§ 19 OmaKiertotie Oy / Lähiympäristöön vietävän sosiaalihuollon tuen suorahankinta 2-2024

Lataa 

VAKEDno-2024-2748

Päätöspäivämäärä

19.6.2024

Päätöksen tekijä

Perheiden erityispalvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 47 §:n mukaan palvelualuejohtaja päättää yli 9000 euron hankinnoista,​ sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla Saana Pukkion toimivaltaan.

Kuvaus

Asian valmistelijat: Outi Jokinen ja Terhi Leskinen

Hankinnan kohteena on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle ajalle 7.2.2024 - 31.12.2024 sosiaalihuoltolain (1301/2014) 28 §:n ja lastensuojelulain 36 §:n mukainen lähiympäristöön vietävän sosiaalihuollon tuen palvelu. Palvelulla tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista sosiaaliohjauksella ja muulla tarvittavalla avulla tilanteissa, joissa asiakas ja hänen perheensä tai asiakkaan hoidosta vastaava henkilö, tarvitsevat tukea ja ohjausta omien voimavarojen vahvistamiseksi ja keskinäisen vuorovaikutuksen parantamiseksi. Palvelua annetaan erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai nuoren terveyden ja kehityksen turvaamiseksi tilanteessa, jossa on vakavia koulunkäynnin puutteita.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue käyttää ensisijaisesti kilpailutettuja palveluntuottajia. Kuitenkin edellisen sopimuskauden aikana on syntynyt asiakassuhteita palveluntuottajien kanssa, jotka eivät ole mukana nykyisessä puitesopimuksessa. Palveluntuottaja OmaKiertotie Oy ei ole uuden kilpailutuksen valittujen palveluntuottajien joukossa lähiympäristöön vietävän sosiaalihuollon tuen palvelujen osalta.

Hankintalain (1397/2016) 110 §:n mukaan hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan yksittäisissä tapauksissa tämän luvun mukaisissa sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa, jos tarjouskilpailun järjestäminen tai palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi. Asiakkaiden etu huomioiden lapsen oma- tai sosiaalityöntekijä on arvioinut, ettei palveluntuottajan vaihtumista sopimuskauden vaihtumisen takia ei pidetä tarkoituksenmukaisena vaan palvelua hankitaan yksilöllisin perustein suorahankintana asiakassuhteen turvaamiseksi. Palveluntuottajan vaihtaminen olisi siten kohtuutonta ja/tai epätarkoituksenmukaista sekä lasten edun vastaista tilanteissa, joissa palvelu on ollut jo olemassa ennen palveluntuottajien kilpailutusta.

Asiakasohjaus on pyytänyt tarjousta OmaKiertotie Oy:ltä. Palvelun tarkemmat ehdot on määritelty sopimuksessa ja palvelunkuvauksessa. Päätöksen liitteenä olevassa asiakirjassa on määritelty hankinnan kohteena olevat asiakkaat. Liite on salassa pidettävä.

Palvelun hinta on:

1) kevyt tuki sisältää 1-2 tapaamista viikossa hintaan 268€

2) vahva tuki sisältää 3-5 tapaamista viikossa hintaan 498€

Hinta yhteensä 766€

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 16 §:n mukainen perustelu

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen strategiassa ja siihen sisältyvässä palvelustrategiassa asetetaan muun ohella palvelujen järjestämistä linjaavat tavoitteet ja palveluiden verkoston periaatteet. Hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen palveluiden tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palveluiden riittävän saatavuuden takaamiseksi hyvinvointialueella.

Hankintayksikkö on huomioinut hankintaa määritellessään järjestämislain (612/2021) vaatimukset palveluiden järjestämisvastuusta ja asiakkaiden palveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta. Hankinta täyttää järjestämislain 12 §:ssä asetetut edellytykset palvelujen hankkimiseksi yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintayksikkö tulee varmistamaan palveluntuottajan kanssa tehtävällä sopimuksella järjestämislain 15 §:ssä asetetut vaatimukset. Hankintayksikkö varmistaa kyseisellä sopimuksella myös, että Palveluntuottajan mahdolliset alihankkijat täyttävät järjestämislaissa 14 §:ssä säädetyt yksityistä Palveluntuottajaa koskevat vaatimukset.

Sopimuskaudella tilaaja seuraa sopimuksenmukaista palvelun tuottamista ja sopimusvelvoitteiden täyttämistä. Hankintayksikkö on varautunut sopimusehdoilla palveluiden jatkuvuuden hallintaan sekä potentiaalisimpiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. 

Päätös

Päätän hankkia Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle lähiympäristöön vietävän sosiaalihuollon tuen palvelua. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo on max. 100 000 euroa (alv. 0 %).

Tämä päätös on ehdollinen siihen saakka, kun ylemmällä toimielimellä on mahdollisuus käyttää hallintosäännön 29 §:n mukaista otto-oikeuttaan. Sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella.

Hankintasopimus

Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.

Allekirjoitus

Saana Pukkio, Perheiden erityispalvelujen palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

Perheiden erityispalvelut