§ 1 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen 1.4.2026 alkaen Perheneuvolapalvelujen yksikössä

Lataa 

VAKEDno-2026-2996

Päätöspäivämäärä

12.6.2026

Päätöksen tekijä

Perheneuvolapalvelut lapset A, toimintayksikön esihenkilö

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 54 § mukaan toimintayksikön esihenkilö valitsee alaisensa henkilöstön.

Kuvaus

Hyvinvointialueesta annetun lain 92 §:n mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka.

Eija Kantelus on hoitanut sosiaalityöntekijän tehtävää toimessa. Organisaatiomuutoksessa 1.1.2024 sosiaalityöntekijöiden osalta on päätetty, että toimet muutetaan viroiksi. Uusi sosiaalityöntekijän virka on perustettu 31.3.2026 Aluehallituksen päätöksellä. Virka vastaa sisällöltään ja tehtäviltään Eija Kanteluksen nykyistä sosiaalityöntekijän toimea.

Kelpoisuusvaatimus on laki 817/2015 7 § mukainen laillistus.

Sosiaalityöntekijän tehtävässä vaaditaan aktiivista ja itsenäistä työskentelyotetta sekä kykyä toimia moniammatillisissa tiimeissä sekä laajemmissa verkostoissa. Perheneuvolan sosiaalityöntekijältä vaaditaan voimavarakeskeistä työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja kokemusta lapsiperheiden (erityisesti lastensuojelun asiakasperheiden) kanssa työskentelystä, sekä lainsäädännön ja palveluverkostojen tuntemusta. Tehtävä vaatii myös paineensietokykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä hyvää organisointikykyä.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi tai avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi, taloudellisista ja tuotannollista syistä irtisanotun viranhaltijan ottaminen toiseen virkasuhteeseen, 22 §:ssä tarkoitettu virkasuhteen tarjoaminen osa-aikaiselle viranhaltijalle, 24 §:ssä tarkoitettu tai muussa laissa säädetty viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen, muun työnantajan palveluksessa olevan henkilön ottaminen virkasuhteeseen lain tai sopimuksen nojalla tapahtuvan toiminnan siirtämisen yhteydessä taikka muu näihin rinnastettava hallintosäännössä määrätty peruste.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 53 §:n mukaan henkilö voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon henkilö on tarkoituksenmukaista ottaa hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleen järjestelyjen vuoksi.

Viran täyttö perustuu edellä mainittujen pykälien lisäksi kelpoisuuden ja soveltuvuuden arviointiin. Lisäksi viran täyttöä ohjaavat laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta, yhdenvertaisuuslaki, kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto sekä perustuslain 125 §:n yleiset virkanimitysperusteet. Virkanimitysperusteita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Yleisen käytännön mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja, kyky viittaa henkilön tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin ja koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Eija Kantelus täyttää viran kelpoisuusvaatimukset ja virkaa voidaan pitää hänelle soveltuvana. Eija Kantelus on 12.12.2023 ilmoittanut ottavansa vastaan kyseisen viran.

Koska Eija Kanteluksen tehtävät eivät muutu nykyiseen verrattuna, ei viran täytössä käytetä koeaikaa.

Virka on vakinainen ja täytetään 1.4.2026 alkaen. Palvelussuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka SOTE-sopimuksen mukaisesti.

Päätös

Päätän

1. ottaa yhteiskuntatieteiden maisteri Eija Kantelus sosiaalityöntekijän virkaan vakinaisesti 1.4.2026 alkaen. Virkaa on tarjottu Eija Kantelukselle hänen palvelussuhdettaan koskevien uudelleenjärjestelyjen vuoksi, koska Eija Kanteluksen tehtävää tulee toimen sijaan hoitaa virassa. Kantelus on ilmoittanut ottavansa viran vastaan.

2. että viran tehtäväkohtainen palkka on 4318,04 € euroa/kk.

Allekirjoitus

Malin Melleri, toimintayksikön esihenkilö

Organisaatiotieto

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue