Kuvaus
Asian valmistelija: Hanna Ahlström, johtava sosiaalityöntekijä
Hankinnan kohteena on nuorten aikuisten itsenäistymisen tuki täysi-ikäiselle lastensuojelun jälkihuollossa olevalle nuorelle aikuiselle. Palvelua hankitaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle ajalle 1.6.-31.12.2026. Kyseessä on jatkopäätös aiemmin tehdyille suorahankintapäätöksille, joista viimeisin on päättynyt 31.5.2026.
Hankintalain 110 §:n mukaan hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan yksittäisissä tapauksissa tämän luvun mukaisissa sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa, jos tarjouskilpailun järjestäminen tai palvelun tarjoajan vaihtaminen olisi ilmeisen kohtuutonta tai erityisen epätarkoituksenmukaista asiakkaan kannalta merkittävän hoito- tai asiakassuhteen turvaamiseksi. Palvelun tarjoajan vaihtaminen on arvioitu asiakkaan kohdalla kohtuuttomaksi, koska asiakkaan on elämäntapahtumiensa myötä erittäin vaikea luottaa uusiin ihmisiin eikä hänellä ole luontaisessa läheisverkostossaan turvallisia aikuisia. Asiakas asuu toisen hyvinvointialueen alueella, mutta asiakkaan kokonaistilanteen vuoksi jälkihuollon työskentelyä ei ole siirretty toiselle hyvinvointialueelle. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen puitesopimus ei ulotu kyseiselle hyvinvointialueelle, jonka vuoksi palvelu on hankittava suorahankintana.
Hankintayksikkö on pyytänyt tarjousta Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:ltä. Palvelun tarkemmat ehdot on määritelty sopimuksessa ja palvelunkuvauksessa. Päätöksen liitteenä olevassa asiakirjassa on määritelty hankinnan kohteena olevat asiakkaat. Liite on salainen.
Palvelun hinta on: 69 euroa/h
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 16 §:n mukainen perustelu
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen strategiassa ja siihen sisältyvässä palvelustrategiassa asetetaan muun ohella palvelujen järjestämistä linjaavat tavoitteet ja palveluiden verkoston periaatteet. Hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen palveluiden tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palveluiden riittävän saatavuuden takaamiseksi hyvinvointialueella.
Hankintayksikkö on huomioinut hankintaa määritellessään järjestämislain (612/2021) vaatimukset palveluiden järjestämisvastuusta ja asiakkaiden palveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta. Hankinta täyttää järjestämislain 12 §:ssä asetetut edellytykset palvelujen hankkimiseksi yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintayksikkö tulee varmistamaan palveluntuottajan kanssa tehtävällä sopimuksella järjestämislain 15 §:ssä asetetut vaatimukset. Hankintayksikkö varmistaa kyseisellä sopimuksella myös, että Palveluntuottajan mahdolliset alihankkijat täyttävät järjestämislaissa 14 §:ssä säädetyt yksityistä Palveluntuottajaa koskevat vaatimukset.
Sopimuskaudella tilaaja seuraa sopimuksenmukaista palvelun tuottamista ja sopimusvelvoitteiden täyttämistä. Hankintayksikkö on varautunut sopimusehdoilla palveluiden jatkuvuuden hallintaan sekä potentiaalisimpiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Perhehoitokumppanit Suomessa Oy ovat tarjouksessaan vakuuttaneet täyttävänsä asetetut soveltuvuusvaatimukset. Hankintayksikkö tarkastaa vaatimusten täyttymisen Perhehoitokumppanit Oy:ltä ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista.