§ 23 Terveyden edistämisen määrärahan haku vuodelle 2027 - Arjen tuki ja toivo - Matalan kynnyksen hyvinvointimalli omaisperheille.

Lataa 

VAKEDno-2026-2795

Päätöspäivämäärä

8.6.2026

Päätöksen tekijä

Vammaisten ja vanhusten palvelujen toimialajohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 33 §:n mukaan toimialajohtajan toimivaltaan kuuluu päättää valtionavun hakemisesta ja muutoksen hakemisesta sitä koskevaan päätökseen sekä EU-avustuksen hakemisesta sekä toimialaansa koskeviin hankkeisiin osallistumisesta.

Kuvaus

Sosiaali‑ ja terveysministeriö on avannut terveyden edistämisen määrärahan haun vuodelle 2027, jonka tavoitteena on vahvistaa väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä sekä vähentää terveys‑ ja hyvinvointieroja. Määrärahalla rahoitetaan kokeilu‑, kehittämis‑ ja tutkimushankkeita, jotka tukevat kunnissa ja hyvinvointialueilla toteutettavaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintaa sekä monitoimijaista yhteistyötä. Rahoituksella edistetään erityisesti väestön kriisinkestävyyttä, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen 2030 ‑periaatepäätöksen toimeenpanoa. Vuoden 2027 haussa painotetaan hyvinvointijohtamisen ja eri toimijoiden välisen yhteistyön vahvistamista sekä ehkäisevän työn kehittämistä eri väestöryhmille. Erityistä huomiota kohdistetaan lasten ja nuorten seksuaali‑ ja lisääntymisterveyden edistämiseen, päihde‑ ja huumehaittojen ehkäisyyn sekä nuorten väkivallan ja turvattomuuden vähentämiseen. Lisäksi painotetaan iäkkäiden toimintakyvyn ja kotona pärjäämisen tukemista sekä omaishoitajien hyvinvoinnin vahvistamista. Haku on määräaikainen ja avoinna 11.5.–12.6.2026. Määrärahakehyksen alustava suuruus on noin 13,3 miljoonaa euroa.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen alle 18‑vuotiaiden vammaispalvelujen omaishoitoperheiden hyvinvointia kehittämällä ja ottamalla käyttöön perhelähtöinen matalan kynnyksen toimintamalli, jossa varhaisen tunnistamisen, yksilöllisen palveluohjauksen, valmennus- ja vertaistoiminnan, arkea tukevien hyvinvointisisältöjen sekä ammattilaisten osaamisen vahvistamisen ja perhehoidon kehittämisen avulla vähennetään omaishoitajien kuormitusta, parannetaan palvelujen saavutettavuutta ja ohjautumista sekä vahvistetaan omaishoidon jatkuvuutta ja ehkäistään raskaampien palvelujen tarvetta. Hanke toteutetaan ajalla 1.3.2027-31.10.2029. Hanke toteutetaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen koordinoimana yhteistyössä Vantaan kaupungin perusopetuksen sekä omaishoito- ja vammaisjärjestöjen (Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry, Keski-Uudenmaan omaishoitajat ry, Kirjon omaishoitajat ry ja Kehitysvammatuki 57 ry) kanssa, ja hankkeessa työskentelee kaksi päätoimista työntekijää (projektipäällikkö ja palveluohjaaja). Hankkeelle haetaan rahoitusta muun muassa toiminnan toteutukseen, asiantuntijapalveluihin, viestintään ja matkakuluihin. Hankkeen kokonaiskustannus on 440 000 euroa, josta omavastuuosuus on 10 % ja haettava valtionavustus 396 000 euroa.

Hanketta ovat valmistelleet Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vammais- ja vanhusten palvelujen toimiala, yhdessä TKKI-yksikön erityisasiantuntijan, toimialan controllerin ja hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Päätös

Päätän hyväksyä terveyden edistämisen määrärahan vuodelle 2027 hakuun osallistumisen hankkeella: Arjen tuki ja toivo – matalan kynnyksen hyvinvointimalli omaishoitoperheille.

Allekirjoitus

Minna Lahnalampi-Lahtinen, Vammaisten- ja vanhusten palvelujen toimialajohtaja

Organisaatiotieto

Konsernipalvelut