§ 6 Tutkimuslupa: Apulaisosastonhoitajien moninaiset roolit Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella

Lataa 

VAKEDno-2024-2880

Päätöspäivämäärä

25.6.2024

Päätöksen tekijä

Sairaalapalvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön § 34 mukaan palvelualuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää palvelualuetta koskevista tutkimusluvista.  

Kuvaus

Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelija Jenna Rintamäki hakee tutkimuslupaa YAMK-opinnäytetyölleen: Apulaisosastonhoitajien moninaiset roolit Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

 

Tutkimussuunnitelman tiivistelmä 

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa apulaisosastonhoitajien rooleista, tehtävistä ja työtä edistävistä tekijöistä, sekä auttaa tunnistamaan apulaisosastonhoitajan työn haasteita ja kehittämiskohteita. Tietoa voidaan hyödyntää apulaisosastonhoitajien perehdyttämisessä, koulutuksissa ja työnkuvan kehittämisessä.

Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto kerätään apulaisosastonhoitajien teemahaastatteluilla. Haastattelut toteutetaan heinäkuun ja joulukuun 2024 välillä. Tutkimuksen tulokset raportoidaan siten, ettei yksittäinen haastateltava ole tunnistettavissa. Tutkimus valmistuu viimeistään kesäkuussa 2025.

 

Tutkimuslupahakemuksen käsittely  

Tutkimuslupahakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 19.6.2024. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.

 

Tutkimuksesta hyvinvointialueelle syntyvät kustannukset 

Teemahaastatteluja toteutetaan enintään yhdeksän. Yhden haastattelun kesto on noin 60 minuuttia.

 

Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin 

Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon. 

 

Tutkija on sitoutunut siihen, ettei käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja. 

 

Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-versiona kirjaamoon, kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä. 

 

Tutkimuksen puoltaja 

Tutkimuksen toteuttamista hyvinvointialueella puoltavat tehtäväaluepäälliköt Maritta Korkiamäki ja Tarja Mietola-Koivisto.

 

Yhteyshenkilö hyvinvointialueella 

Tutkimuksen yhteyshenkilö hyvinvointialueella on tehtäväaluepäällikkö Tarja Mietola-Koivisto

 

Valmistelija 

Erityisasiantuntija Heidi Nurmi-Ahola, heidi.nurmi-ahola@vakehyva.fi 

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan tutkimukselle Apulaisosastonhoitajien moninaiset roolit Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

Allekirjoitus

Pia Rantamäki, Sairaalapalvelujen palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

Terveydenhuollon palvelut