Kuvaus
Tausta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on käynnistänyt vuosille 2025–2027 kansallisen hankkeen, jonka tavoitteena on eliminoida C-hepatiitti kansanterveysongelmana Suomessa. Tämä hanke tukee Maailman terveysjärjestön (WHO) tavoitetta poistaa hepatiitti C vuoteen 2030 mennessä, mutta Suomen hallitusohjelmassa tavoite on asetettu jo vuodelle 2027. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue osallistuu hankkeeseen ja on saanut hankkeen toteuttamiseen valtionavustusta vuoden 2027 loppuun saakka.
Hankinnan kohde
Hankinnan kohteena on maksan C-hepatiitin tunnistamiseen tarkoitettu PCR-tutkimuslaitteen leasing-hankinta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle.
Tilaaja maksaa Toimittajalle kiinteän hinnan 60,64 euroa/testi. Hinta sisältää kaikki laitteesta ja palvelusta Toimittajalle maksettavat kulut, mm. laitteen leasing-vuokran, testit ja testivälineet ja laitteen täyshuollon sekä kaikki muut oheiskulut.
Sopimus on määräaikaisena voimassa 31.12.2027 saakka, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, sopimuksen mukaisin irtisanomisajoin.
Tilaaja sitoutuu sopimuskaudella kolmenkymmenen (30) testin hankintamäärään per kuukausi. Tilaaja hankkii testejä minimimäärän ylittäviltä osin tarpeen mukaan.
Hankintalain (1397/2016) 40 §:n toisen momentin 2 kohdan mukaan hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan tilanteessa, jossa teknisestä tai yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan; lisäedellytyksenä on, että järkeviä vaihtoehtoisia tai korvaavia ratkaisuja ei ole eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta. Hankintayksikkö on kartoittanut markkinatarjontaa tietopyynnöllä, mutta vain yksi toimittaja on kertonut pystyvänsä tarjoamaan hankinnan kohteena olevan kokonaisuuden. Vaatimuksena olivat ensinnäkin laitteen helppokäyttöisyys siten että laite on käytettävissä sairaanhoitajan toimesta ja siirrettävyys toimipisteestä toiseen helposti yhden henkilön toimesta. Toiseksi vaatimuksena, tuli näytteenottotapana olla sormenpääverinäyte ja tutkimustuloksen tuli perustua viruksen nukleiinihapon osoittamiseen. Saman toimittajan tuli pystyä toimittamaan sekä laite että tarvittavat testipaketit. Edellä mainitun perusteella nyt kyseessä olevassa hankinnassa ainoastaan Cepheid Finland Oy pystyy toimittamaan tarvittavan laitteen. Hyvinvointialueella ei ole tiedossa muita toimittajia, jotka pystyisivät toimittamaan hankinnan kohteena olevan laitteen ja tarvikkeet.
Hankintamenettely
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on pyytänyt ja saanut Cepheid Finland Oy:ltä tarjouksen 7.7.2025 hankinnan kohteena olevasta PCR-tutkimuslaitteen leasing sopimuksesta. Hankinnan ennakoitu arvo tarjouksen mukaisesti on noin 100 000 euroa (alv 0 %) arvioidulla noin 650 testin vuotuisella määrällä 31.12.2027 mennessä. Hankinnan tarkemmat ehdot on määritelty sopimuksessa ja sen liitteissä.
Hankintasopimus
Ennen hankintasopimuksen tekoa hyvinvointialue julkaisee suorahankintailmoituksen julkisten hankintojen ilmoituskanavassa (Hilma-portaalissa) ja noudattaa 14 vuorokauden odotusaikaa. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella ja tulee voimaan allekirjoitushetkellä.
Sovelletut oikeusohjeet
Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)
Hallintolaki (434/2003)