§ 15 Yhteistyötä Tulevaisuuden monipuolinen etähoito -hankkeessa koskevan yhteistyökumppanuussopimuksen hyväksyminen

Lataa 

VAKEDno-2024-2858

Päätöspäivämäärä

19.6.2024

Päätöksen tekijä

Kotona asumisen palvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosäännön 47 §:n mukaan palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla palvelualuejohtajan toimivaltaan.

Kuvaus

Sopimuksen kohteena on yhteistyö Tulevaisuuden monipuolinen etähoito -​hankkeessa,​ johon Metropolia Ammattikorkeakoululle on myönnetty rahoitus  Euroopan sosiaalirahasto (ESR+) -​rahoitushausta, erityistavoitteesta 4.2 Uutta osaamista työelämään. Hankkeen tavoitteena on kehittää etähoidon ja -palvelujen osaamista ja niiden tulevaisuuden mahdollisuuksia ikäihmisten kotona asumista edistävien palveluissa.

Hanke on ryhmähanke,​ jossa Metropolia Ammattikorkeakoulu on päätoteuttaja ja osatoteuttajana on Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK). Hankkeessa työelämän yhteistyökumppaneita ovat  Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ja Kanta-​Hämeen hyvinvointialue,​ joiden henkilöstö osallistuu hankkeen koulutuksiin ja kokeiluihin sekä hankkeen sisällön kehittämiseen. Tulevaisuuden monipuolinen etähoito -hanke on käynnistynyt 1.11.2023 ja päättyy 31.10.2026.

Vantaan ja Kerava hyvinvointialue tulee toimimaan hankkeessa yhteistyökumppanina sopimuksen ja sen liitteiden mukaisesti. Yhteistyökumppanina Vantaan ja Kerava hyvinvointialue ei ole hankkeen varsinainen toteuttaja eikä hanketuensaaja. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue toimii  hankkeessa omalla rahoituksellaan.

 

 

Päätös

Päätän hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen koskien yhteistyötä Tulevaisuuden monipuolinen etähoito -hankkeessa. Yhteistyökumppanuussopimus sopijapuolten välillä syntyy erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. Sopimus sitoo Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta lopullisesti kuitenkin vasta, kun sopimusta koskevat päätökset ovat saaneet lainvoiman.

Allekirjoitus

Aila Halonen, Kotona asumisen palvelujen palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

Vanhusten palvelut