§ 8 Sosiaalityöntekijän määräaikaisen viran täyttämättä jättäminen, id 3088, perheitä tukevien palvelujen palvelualue

Lataa 

VAKEDno-2025-1957

Päätöspäivämäärä

28.4.2025

Päätöksen tekijä

Lapsiperheiden sosiaalityön yksikön esihenkilö

Päätöksen peruste

Määräaikaan mennessä virkaa haki kolmetoista (13) hakijaa, joista kolme (3) täytti kelpoisuusehdot. Haastatteluryhmä, johon kuuluivat kaksi johtavaa sosiaalityöntekijää, päättivät kutsua seitsemän (7) hakijaa haastatteluun. Kaksi (2) kelpoisuusehdot täyttävää hakijaa peruuttivat hakemuksensa ennen haastatteluja. Haastattelut järjestettiin Tikkurilan toimipisteellä 9.4.2025 ja 15.4.2025.

Haastatteluryhmä katsoo, että virka jätetään toistaiseksi täyttämättä, mutta voidaan laittaa myöhemmin uudelleen hakuun.

 

Päätös perustuu hakijoiden kelpoisuuden arviointiin, ansiovertailuun ja hakijoiden haastatteluihin. Arvioinnissa on otettu huomioon laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuuslain säännökset ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto. Edellä esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Virkanimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen voimassa olevan hallintosäännön 57 §:n mukaan toimialajohtaja, palvelualuejohtaja ja tehtäväalueenpäällikkö ja toimintayksikön esihenkilö valitsee alaisensa muun henkilöstön.

Kuvaus

Lain kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2 luvun 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää virkasuhteen täyttämättä jättämisestä.
 
Lapsiperheiden sosiaalityön yksikössä, palvelutarpeen arvioinnissa, sosiaalityöntekijän määräaikainen sijaisuus on ollut haettavana 24.3.2025 - 7.4.2025. Hakuilmoitus julkaistiin Laura-rekrytointijärjestelmän sivustolla, Hyvinvointialueen Avoimet työpaikat-sivustolla, TE-palveluiden sivustolla, Rekrytointi.com-sivustolla ja Duunitorin sivustolla.

Sosiaalityöntekijän tehtävät sisältävät lapsiperheiden sosiaalihuoltolain mukaiset palvelutarpeen arvioinnit, joissa tarvittaessa arvioidaan lastensuojelun tarve, omien asiakkaiden kiireelliset lastensuojelutoimet ja kiireellisten palveluiden järjestäminen.

 

Viran kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 7§ mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Lisäksi valittavalta henkilöltä edellytetään tehtävien tehokasta hoitamista hyvien organisointi- ja vuorovaikutustaitojen avulla.

Hakuilmoituksessa todettiin muina valintaa tukevina kriteereinä:

-       asiakaskeskeistä ajattelutapaa
-       erinomaisia dokumentointi- ja vuorovaikutustaitoja
-       vastuuntuntoista työasennetta

-       kokemusta työpari- ja tiimityöskentelystä
-       kokemusta lapsiperheiden kanssa tehtävästä sosiaalityöstä
-       kokemusta Apotti asiakastietojärjestelmän käytöstä

Päätös

Päätän, että sosiaalityöntekijän määräaikainen virka jätetään täyttämättä.

Allekirjoitus

Minna Makkonen, tehtäväaluepäällikkö, Lapsiperheiden sosiaalityön palvelut

Organisaatiotieto

Perheiden erityispalvelut