Aluehallitus, kokous 6.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 159 Hyvinvointialueen ateria- ja puhtauspalveluiden hankinta

VAKEDno-2022-88

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelija: hallintovalmistelujohtaja Mikko Hokkanen

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuslaitospalveluiden järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille 1.1.2023. Hyvinvointialueen tulee järjestää tukipalvelut, jotka mahdollistavat sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuslaitospalveluiden tuottamisen. Tässä yhteydessä tukipalveluilla tarkoitetaan ateria- ja puhtauspalveluita.

Taustaa

Vantaan kaupungin ateria-, puhtaus- ja kiinteistötukipalvelut tuottaa pääosin kaupungin 100% omistama in-house yhtiö Vantti Oy. Keravan kaupungin osalta nämä palvelut on tuottanut kaupungin oma kaupunkitekniikan toimiala. Hankintalain mukaisesti hyvinvointialue ei voi kilpailuttamatta ostaa kyseisiä palveluita Vantilta tai kaupungeilta, sillä kyseessä ei ole hyvinvointialueen sidosyksikkö. Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisen uudistusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi (10/2022) 69 §:ään on kirjattu tukipalvelujen ostoa ja myyntiä koskeva siirtymisaika, jonka mukaisesti hyvinvointialue voisi ostaa kunnalta ja kunta myydä hyvinvointialueelle tukipalveluja vuoden 2023 loppuun sen estämättä, mitä säädetään kuntalain 126 §:ssä tehtävän hoitamisesta kilpailutilanteessa markkinoilla, jos kunta on 31 päivänä joulukuuta 2022 tuottanut tukipalveluja sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen palveluihin liittyen ja hankinta alittaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 26 §:ssä tarkoitetut EU-kynnysarvot. Lain julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 26 §:n mukainen EU-kynnysarvo on kuitenkin vain 215 000 euroa ja ateria- ja puhtauspalveluiden hankintakokonaisuus on 7,6 miljoonaa euroa vuodessa, minkä johdosta tämä ei ole mahdollista tässä kokonaisuudessa. Keravan kaupunki ei voi nykyisen lainsäädännön puitteissa missään olosuhteissa toimia näiden ateriapalveluiden tuottajana hyvinvointialueelle. Puhtauspalvelut Keravan kaupunki voi tuottaa hyvinvointialueelle, mikäli ne laskutetaan osana tilojen vuokraa.

Vantti Oy:n jatkaminen hyvinvointialueen palvelutuottajana vaatisi omistajuuden laajentamisen yhtiössä, sillä in-house aseman säilyttämiseksi ulosmyynti ei-omistajille on rajattua. Vantaan kaupunki ei kuitenkaan ole halukas jakamaan Vantti Oy:n omistajuutta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa. Hyvinvointialueen on tämän pohjalta järjestettävä nämä palvelut uudella tavalla.

Hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin tilasi tukipalveluista selvityksen Deloitte Oy:ltä ja käsitteli tätä tukipalveluselvitystä ja siitä tehtäviä johtopäätöksiä kokouksessaan 1.12.2021. Tukipalveluselvitys on oheismateriaalina. Tukipalveluselvityksessä käytiin kattavasti läpi nykytilaa tuotannon ja tuottamistapojen suhteen sekä esitettiin mahdollisia vaihtoehtoja näiden tukipalveluiden järjestämiseksi hyvinvointialueelle. Tukipalveluselvityksen perusteella väliaikainen toimielin päätti kokouksessaan 1.12.2021 § 8 seuraavasti: 

  1. Linjattiin selvittää Keravan tukipalvelujen tuottamisen etenemisestä (henkilöstön siirtyminen, henkilöstön riittävyys tukipalveluiden tuottamiseen).
  2. Linjattiin, että HUS Asviaa voidaan hyödyntää ja laajentaa niissä toiminnoissa, missä se on toiminnallisesti, palvelun laadun sekä potilas- ja asiakasnäkökulmasta oleellista.
  3. Linjattiin, että valmistellaan tukipalveluihin liittyvä kilpailutus, joka käsittää ne osat palveluista, joita ei kateta Keravan siirtyvillä palveluilla tai HUS Asvian palveluilla (eli lähinnä palvelut, joita tällä hetkellä tuottaa Vantti Oy)
     

Kilpailutusta lähdettiin valmistelemaan heti. Alustavan markkinakartoituksen perusteella tarjouspyyntöaineiston jatkovalmistelua toteutettiin siten, että ateria- ja puhtauspalvelut kilpailutettaisiin yhdessä. Keravan kaupungin osalta ateriapalveluista ei ole siirtymässä hyvinvointialueelle yhtään työntekijää, joten nämä palvelut päätettiin kilpailuttaa samassa yhteydessä. Niissä Keravan kaupungin kohteissa, joissa Keravan kaupunki on toiminut puhtauspalveluiden tuottajana, toimittaisiin näin jatkossakin ja kaupunki laskuttaa ne osana tilojen vuokraa. HUS Asvian mahdollisuus toimia sairaalapalveluiden osalta palvelutuottajana selviää suunnitellun neuvottelumenettelyn aikana.

Vantti Oy:n henkilökunnan asema ja liiketoimintakauppa

Vantin palveluksessa ateria- ja puhtauspalveluita sosiaali- ja terveyspalveluille sekä pelastuslaitokselle tuottaa 126 henkilöä. Hyvinvointialueen ja Vantaan kaupungin viranhaltijat ovat yhteistyössä suunnitelleet mallia, jossa mahdollistettaisiin näiden työntekijöiden siirtyminen hyvinvointialueen tulevan palvelutuottajan palvelukseen. Tämä nähdään erittäin tärkeänä osa-alueena hankintaprosessissa ja sen onnistuminen vähentää selvästi tukipalveluiden tuottajan vaihdokseen liittyviä riskejä.

Hyvinvointialueen näkökulmasta olisi tärkeää saada jatkossakin käyttöön se osaaminen, joka näille Vantin palveluksessa työskenteleville henkilöille on syntynyt. Vantaan kaupungille ja Vantin osalta tämä ratkaisu tarjoaa luontevan tavan skaalata henkilökuntamäärä järjestämisvastuun siirtymisen jälkeiseen aikaan ja tuotantovolyymin sopivaksi. Markkinakartoituksen perusteella on havaittu, että mahdolliset palvelutuottajat näkevät siirtyvän, ammattitaitoisen ja kohteet tuntevan henkilökunnan, etuna näin suurta palvelukokonaisuutta haltuun otettaessa. Vantin henkilöstölle on etu, että heidän työsuhteidensa jatko voidaan taata.

Hyvinvointialue, Vantti ja Vantaan kaupunki ovat neuvotelleet liikkeenluovutuksesta tarjouskilpailun voittavalle palveluntuottajalle. Liiketoimintakauppa Vantilta suoraan palveluntuottajalle tulisi tehdä markkinaehtoisin sopimusehdoin. Vantti on teettänyt arvonmäärityksen ulkopuolisella tilintarkastusyhteisöllä ja yhtiön ja Vantaan kaupungin näkemyksen mukaan liiketoimintakauppa olisi tullut tehdä tämän arvonmäärityksen mukaisella hinnalla. Hyvinvointialueen valmistelijoiden näkemyksen mukaan arvonmääritys on monilta osin puutteellinen ja todellinen markkina-arvo on arvion mukaan huomattavasti pienempi.

Tämän johdosta jatkoneuvotteluissa päädyttiin kompromissiin, jossa Vantaan kaupunki ja Vantti suostuivat liikkeenluovutuksen toteuttamistapaan, jossa liikkeenluovutus tehdään ensin hyvinvointialueelle ja tämän jälkeen hyvinvointialue luovuttaa liiketoiminnan edelleen valitsemalleen palvelutuottajalle. Henkilöstö siirtyy Vantista hyvinvointialueelle ja edelleen palvelutuottajalle vanhoina työntekijöinä. Vantin liiketoiminnan arvo määräytyy osana tarjouskilpailua kuitenkin siten, että Vantin lomapalkkavelka siirtyy hyvinvointialueelle ja edelleen siltä palveluntuottajan vastattavaksi, ja peruskauppahintana Vantille suoritetaan sen negatiivisen taloudellisen vaikutuksen eliminoimiseksi summa, joka vastaa 25 %:ia lomapalkkavelasta (arvio lomapalkkavelan määrästä 600 000 euroa) sekä luovutettavan irtaimen omaisuuden arvo (arvio määrästä 130 000 euroa). Mikäli tarjouskilpailun tuloksena kauppahinnan määrä ylittää peruskauppahinnan, hyvinvointialue suorittaa Vantille lisäkauppahintana tarjotun kauppahinnan ja peruskauppahinnan erotuksen.

Liiketoimintakauppa toteutetaan siten, että liiketoimintakauppa lisätään osaksi hyvinvointialueen tarjouskilpailua omana osuutenaan koko sopimuksen hinnoittelua. Näin varmistutaan siitä, että kyseessä olevan liiketoiminnan hinta määräytyy markkinaehtoisesti, eikä liiketoimintakauppaan sisälly kilpailua vääristävää valtiontukea.

Liikkeenluovutus tapahtuu ensin hyvinvointialueen ja Vantin välillä niin, että Vantti luovuttaa henkilöstön ja irtaimiston hyvinvointialueelle ja hyvinvointialue luovuttaa irtaimiston ja työntekijät voittaneelle tarjoajalle saman päivän aikana niin, että hyvinvointialueelle ei synny työntekijöistä palkanmaksuvelvoitetta. Mikäli hankintayksikön hankintapäätöksestä tehdään valitus markkinaoikeuteen, liiketoimintakauppaa ei voida laittaa täytäntöön hyvinvointialueen ja voittaneen tarjoajan välillä ennen kuin asiasta on saatu lainvoimainen päätös. Hankintayksiköllä on mahdollisessa valitustilanteessa oikeus järjestää palvelut hankintalain 153 §:n mukaisesti väliaikaisesti joko omana työnä tai ostopalveluna joltain markkinatoimijalta. Lainvoimaisen päätöksen saamisen jälkeinen liiketoimintakauppa toteutettaisiin sitten hyvinvointialueen ja voittaneen tarjoajan välillä, mikäli toimivaltainen tuomioistuin katsoisi, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintalain vastaisesti ja hankintapäätös voidaan laittaa täytäntöön.

Hankinnan toteutus ja aikataulu

Tässä kohtaa esitetään, että hyvinvointialue hankkii ateria- ja puhtauspalvelunsa siten, että Vantin tuottamat ateria- ja puhtauspalvelut sekä Keravan kaupungin tuottamat ateriapalvelut, niiltä osin kun ne on tuotettu sosiaali- ja terveyspalveluille tai pelastuslaitospalveluille, kilpailutetaan kevään 2022 aikana. Hankinta toteutetaan hyvinvointialueen taloudellinen etu varmistaen ja siten, että se ei vaaranna järjestämisvastuun turvallista siirtoa hyvinvointialueelle 1.1.2023.

Hankintamenettely järjestetään neuvottelumenettelyllä. Neuvottelumenettelyn aikana hyvinvointialue käy suullisia neuvotteluja tarjoajien kanssa hankinnan kohteena olevista ateria- ja puhtauspalveluista. Neuvottelumenettely on arvioitu kyseessä olevassa hankinnassa parhaaksi hankintamenettelyksi, koska kyseessä on hyvinvointialueen toiminnan kannalta hyvin merkittävä tarjouskilpailu. Neuvottelumenettelyssä voidaan keskustella hankinnan kohteesta ja tarjouspyynnöstä hyvinkin avoimesti, jonka myötä mahdolliset ristiriidat ja epäselvyydet tarjouspyynnössä saadaan minimoitua.

Hyvinvointialueen ja voittaneen tarjoajan välinen jatkuvien ateria- ja puhtauspalveluiden sopimuskausi alkaa 1.1.2023. Sopimuskauden on suunniteltu olevan voimassa ensiksi määräaikaisena 48 kuukautta, jonka jälkeen se jatkuisi toistaiseksi voimassa olevana.

Ennen jatkuvien ateria- ja puhtauspalveluiden sopimuskauden alkamista hyvinvointialue ja voittanut tarjoaja järjestävät palveluiden käyttöönottoprojektin. Käyttöönottoprojektista solmitaan erillinen sopimus.

Tarkoituksena on, että hankinnan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja että kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinnaltaan halvin. Halvin hinta on valittu valintaperusteeksi sen vuoksi, että hyvinvointialue tulee asettamaan hankinnan vähimmäisvaatimuksena olevat laatuvaatimukset korkealle tasolle, minkä perusteella hankinnan laatutekijöistä voidaan varmistua. Tarjoaja, joka ei sitoudu asetettuihin laatuvaatimuksiin, suljetaan tarjouskilpailusta.

Oheismateriaali: 
Tukipalveluselvitys marraskuu 2021
Muistio 4.4.2022 ateria-​ja puhtauspalveluiden tulevasta kilpailutuksesta
Osallistumispyyntö Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ateria-​ja puhtauspalveluiden tarjouskilpailuun
ESPD-​lomake

Ehdotus

Aluehallitus päättää:

  1. että hyvinvointialue hankkii ateria- ja puhtauspalvelunsa siten, että Vantin tuottamat ateria- ja puhtauspalvelut sekä Keravan kaupungin tuottamat ateriapalvelut, niiltä osin kun ne on tuotettu sosiaali- ja terveyspalveluille tai pelastuslaitospalveluille, kilpailutetaan kevään 2022 aikana;
  2. vahvistaa hankinnan periaatteet seuraavasti:
    1. Hankinta toteutetaan hyvinvointialueen taloudellinen etu varmistaen ja siten, että se ei vaaranna järjestämisvastuun turvallista siirtoa hyvinvointialueelle 1.1.2023;
    2. Hankinta toteutetaan neuvottelumenettelyllä;
    3. Hankinnan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on kilpailutettavan kokonaisuuden vertailuhinnaltaan halvin. Halvin hinta on valittu valintaperusteeksi sen vuoksi, että hyvinvointialue tulee asettamaan hankinnan vähimmäisvaatimuksena olevat laatuvaatimukset riittävän korkealle tasolle, minkä perusteella hankinnan laatutekijöistä voidaan varmistua. Tarjoaja, joka ei sitoudu asetettuihin laatuvaatimuksiin, suljetaan tarjouskilpailusta.
    4. Hyvinvointialueen ja voittaneen tarjoajan välinen jatkuvien ateria- ja puhtauspalveluiden sopimuskausi alkaa 1.1.2023. Sopimuskausi on voimassa alustavasti ensiksi määräaikaisena 48 kuukautta, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Sopimuskauden kestoa voidaan tarkastella tarvittaessa neuvottelumenettelyn aikana.
    5. Ennen jatkuvien ateria- ja puhtauspalveluiden sopimuskauden alkamista hyvinvointialue ja voittanut tarjoaja järjestävät palveluiden käyttöönottoprojektin. Käyttöönottoprojektista solmitaan erillinen sopimus;
  3. valtuuttaa hallintovalmistelujohtajan käynnistämään kilpailutuksen ja allekirjoittamaan hankintaa koskevan tarjouspyynnön;
  4. päättää käynnistää liiketoimintakaupan ja liikkeenluovutuksen valmistelun selostusosassa kuvatusti. Varsinainen päätös asiasta tuodaan myöhemmin aluehallituksen kautta aluevaltuuston päätettäväksi.

Päätös

Aluehallitus päätti:

  1. että hyvinvointialue hankkii ateria- ja puhtauspalvelunsa siten, että Vantin tuottamat ateria- ja puhtauspalvelut sekä Keravan kaupungin tuottamat ateriapalvelut, niiltä osin kun ne on tuotettu sosiaali- ja terveyspalveluille tai pelastuslaitospalveluille, kilpailutetaan kevään 2022 aikana;
  2. vahvistaa hankinnan periaatteet seuraavasti:
    1. Hankinta toteutetaan hyvinvointialueen taloudellinen etu varmistaen ja siten, että se ei vaaranna järjestämisvastuun turvallista siirtoa hyvinvointialueelle 1.1.2023;
    2. Hankinta toteutetaan neuvottelumenettelyllä;
    3. Hankinnan valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus ja kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on kilpailutettavan kokonaisuuden vertailuhinnaltaan halvin. Halvin hinta on valittu valintaperusteeksi sen vuoksi, että hyvinvointialue tulee asettamaan hankinnan vähimmäisvaatimuksena olevat laatuvaatimukset riittävän korkealle tasolle, minkä perusteella hankinnan laatutekijöistä voidaan varmistua. Tarjoaja, joka ei sitoudu asetettuihin laatuvaatimuksiin, suljetaan tarjouskilpailusta.
    4. Hyvinvointialueen ja voittaneen tarjoajan välinen jatkuvien ateria- ja puhtauspalveluiden sopimuskausi alkaa 1.1.2023. Sopimuskausi on voimassa alustavasti ensiksi määräaikaisena 48 kuukautta, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Sopimuskauden kestoa voidaan tarkastella tarvittaessa neuvottelumenettelyn aikana.
    5. Ennen jatkuvien ateria- ja puhtauspalveluiden sopimuskauden alkamista hyvinvointialue ja voittanut tarjoaja järjestävät palveluiden käyttöönottoprojektin. Käyttöönottoprojektista solmitaan erillinen sopimus;
  3. valtuuttaa hallintovalmistelujohtajan käynnistämään kilpailutuksen ja allekirjoittamaan hankintaa koskevan tarjouspyynnön;
  4. päättää käynnistää liiketoimintakaupan ja liikkeenluovutuksen valmistelun selostusosassa kuvatusti. Varsinainen päätös asiasta tuodaan myöhemmin aluehallituksen kautta aluevaltuuston päätettäväksi.

 

Lisätietoja päätöksestä antaa hallintovalmistelujohtaja Mikko Hokkanen, mikko.hokkanen@vantaa.fi.

------------------------------------------------

Päätöksenteon jälkeen Antero Eerola jätti päätökseen pöytäkirjalausuman, joka kuului seuraavasti: ”Vasemmistoliitto katsoo, että paras ratkaisu hyvinvointialueiden tukipalveluiden järjestämiseen muun muassa ateria-, puhtaus- ja kiinteistöpalveluissa olisi laajentaa Vantaan kaupungin sataprosenttisesti omistaman Vantti Oy:n omistuspohjaa niin, että hyvinvointialue tulisi Vantin osakkaaksi. Tämä turvaisi parhaiten työntekijöiden aseman ja hyvinvointialueelle tarjottavien palveluiden laadun. Näin Vantti Oy:llä olisi in house – yhtiön asema myös suhteessa hyvinvointialueeseen.”

Kokouskäsittely

Maarit Raja-Aho, Pirjo Luokkala, Sakari Rokkanen, Tanja Aidanjuuri ja Anitta Orpana ilmoittivat olevansa esteellisiä yhteisöjääviyden perusteella ja Timo Aronkytö, Olga Gilbert  ja Jari Sainio ilmoittivat olevansa esteellisiä palvelussuhdejääviyden perusteella. Olga Gilbert ilmoitti olevansa esteellinen myös seuraavassa asiakohdassa (HUS-perussopimus) yhteisöjääviyden perusteella. He poistuivat kokouksesta klo 18.41. Hallintosäännön 146 §:n mukaan jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja. Aluehallitus päätti yksimielisesti valita tilapäiseksi puheenjohtajaksi Pirkko Leton. Hän siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi. Varajäsen Suvi Karhu saapui Tanja Aidanjuuren tilalle klo 18.43. Myös kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja Patrik Karlsson ilmoitti olevansa esteellinen palvelussuhdejääviyden perusteella ja poistui kokouksesta klo 18.58.

PTCServices Oy lakimies Tuukka Lappalainen oli etäyhteydellä paikalla asiantuntijana asian käsittelyn aikana. Hän saapui kokoukseen klo 18.48 ja poistui ennen päätöksentekoa klo 19.51.

Todettiin teknisenä korjauksena oheismateriaalina olevan muistion päivämäärän päivittäminen (25.3.2022 -> 4.4.2022).

Päätettyään asiasta käydyn keskustelun kokouksen puheenjohtaja totesi, että Antero Eerola oli tehnyt pohjaehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen. Muutosehdotus kuului seuraavasti: "Aluehallitus päättää esittää Vantaan kaupungille, että se laajentaisi sataprosenttisesti omistamansa Vantti Oy:n omistuspohjaa niin, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue tulee Vantti Oy:n osakkaaksi. Näin Vantti Oy:llä olisi in house – asema myös suhteessa hyvinvointialueeseen.” Antero Eerolan muutosehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana.

Päätösehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen. Päätöksenteon jälkeen klo 19.56 Suvi Karhu poistui kokouksesta ja Pirjo Luokkala, Sakari Rokkanen, Tanja Aidanjuuri, Timo Aronkytö, Anitta Orpana, Maarit Raja-Aho ja Jari Sainio saapuivat takaisin kokoukseen. Maarit Raja-Aho siirtyi takaisin kokouksen puheenjohtajaksi.

Perustelut

Asian valmistelija: hankintapäällikkö Marianne Punkki                                                  

Hankinnan kohde

Aluehallitus vahvisti hyvinvointialueen ateria- ja puhtauspalveluiden hankinnan periaatteet sekä valtuutti hallintovalmistelujohtajan käynnistämään kilpailun ja allekirjoittamaan tarjouspyynnön kokouksessaan 7.4.2022 § 42. Kyseessä on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen kansallisen kynnysarvon ylittävä erityisten palvelujen hankinta, koska ateriapalvelut muodostavat hankintalain 7 §:n perusteella hankinnan pääasiallisen kohteen. Hankinta on toteutettu PTCServices Oy:n johdolla neuvottelumenettelyllä. Hankintamenettely kuvattiin osallistumispyynnössä. Tarjouskilpailusta lähetettiin julkaistavaksi hankintailmoitus ja osallistumispyyntö Hilma-ilmoituskanavassa 8.4.2022.

Viisi (5) ehdokasta jätti osallistumishakemuksen määräaikaan 29.4.2022 mennessä:

  1. Palmia Oy
  2. Fodbar Oy – Barona HoReCa Oy – Feelia Oy – L&T Siivous Oy -ryhmittymä
  3. Attendo Majakka Oy ja SOL Palvelut Oy -ryhmittymä
  4. Compass Group Finland Oy
  5. ISS Palvelut Oy
     

Ehdokkaista Palmia Oy, Attendo Majakka Oy ja Sol Palvelut-ryhmittymä ja ISS Palvelut Oy valittiin tarjoajiksi neuvotteluihin 5.5.2022 tehdyn hallintovalmistelujohtajan päätöksen perusteella. Hyvinvointialue kävi jokaisen tarjoajaksi valitun tahon kanssa osallistumispyynnössä kuvatut neuvottelut.

Lopullinen tarjouspyyntö on julkaistu ja toimitettu Palmia Oy:lle, Attendo Majakka Oy ja Sol Palvelut-ryhmittymälle ja ISS Palvelut Oy:lle 29.7.2022.

Kaksi (2) tarjoajaa jätti tarjouksen määräaikaan 30.8.2022 klo 8.00 mennessä:

  1. Palmia Oy
  2. Attendo Majakka Oy ja Sol Palvelut-ryhmittymä
     

Hankinnan arvo laskettuna neljälle (4) vuodelle on tarjouskilpailun voittaneen tarjouksen perusteella 47 596 852,00 euroa (alv. 0 %). 

Hankintamenettelyllä valitaan yksi (1) Toimittaja. Hankintaa ei ole jaettu osiin, koska hankinnan kohde muodostaa luontevan hankintakokonaisuuden, jonka jakaminen tekisi hankinnan toteuttamisesta hankalaa. Lisäksi ateria- ja puhtauspalveluissa on päällekkäisiä tehtäviä, joita samat voittaneen tarjoajan henkilöt voivat suorittaa, jonka vuoksi mainittu hankintakokonaisuus johtaa kokonaistaloudelliseen edullisuuteen hyvinvointialueelle.

Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden arviointi

Kaikki saapuneet tarjoukset täyttivät tarjouspyynnössä hankinnan kohteelle asetetut vähimmäisvaatimukset.

Tarjousten vertailu ja päätös

Päätöksenteon perusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään halvinta hintaa, koska hankinnan kohteen laatutekijät on varmistettu hankinnalle asetetuilla vähimmäisvaatimuksilla.

Vertailuhinta muodostuu seuraavasti:

  • Ateria- ja puhtauspalvelut. painoarvo 95 %
    Halvimman ateria- ja puhtauspalveluiden vertailuhinnan antanut tarjoaja saa 95 pistettä ja muut pisteytetään kaavalla (halvin hinta/ tarjoajan hinta) x 95 pistettä = tarjoajan pisteet
  • Liiketoimintakaupan kauppahinta. painoarvo 5 %
    Suurimman kauppahinnan tarjonnut tarjoaja saa 5 pistettä ja muut pisteytetään kaavalla (tarjoajan hinta/ korkein hinta) x 5 pistettä = tarjoajan pisteet
     

Suurimman yhteenlasketun pistemäärän saanut tarjoaja valitaan tarjouskilpailun voittajaksi.

Hintavertailu ilmenee liitteestä 1, Hintavertailutaulukko. Tarjousten vertailu tulee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina lain 11 §:n mukaan oikeus saada tieto tarjousten vertailusta.

Hintavertailun lopputulos on seuraava:

  1. Palmia Oy
    Ateria- ja puhtauspalvelut: 62 931 289,63 euroa, pisteet 71,85
    Liiketoimintakauppa: 280 000 euroa, pisteet 2,33
    Yhteensä 74,18 pistettä
     
  2. Attendo Majakka Oy ja Sol Palvelut-ryhmittymä
    Ateria- ja puhtauspalvelut: 47 596 852,00 euroa, pisteet 95 
    Liiketoimintakauppa: 600 000 euroa, pisteet 5
    Yhteensä 100 pistettä
     

Hankintasopimus

Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Hankintasopimukseen liittyvä alihankinta

Attendo Majakka Oy ja Sol Palvelut-ryhmittymä on ilmoittanut käyttävänsä alihankintana Attendo Joen Hoiva Oy:ta, Attendo Kellokas Oy:ta, Attendo Meri-Lappi Oy:ta ja Uudenmaan Seniorikodit Oy:ta.

Toimivalta

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 40 §:n mukaan aluehallitus päättää yli 1 000 000 euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla aluehallituksen toimivaltaan.

Ehdotus

Aluehallitus päättää:

  1. hankkia ateria- ja puhtauspalvelut Attendo Majakka Oy ja Sol Palvelut-ryhmittymältä siten, että sopimuskausi on voimassa 48 kuukautta sopimuksen allekirjoituksesta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
  2. oikeuttaa hallintovalmistelujohtajan allekirjoittamaan ja hyväksymään ateria- ja puhtauspalveluita koskevat sopimukset, kun hankintapäätös on lainvoimainen.

Päätös

Aluehallitus päätti:

  1. hankkia ateria- ja puhtauspalvelut Attendo Majakka Oy ja Sol Palvelut-ryhmittymältä siten, että sopimuskausi on voimassa 48 kuukautta sopimuksen allekirjoituksesta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
  2. oikeuttaa hallintovalmistelujohtajan allekirjoittamaan ja hyväksymään ateria- ja puhtauspalveluita koskevat sopimukset, kun hankintapäätös on lainvoimainen.
     

Lisätietoja päätöksestä antaa hallintovalmistelujohtaja Mikko Hokkanen, mikko.hokkanen@vantaa.fi.

------------

Antero Eerola jätti päätökseen pöytäkirjalausuman. Pöytäkirjalausuma kuului seuraavasti: "Katson, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ateria- ja puhtauspalveluita ei olisi pitänyt kilpailuttaa lainkaan. Parempi ratkaisu olisi se, että hyvinvointialue olisi tullut Vantaan kaupungin omistaman in house – yhtiö Vantin osakkaaksi. Näin Vantilla olisi ollut in house – asemassa myös suhteessa hyvinvointialueeseen. Asiasta ei ole käyty riittäviä ja asianmukaisia neuvotteluita Vantaan kaupungin kanssa. On myös epäselvää, missä, milloin ja kenen toimesta Vantaan kaupunki olisi päättänyt, ettei se tahdo laajentaa Vantin omistajapohjaa ottamalla hyvinvointialueen yhtiön osakkaaksi. Kilpailutuksen voittaja on valittu vain ja ainoastaan hinnan perusteella. Loppusuoralla valittujen palvelutuottajien tarjousten ero on yli 14 miljoonaa euroa. Asian esittelyssä ei ole uskottavasti kyetty selvittämään, mistä tämä ero johtuu. Yksi selityksistä voi olla, että Attendo tahtoo kasvattaa markkinaosuuttaan hyvinvointialueiden tukipalveluissa. Siksi se on hinnoitellut tarjouksensa aggressiivisesti ja päätynyt esittämään kilpailijoita selvästi halvempaa hintaa. Hyvinvointialueen kannalta tämä voi sisältää riskin, sillä alhaiseen hintaan sisältyy nostopaineita. Kilpailun voittaja on velvoitettu ottamaan liikkeenluovutuksessa Vantin työntekijät vastaan vanhoina työntekijöinä. Tätä velvoitetta ei kuitenkaan ole, kun tarjouksen voittaja palkkaa uusia työntekijöitä. Erityisesti hoivapalveluihin strategiassaan keskittynyt Attendo on huonomainen pörssiyhtiö, johon on julkisuudessa aiemmin liitetty lukuisia vanhustenhoitoon liittyviä skandaaleja ja laiminlyöntejä. Yhtiön keskeiset omistajat ovat tienanneet miljoonia tai kymmeniä miljoonia euroja aliverotettuja pääomatuloja. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tehtäviin kuuluu alueen asukkaiden hyvinvoinnin lisääminen, ei yksityisten yhtiöiden liikevaihdon ja markkinaosuuden tai yhtiön osakkeenomistajien omistuksen arvon kasvattaminen.”

Kokouskäsittely

Sakari Rokkanen, Pirjo Luokkala, Tanja Aidanjuuri ja Lauri Kaira ilmoittivat olevansa esteellisiä yhteisöjääviyden perusteella ja Timo Aronkytö, Patrik Karlsson, Olga Gilbert ja Jari Sainio ilmoittivat olevansa esteellisiä palvelussuhdejääviyden perusteella ja poistuivat kokouksesta klo 12.29. Jouko Lindtman saapui varajäseneksi Jari Sainion varalle ja Suvi Karhu saapui varajäseneksi Tanja Aidanjuuren varalle klo 12.31.

Aluehallitus päätti yksimielisesti valita Olga Gilbertin tilalle pöytäkirjantarkastajaksi tähän asiaan Jukka Hakon. Asian esittelijänä toimi sote-valmistelun muutosjohtaja Olli Huuskonen.

Käsittelyn aikana Anssi Aura saapui varajäseneksi Lauri Kairan varalle klo 12.41.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Päätöksenteon jälkeen Jouko Lindtman, Suvi Karhu ja Anssi Aura poistuivat kokouksesta ja Sakari Rokkanen, Pirjo Luokkala, Tanja Aidanjuuri, Lauri Kaira, Timo Aronkytö, Olga Gilbert, Patrik Karlsson ja Jari Sainio saapuivat takaisin kokoukseen klo 13.24.

Liitteet

Oheismateriaali