§ 8 Sosiaalityöntekijän vakinaisen viran, id 2456, täyttämättä jättäminen, perheitä tukevien palvelujen palvelualue

Lataa 

VAKEDno-2024-3625

Päätöspäivämäärä

26.8.2024

Päätöksen tekijä

Lapsiperheiden sosiaalityön yksikön esihenkilö

Päätöksen peruste

Viran kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 7§ mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Hakijoilta edellytettiin lisäksi:

- hyviä organisointi- ja vuorovaikutustaitoja Hakijoille luettiin eduksi: - kyky reflektointiin, asiakaskeskeiseen ajattelutapaan

- erinomaiset dokumentointitaidot

- vastuuntuntoinen työasenne

- halu moniammatilliseen yhteistyöhön

Määräaikaan mennessä virkaa haki 2 hakijaa. Kumpikaan ei täyttänyt viralle asetettua kelpoisuusehtoa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen voimassa olevan hallintosäännön 57 §:n mukaan toimialajohtaja, palvelualuejohtaja ja tehtäväalueenpäällikkö ja toimintayksikön esihenkilö valitsee alaisensa muun henkilöstön.

Kuvaus

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2 luvun 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää virkasuhteen täyttämättä jättämisestä.
 
Lapsiperheiden sosiaalityön yksikössä, Tikkurilan toimipisteen palvelutarpeen arvioinnin tiimissä virka, on ollut haettavana 24.7.2024 - 8.8.2024 välisenä aikana. Hakuilmoitus julkaistiin Laura-rekrytointijärjestelmän sivustolla, Hyvinvointialueen Avoimet työpaikat-sivustolla, TE-palveluiden sivustolla, Rekrytointi.com-sivustolla ja Duunitorin sivustolla.

Päätös

Päätän, että sosiaalityöntekijän vakituinen virka jätetään täyttämättä.

Allekirjoitus

Minna Makkonen, va. tehtäväaluepäällikkö, Lapsiperheiden sosiaalityön palvelut

Organisaatiotieto

Perheiden erityispalvelut