§ 1 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen ilman hakumenettelyä 1.7.2026 alkaen, Perheitä tukevien palvelujen palvelualue

Lataa 

VAKEDno-2026-3010

Päätöspäivämäärä

9.6.2026

Päätöksen tekijä

Toimintayksikön esihenkilö, palvelutarpeen arviointi keskinen ​

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 55 §:n mukaan toimialajohtaja, palvelualuejohtaja, tehtäväalueen päällikkö ja toimintayksikön esimies valitsee alaisensa henkilöstön.

Kuvaus

Hallintosäännön 54§ 4. kohta nojalla valitsen virkaan Karoliina Silokankaan 1.7.2026 alkaen. Karoliina Silokangas on käyttänyt Vantaan-Keravan hyvinvointialueen tarjoaman palkallisen opintovapaan, jonka aikana hän on saanut päätökseen sosiaalityön opinnot.

Virkavalinnassa on otettu lisäksi huomioon laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuuslain säännökset ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto. Edellä esitetyn ohella viran täyttöä ohjaavat perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Virkanimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä

Katson että valtiotieteiden maisteri Karoliina Silokangas omaa koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa johdosta hyvät edellytykset viran menestyksekkääseen hoitamiseen.

Virka on vakinainen ja täytetään 1.7.2026 alkaen. Palvelussuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka määräytyvät SOTE TES:n mukaisesti.

Päätös

Päätän

1. ottaa valtiotieteiden/ yhteiskuntatieteiden maisteri Karoliina Silokankaan virkaan vakinaisesti 1.7.2026 alkaen, koska hänellä on koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella parhaat edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen.

 

2. että virkaa täytettäessä ei ole tarvetta noudattaa kuuden kuukauden koeaikaa, eikä valitulta pyydetä erikseen lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaista rekisteriotetta, koska virkaan valittu on työskennellyt yli kuusi kuukautta määräaikaisesti kyseisessä virkatehtävässä.

 

3. että viran tehtäväkohtainen palkka on 4511,44 euroa/kk.

Allekirjoitus

Heli Ronimus, johtava sosiaalityöntekijä

Organisaatiotieto

Perheiden erityispalvelut