VAKEDno-2024-369
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 15 §
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosääntö 47 §
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle siirtyi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) mukaisesti Vantaan kaupungin ja Keravan kaupungin Apotti sopimukset. Apotti-järjestelmä on siirtynyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle 1.1.2023.
Apotin omistajatahot ovat tunnistaneet yhteisen tarpeen suun terveydenhuollon kuvantamisjärjestelmän kehittämiselle. Apotti on käynnistänyt neuvottelumenettelyn, johon tarjoajiksi on valikoitunut kolme toimittajaa. Ennen lopullisen tarjouspyynnön lähettämistä Apotissa haluttiin tehdä laadunvarmistusta hankintaan liittyvien vaatimusten osalta ja tätä laadunvarmistusta koskeva työ on tämän hankinnan kohteena. Kyseessä oleva Oy Apotti Ab:n tarjous ei sisällä käyttöönotto- tai koulutuspalveluita.
Oy Apotti Ab on tarjonnut 27.5.2024 tarjouksessaan 32/2024 kuvantamisratkaisun hankintaan liittyvää Apotin asiantuntijatyötä sekä Apotin alihankintatyötä yhteensä 70 000 € (alv 0 %), josta hyvinvointialueen laskennallinen osuus on 20 020 € (alv 0 %), laskutus toteutuneen mukaan.
Hankintalain mukaista kilpailuttamisvelvollisuutta ei sovelleta hankintoihin, jotka hankintayksikkö tekee siitä muodollisesti erilliseltä ja päätöksenteon kannalta itsenäiseltä yksiköltä, jos hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa valvoo yksikköä samalla tavoin kuin se valvoo omia toimipaikkojaan, ja jos yksikkö harjoittaa pääosaa toiminnastaan niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on (hankintalaki 15 §). Sidosyksikkö-suhteessa tehtyjä hankintoja rinnastetaan omana työnä tekemiseen. Oy Apotti Ab on Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sidosyksikkö.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluhankinnoissa palvelualuejohtaja päättää kuitenkin alle 10 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Toimialajohtaja ja hyvinvointialuejohtaja päättävät tämän ylittävistä hankinnoista.
Päätän, että
1. Oy Apotti Ab:ltä hankitaan tarjouksen 32/2024 mukaisesti lisätyötä, jonka omistusosuuksittain määräytyvä kustannus on hyvinvointialueelle 20 020 € (alv 0 %) ja todeta, että
2. kustannukset maksetaan menokohdalta 522500020 (Suun terveydenhuolto, Yhteiset toiminnot) ja hankintaan sekä työhön sovelletaan Apotin tilaajasopimuksen ehtoja.