Kuvaus
Aikuissosiaalityön palvelualueella on ollut palvelualuejohtajan virka haettavana 22.5.2025–5.6.2025 välisenä aikana. Hakuilmoitus julkaistiin hyvinvointialueen Avoimet työpaikat -sivustolla, sekä Laura.fi, Työmarkkinatori ja Duunitori -sivustoilla.
Aikuissosiaalityön palvelualueemme muodostuu 1.9 alkaen viidestä tehtäväalueesta. Tehtäväalueillamme huolehditaan aikuisten ja nuorten sosiaalipalveluista, maahanmuuttajapalveluista sekä mielenterveyskuntoutujien ja pitkäaikaisasunnottomien asumisen erityispalveluista. Lisäksi tarjoamme asiakkaillemme työllistymistä ja osallisuutta tukevia palveluita sekä asumispalveluita.
Aikuissosiaalityön palvelualueen budjetti vuodelle 2025 on 83 miljoonaa euroa, ja henkilökuntaa palvelualueella on noin 500. Aikuissosiaalityön palvelualuejohtajana vastaat palvelualueen toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä. Johdat palvelualueen toiminnan ohjausta, arviointia ja kehittämistä, huomioiden koko toimialan edun. Olet aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialan johtoryhmän jäsen ja viiden tehtäväaluepäällikön esihenkilö.
Aikuissosiaalityön palvelualuejohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi valittavalta henkilöltä edellytetään
- Usean vuoden kokemusta vaativista johtamistehtävistä ja näyttöä tuloksellisesta johtamisesta
- Kykyä strategiseen ajatteluun ja sen siirtämiseen operatiiviselle tasolle
- Aikuisten sosiaalipalvelujen toiminnan erinomaista tuntemusta
- Rohkeutta muutosjohtamiseen ja paineensietokykyä
- Vahvaa talousjohtamisen osaamista ja tavoitteellisuutta
- Suomen kielen hyvää kirjallista ja suullista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää kirjallista ja suullista taitoa
Hakuilmoituksessa todettiin muina valintaa tukevina kriteereinä
· Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) 7§:n mukaisen sosiaalityöntekijän pätevyys
- Vahva osaaminen ja kokemus valmentavasta johtamisotteesta
- Näyttöä tuloksellisesta johtamisesta
- Rohkea työskentelyote
Määräaikaan 5.6.2025 klo 16.00 mennessä virkaa haki 21 hakijaa. Haastatteluryhmä, johon kuuluivat aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja, lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja ja hr asiantuntija, päätti kutsua 5 hakijaa haastatteluun. Ensimmäiset haastattelut järjestettiin 9.6.2025 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen toimitiloissa Tikkurilassa, Vantaalla. Toiseen haastatteluun valittiin ensimmäisen haastattelukierroksen perusteella 3 sopivinta hakijaa. Haastattelut pidettiin 16.6.2025 Teams -yhteydellä. Toisen haastattelukierroksen perusteella 2 hakijaa lähetettiin henkilöarviointiin.
Valinta perustuu hakijoiden kelpoisuuden arviointiin, ansiovertailuun ja hakijoiden haastatteluihin. Arvioinnissa on otettu huomioon laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuuslain säännökset ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto. Edellä esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Virkanimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.
Haastatteluryhmä katsoo, että valtiotieteiden maisteri Hanne Niemi (jäljempänä valittu) on koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella parhaat edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen. Valitulla on tehtävän edellyttämä erinomainen strateginen ajattelukyky, aikuissosiaalityön toiminnan tuntemus ja ajankohtainen näkemys toimialan kehittämisestä ja muutostarpeista. Valitulla on usean vuoden kokemus johtamistehtävistä sekä eduksi luettavat vahva osaaminen ja kokemus valmentavasta johtamisesta. Valitulla on myös sosiaalityöntekijän pätevyys. Valinnassa painaa erityisesti toisella haastattelukierroksella teetetty ennakkotehtävä, johon valittu pystyi laatimaan vaikuttavimman ja laadukkaimman esityksen. Kokonaisarvioinnissa valitulla on parhaat edellytykset vastata Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aikuissosiaalityön palvelualueen tarpeisiin. Valittu on siten haastatteluryhmän suorittaman kokonaisharkinnan perusteella ansioitunein viranhakijoista.
Virka on vakinainen ja täytetään 18.8.2025 alkaen. Palvelussuhteen ehdot ja kokonaispalkka määräytyvät HYVTES-sopimuksen mukaisesti. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.