§ 11 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen urheilijat ry avustuksen myöntäminen

Lataa 

VAKEDno-2024-2905

Päätöspäivämäärä

20.6.2024

Päätöksen tekijä

Pelastusjohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue hallintosääntö 33 §

Kuvaus

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen urheilijat ry on pyytänyt lisätukea 3 300 euroa vuodelle 2024 yksittäistä liikuntatapahtumaa varten.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen urheilijat ry:n tarkoituksena on tukea aluelaitoksen henkilökunnan liikuntaharrastusta luomalla mahdollisuuksia yhdessä liikkumiseen, sekä järjestää liikuntatapahtumia ja hankkia liikuntavälineitä. Seura maksaa koko aluelaitoksen henkilöstön jäsenmaksun Suomen palohenkilöstön urheilu ry (Sopu ry). Seura antaa myös tukea palo-, pelastus- ja viranomaiskilpailuiden osallistumismaksujen maksamiseen.

Asia tuodaan syksyn ensimmäisessä kokouksessa 28.8.2024 päätöksentekoon myös Keski-Uudenmaan pelastuslautakuntaan, mutta johtuen asian kiireellisyydestä päätetään asia nyt pelastusjohtajan viranhaltijapäätöksellä. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella on oikeus periä myönnetty avustus takaisin, mikäli pelastuslautakunta niin myöhemmin päättää.

Päätös

Päätän myöntää Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen urheilijat ry:lle haetun avustuksen mukaan 3 300 euroa.

Allekirjoitus

Jyrki Landstedt, pelastusjohtaja

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut