva - Hyvät palvelut -hankkeen ohjausryhmässä, osallisuuden koordinaatio -ryhmässä ja HYTE-kehittämisryhmässä, jolloin yhteistyötä voidaan edistää valmiiden rakenteiden avulla myös HyväHyte-kehittämistyössä.

Vuonna 2023 tehdyssä tarjouspyynnössä on kuvattu palveluntuottajan osaamistarve, jotta tehtävässä onnistuminen on mahdollista ja siinä on huomioitu yhteistyö muiden hyvinvointialueiden kesken järjestötiedon keräämisessä. Palveluntuottajalta edellytetään ymmärrystä järjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävästä työstä ja tältä edellytetään olemassa olevia verkostoja Vantaan ja Keravan järjestöjen kanssa, sekä tuntemusta Vantaan ja Keravan järjestöjen hyvinvointia ja terveyttä edistävästä työstä.

Hyte ry:lle lähetettiin tarjouspyyntö 26.4.2024, jossa pyydettiin tarjousta asiantuntijapalvelusta. Hyte ry vastasi tarjouspyyntöön 29.4.2024. Vastauksessa todettiin, että tarjoajan hinta on 12 kk:n asiantuntijapalvelulle 18 351€ (alv 0%) ja 11kk:n ajalle 16 822 euroa + alv.

Päätös

Päätän, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue hankkii asiantuntijapalveluostona 0,25 htv:n järjestösuunnittelijan henkilöresurssin hyvinvointialueen hyte-palvelukonseptin kehittämisen tueksi  Hyte ry:ltä ajalle 1.8.2024-30.6.2025.

 

Allekirjoitus

Mikko Hokkanen, konsernipalvelujen toimialajohtaja

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut