Kuvaus
Eteva kuntayhtymän toiminta päättyi hyvinvointialueuudistuksen myötä 31.12.2022. Etevan toiminnot siirtyivät kuudelle eri hyvinvointialueelle varoineen, velkoineen ja vastuineen. Lisäksi erityisen vaativia palveluita tuottaneet yksiköt siirtyivät HUS yhtymän vastuulle. Hyvinvointialueet sopivat yhteisesti Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (jäljempänä myös Keusote) toimivan vastuuhyvinvointialueena.
Keusotella ICT-kokonaisratkaisun tehtäviä perustettiin hoitamaan Eteva-hanke, jonka vastuulla on ollut pitää yllä Eteva Lifecarea katselukäytössä sekä päättää Etevan TOSI ja TORI järjestelmät hallitusti. Tätä tehtävää on pyritty hoitamaan mahdollisimman kustannustehokkaasti, mutta huolehtien vastuiden täyttymisestä.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on tehnyt päätöksen Lifecare IT-palveluiden kustannuksista vuoden 2024 loppuun asti, pois lukien arkistointi, hyvinvointialuejohtajan päätös 29.12.2022 § 53. Sopimus on allekirjoitettu 23.1.2023. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tietohallintojohtaja on tehnyt päätöksen arkistoinnista vuoden 2024 loppuun asti §18 9.2.2024 VAKEDno-2024-709.
Arkistointi ei tule valmistumaan vuoden 2024 aikana. Keusote on tarjonnut 9.12.2024 päivätyssä tarjouksessa arkistointityön jatkamista vuonna 2025 yhteishintaan 145 000 € (alv 0 %). Vuoden 2025 kustannusarvioon on huomioitu Lifecare arkistointi, lokitietojen arkistointi, Lifecare palvelun alasajo, palvelimet, verkkoyhteydet, lisenssit ja työt. Tavoitteena on, että arkistointi saadaan valmiiksi kesäkuuhun 2025 mennessä.
Etevan ICT-kokonaisratkaisun mukaisesti kustannukset jaetaan hyvinvointialueiden omistussuhteiden mukaisesti. Vantaa ja Keravan hyvinvointialueen kustannukset on laskettu Etevan omistussuhteen 16,01 % mukaisesti. Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän 9.12.2024 saapuneen tarjouksen mukaisesti Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kustannukset vuonna 2025 ovat 23 215 euroa (alv 0 %).
Arkistointisopimus noudattaa 23.1.2023 allekirjoitetun sopimuksen ehtoja (pääsopimus). Tällä päätöksellä pidennetään pääsopimuksen voimassaoloaikaa 31.12.2025 asti. Tästä ei aiheudu lisäkustannuksia.
Hyvinvointialueet ovat yhdessä sopineet Etevan Lifecaren arkistoinnista kokonaisratkaisun periaatteiden mukaisesti.
Arkistointipalvelu tarjoaa vanhojen sote-tietojen arkistointipalvelua. Palvelun avulla alueiden vanhoissa sote-tietojärjestelmissä olevat tietokannat siirretään Kanta-arkistoon ja ei-Kantaan menevät tiedot asiakkaan valitsemaan paikkaan. Arkistointiprojektin alussa sovitaan, mitä tehdään ei-Kantaan meneville arkistoitaville tiedoille.
Tämä tarjous koskee Eteva kuntayhtymän aikaisten vanhojen potilastietojen arkistointiprojektia. Projektissa on mukana seuraavat hyvinvointialueet: Itä-Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan, Päijät-Hämeen sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta, niiden ollessa nykyisin rekisterinpitäjänä arkistoitavien tietojen osalta.
Asiakasarkistoinnin jälkeen Eteva Lifecare-palvelu ajetaan alas.
Oikeudelliset perusteet
Hyvinvointialuelain 53 §:n perusteella hyvinvointialueet voivat tuottaa palveluja yhteistoiminnassa, jos yhteistoiminnasta säädetään lailla tai kysymys on hankintalain 15 §:ssä tarkoitetusta hankinnasta sidosyksiköltä taikka 16 §:ssä tarkoitetusta hankinnasta toiselta hankintayksiköltä (horisontaalinen yhteistyö). Hankintalain 16 §:n mukaan lakia ei sovelleta hankintayksiköiden väliseen sopimukseen, jolla toteutetaan niiden vastuulla olevia yleisen edun mukaisia julkisia palveluita, joita toteutetaan hankintayksiköiden välisessä yhteistyössä ja niiden yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Pykälän soveltamisen ehtona on lisäksi, että sopimuksen toiminnan tulee kohdistua pääosin sen osapuolille: enintään viisi prosenttia ja enintään 500 000 euron osuus yhteistyön piiriin kuuluvista palveluista tuotetaan muita kuin sopimuksen osapuolia varten.
Prosenttiosuus on 10 eikä euromääräistä rajoitusta ole silloin, kun yhteistyön piiriin kuuluvissa palveluissa ei ole markkinaehtoista toimintaa. Prosentuaalista rajoitusta ei sovelleta silloin, kun muita sopimuksen osapuolia varten toteutettujen yhteistyön piiriin kuuluvien palvelujen arvo on sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden ajalta keskimäärin alle 100 000 euroa vuodessa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen alalla toimivilla sidosyksiköillä vuoden 2022 loppuun asti sallittu ulosmyyntiosuus on viisi prosenttia eikä euromääräistä rajoitusta ole.
Hyvinvointialuelain 132 §:n mukaan yhtiöittämisvelvollisuuden estämättä hyvinvointialue voi lisäksi hoitaa omana toimintanaan 131 §:ssä tarkoitettua tehtävää, jos laissa säädetään nimenomaisesti, että hyvinvointialue voi tuottaa palveluja toiselle taholle.
Oheismateriaali: Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän tarjous 9.12.2024, salassapidettävä JulkL 24 § 1 mom 20) kohta