VAKEDno-2024-3383
Hankintalain 74 §:n 2 momentin mukaan hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on kuitenkin, että menettelyssä noudatetaan 3 §:ssä säädettyjä periaatteita. Hankintayksikön tulee kohdella kaikkia tarjoajia hankintalain (1397/2016) 3 §:n mukaan tasapuolisesti ja syrjimättömästi ja joka edellyttää, että tarjouksia arvioidaan lähtökohtaisesti sellaisina kuin ne on toimitettu hankintayksikölle tarjousten jättämiselle asetettuun määräaikaan mennessä (kts. MAO 359/2017).
Hankintayksikön ei kuitenkaan tule sallia tarjousten olennaista muuttamista, ja siten sallittua ei olisi pyytää täsmennyksiä, korjauksia ja täydennyksiä siten, että menettelyllä olisi olennainen vaikutus ehdokkaan tai tarjoajan asemaan (kts. HE 106/2018 vp s. 173-174). Kyseisessä tapauksessa, olennaisen puuttuvan referenssitiedon lisääminen tarjousajan päätyttyä on olennainen muutos ja tarkoittaisi tarjouksen parantamista ja muuttamista hyväksyttävään muotoon. Näin ollen hankintayksiköllä on velvollisuus hylätä tarjous tarjouspyynnön ehtoja vastaamattomana.
Valmistelija: hankintajuristi Johanna Pihlaja
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on toteuttanut tarjouskilpailun VAKEDno-2024-3383 / Lääkärien henkilöstövuokrauksen hankinnasta.
Hankinnan kohde
Hankinnan kohteena on lääkärien henkilöstövuokrauksen hankinta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle. Sopimuskausi on toistaiseksi voimassa oleva, alkaen arviolta 1.1.2025.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue tuottaa lääkäripalvelut ensisijaisesti omana toimintana. Hankinnalla täydennetään omaa tuotantoa. Tilaaja ei sitoudu tiettyihin tilaus- tai hankintamääriin, sillä hankinnan kohteen mukainen tarve ei ole ennalta tiedossa.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset kuvattiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Asian tausta
Tarjouspyynnön mukaisesti Tarjoajalla tuli olla kokemusta hankinnan kohteen mukaisen palvelun tuotannosta. Riittäväksi kokemukseksi katsottiin vähintään kahdentoista (12) kuukauden kokemus lääkärien henkilöstövuokrauspalvelun tuottajana tai vähintään kuuden (6) kuukauden kokemus lääkäripalvelun tuottajana.
Tarjoajan tuli ladata tarjoukseensa lyhyt kuvaus aiemmasta kokemuksesta. Selvityksestä tuli käydä ilmi vähintään 1. lyhyt kuvaus referenssikohteesta, 2. onko aiemmassa kokemuksessa kyseessä vuokratyönvälitys vai palveluntuotanto 3. tuotannon ajankohta/kesto. Hankintayksikkö tarkastaa referenssivaatimuksen täyttymisen valituksi tulevilta palveluntuottajilta.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen terveydenhuollon palvelujen toimialan toimialajohtaja on päätöksellään 31 § 28.11.2024 (VAKEDno-2024–3383) hylännyt tarjoajan Medvision Oy sillä perusteella, että tarjoajan referenssiselvityksestä ei käy ilmi tuotannon ajankohta, jonka vuoksi selvitys on tarjouspyynnön vastainen eikä referenssivaatimuksen täyttymistä voida selvityksestä todentaa.
Medvision Oy on tehnyt päätöksestä hankintaoikaisuvaatimuksen 28.11.2024. Medvision Oy on vaatinut, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue oikaisee hankintapäätöksen sillä perusteella, että referenssit ovat vaatimusten mukaiset huolimatta puuttuvista ajankohdista ja täsmentääkin oikaisuvaatimuksessaan vaadittuja ajankohtia.
Edellä esitetyillä perusteilla päätän hylätä Medvision Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen.