Vanhusneuvosto, kokous 18.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 80 Vanhusneuvoston vuoden 2025 kevään toimintasuunnitelman hyväksyminen

VAKEDno-2024-4461

Perustelut

Asian valmistelijat: vanhusneuvoston puheenjohtaja Raimo Huvila ja varapuheenjohtaja Marja-Liisa Saares

 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhusneuvosto on hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 32 §:ssä tarkoitetulla tavalla ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi asetettu vaikuttamistoimielin. Hyvinvointialuelain 32 §:n mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä ikääntyneiden henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta, ja vaikuttamistoimielin tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.

Vanhusneuvosto laatii vuosittain oman toimintasuunnitelmansa. Toimintasuunnitelma luonnos (liite) on laadittu vuoden 2025 keväälle, nykyisen toimikauden loppuun asti. 

Ehdotus

Vanhusneuvosto päättää hyväksyä vuoden 2025 kevään toimintasuunnitelman liitteen mukaisesti.

Päätös

Vanhusneuvosto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.