Kuvaus
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen, aikuissosiaalityön ja vammaispalvelun palvelualueella on ollut sosiaalityöntekijän virka haettavana 14.8.2025-28.8.2025 välisenä aikana. Hakuilmoitus julkaistiin Laura-rekrytointijärjestelmän sivustolla, Hyvinvointialueen Avoimet työpaikat-sivustolla, TE-palveluiden sivustolla, Rekrytointi.com-sivustolla ja Duunitorin sivustolla.
Perustehtävänä sosiaalityöntekijällä on toteuttaa sosiaalihuoltolain mukaista moniammatillista palvelutarpeen arviointia sekä suunnitelmallista sosiaalityötä yhdessä asiakkaan ja hänen verkostojensa kanssa. Sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluvat myös ehkäisevän toimeentulotuen päätöstenteko sekä sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen hakeminen, käynnistäminen, seuranta ja arvioiminen omille asiakkaille sekä asiakkaiden ohjaus ja neuvonta. Lisäksi yksikössä järjestetään ensiarvio- ja päivystystyöskentely alueen asiakkaille
Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on Sosiaalityöntekijä (Laki 817/2015 7§ mukainen laillistus)
Hakuilmoituksessa todettiin muina valintaa tukevina kriteereinä ennaltaehkäisevää toimintatapaa, moniammatillista työskentelyä sekä kehittämismyönteisyyttä sekä kykyä asiakaslähtöiseen, myönteiseen ja ratkaisukeskeiseen työskentelyotteeseen.
Työ edellyttää myös joustavuutta ja rohkeutta reagoida asiakkaiden nopeastikin muuttuviin olosuhteisiin. Aikuissosiaalityön osaaminen on tärkeää koska työssä työstetään asiakkaiden kanssa arkielämään liittyviä haasteita liittyen esimerkiksi asumiseen, toimeentuloon, toimintakykyyn, päihteisiin ja sosiaalisiin suhteisiin
Määräajassa hakemuksen jätti 11 hakijaa, joista kukaan ei täyttänyt riittävässä määrin tehtävään vaadittavia kelpoisuus- ja soveltuvuusehtoja.
Lain kunnan tai hyvinvointialueen viranhaltijasta 4.2 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta, uudesta hakumenettelystä tai virkasuhteen täyttämättä jättämisestä. Uutta hakumenettelyä koskevassa ilmoituksessa on mainittava, otetaanko aikaisemmat hakemukset huomioon
Uudessa hakumenettelyä koskevassa ilmoituksessa ei oteta huomioon aikaisemmin jätettyjä hakemuksia.