§ 3 Järjestöyhteistyön Suomen Syöpäyhdistys ry:n Hyvä Päivä -hankkeen sopimukseen sitoutuminen

Lataa 

VAKEDno-2023-4802

Päätöspäivämäärä

24.6.2024

Päätöksen tekijä

Työikäisten asumisen erityissosiaalipalveluiden esimies

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön § 47 mukaan toimintayksikön esihenkilö päättää alle 15 000 euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista.

Kuvaus

Sopimuksen kohteena on Suomen Syöpäyhdistys ry:n Hyvä päivä -hanke, jonka toimintaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on rahoittanut vuosittain haettavalla avustuksella. Suomen Syöpäyhdistys ry toteuttaa osana terveyden edistämisen tehtäväänsä nuorille aikuisille suunnattua Hyvä Päivä -hanketta, jonka osana hyvinvointialue toteuttaa Hyvä Päivä -ryhmiä. Yhteistyönä toteutetaan alle 29-vuotiaille työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville ryhmätoimintaa seuraavien tavoitteiden mukaisesti:

a) Hyvä Päivä -ryhmiin osallistuvien nuorten tiedot terveellisistä elintavoista ja konkreettiset taidot niiden toteuttamiseen lisääntyvät

b) Hyvä Päivä -ryhmissä opitut terveyttä edistävät tiedot ja taidot siirtyvät osaksi nuorten omaa arkea

Hyvinvointialue toteuttaa 2 Hyvä Päivä -ryhmää vuoden 2024 aikana.

Sopimuksen osapuolet toimivat yhteistyössä seuraavalla tavalla:

Suomen Syöpäyhdistys ry:n tehtävänä on tukea hyvinvointialueella toteutettavien Hyvä Päivä -ryhmien toteuttamista. Tuki on taloudellista sekä ryhmäprosessin toteutuksen tukea. Suomen Syöpäyhdistys ry vastaa kustannuksista max 600€/Hyvä Päivä -ryhmä: terveellisen arkiruoan elintarvikekustannukset ja ryhmätoiminnan aikana tehtävien liikunnallisten lakijokeilujen kustannukset.  

Hyvinvointialueen tehtävänä on ohjata nuoria mukaan Hyvä Päivä -ryhmätoimintaan ja vastata Hyvä Päivä -ryhmien ohjauksesta sekä raportoida ryhmien toteutuksesta Suomen Syöpäyhdistykselle, annettujen ohjeiden mukaisesti.  Hyvinvointialueen työntekijöillä on mahdollisuus osallistua yhteistyökumppanin järjestämiin maksuttomiin ohjaajakoulutuksiin ja webinaareihin. Hyvinvointialue vastaa Hyvä Päivä -ryhmien ohjauksesta omalla työntekijäresurssillaan ja tarjoaa tilat Hyvä Päivä -ryhmien toteutukselle.

Sopimus astuu voimaan kaikkien sopijaosapuolten allekirjoitettua sopimuksen. Sopimus on voimassa lähtökohtaisesti vuoden kerrallaan. Sopimus jatkuu, mikäli yhteistyökumppanin toiminta ja rahoitus jatkuu samanmuotoisena, eikä osapuolilla ole siten tarvetta sopimuksen muuttamiselle.

 

 

Päätös

Päätös

Päätän hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen koskien järjestöyhteistyötä Suomen syöpäyhdistys ry:n kanssa.

 

Allekirjoitus

Sosiaalityön esimies Liisa Kankkunen
 

Organisaatiotieto

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue