Aluevaltuusto, kokous 15.9.2025

§ 71 Toimenpideselvitys hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen ja huomioiden pohjalta

VAKEDno-2024-2604

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelijat: konsernipalvelujen toimialajohtaja Mikko Hokkanen ja strategiapäällikkö Marianne Juosila

Aluevaltuusto on kokouksessaan 9.6.2025 § 60 päättänyt merkitä tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi ja lähettää sen edelleen aluehallitukselle hyvinvointialuelain 125 §:n mukaista ja 15.9.2025 mennessä toimitettavaa lausuntoa varten niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksessaan seuraavan yhteenvedon arviointihavainnoista sekä oheiset vastinepyynnöt:

Hyvää palautetta

  • Talouden suunta on hyvä ja uudistusohjelman toimenpiteet ovat olleet talouden suhteen vaikuttavia.
  • Valtuustokauden strategiaa toteutettiin suunnitelmallisesti ja keskeiset strategian linjaukset siitä, että palvelujen saatavuus on parantunut ja henkilöstötilanne korjaantunut.
  • Henkilöstötilanne ja työnantajamielikuva on parantunut ja kustannuksia on saatu hillittyä vuokratyövoiman vähentämisellä.
  • Palvelujen järjestämistapoja on pystytty analysoimaan monipuolisten tuotantotapa-analyysien avulla.
  • Tarkastuslautakunnan työhön suhtaudutaan arvostavasti ja tarkastuslautakunta on saanut työnsä tueksi toimialoilta erittäin hyviä selontekoja ja tausta-aineistoja.
     

Kehitettävää

  • Talouden alijäämää ei saada katettua lainsäädännön velvoittamassa aikamääreessä.
  • Henkilöstön pitovoimaan, työhyvinvointiin ja työn houkuttelevuuteen ja rakentavan johtamis- ja toimintakulttuuriin on edelleen syytä kiinnittää huomiota.
  • Mittareissa on vielä paljon kehitettävää ja on suositeltavaa käyttää toimintaa ohjaavia, riittävän informatiivisia sekä selkeitä mittareita, joiden avulla jatkossa myös toiminnan kehittymisen seurantaonnistuu. Tavoitetasoa ei tulisi käyttää mittarina.
  • Palveluverkon kehittämiseen tarvitaan tietoa ja tiedolla johtamisen työkaluja. Näiden kanssa on vielä hyvinvointialueella tehtävää. Potilastietojärjestelmän haasteet esimerkiksi erikoissairaanhoidon tiedon saatavuudessa tuottavat ongelmia tiedolla johtamiseen. Jotta tiedolla johtaminen onnistuisi, on kiinnitettävä huomiota relevantin datan saamiseen nykyistä paremmin.
  • Asiakaspalautekyselyt eivät vieläkään onnistu kaikilla palvelualueilla. Palautteen kerääminen ja sen hyödyntäminen on tärkeä kehittämisen työväline ja vahvistaa myös osallisuuden toteutumista.
  • Hoitotakuu ei edelleenkään toteudu kaikissa palveluissa.

 

Vastinepyynnöt

  1. Miten hyvinvointialueellamme varmistetaan rakentavan johtamiskulttuurin, henkilöstön turvallisen työilmapiirin, työtyytyväisyyden ja tuloksellisen yhteistoiminnan toteutuminen?
  2. Mitkä olivat vuoden 2024 säästöohjelman tosiasialliset vaikutukset palveluiden saatavuuteen, henkilöstöön ja eri palvelujen käyttäjäryhmiin?
  3. Miten Vantaan ja Keravan hyvinvointialue huolehtii vammaisten henkilöiden osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksien sekä itsemääräämisoikeuden riittävästä toteutumisesta ja onko vammaispalveluihin varaa tehdä heikennyksiä?
  4. Millä konkreettisilla toimenpiteillä hyvinvointialue varmistaa, että lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen ennaltaehkäisevän työn vaikuttavuus paranee ja hoitotakuu toteutuu?
  5. Miten Keski-Uudenmaan pelastuslaitos aikoo parantaa pelastustoimen sekä ensihoidon palvelutasoa ja vasteaikoja?
  6. Miten talousarviotavoitteiden mittarointia tullaan kehittämään niin, että ne mittaisivat toimenpiteiden vaikuttavuutta suhteessa tavoitteisiin nykyistä paremmin?

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 125 §:n mukaan aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ottaa toiminnassaan huomioon tarkastuslautakunnan arviointihavainnot, ja on valmistellut liitteenä olevan selvityksen vastauksena arviointikertomuksessa esiin nostettuihin vastinepyyntöihin.

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan selvityksen toimenpiteistä, joihin aluehallitus on ryhtynyt tai ryhtyy hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden pohjalta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.

Päätösehdotus

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan selvityksen toimenpiteistä, joihin aluehallitus on ryhtynyt tai ryhtyy hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden pohjalta.