§ 1 Asumispalvelujen esihenkilön (vakanssi 11647) virkasuhteen päättäminen 2.12.2026

Lataa 

VAKEDno-2026-5179

Päätöspäivämäärä

7.10.2026

Päätöksen tekijä

Kotona asumisen palveluiden Tehtäväalue 1

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 63 §:n mukaan palvelussuhteen purkamisesta koeajalla, palvelussuhteen purkamisesta sekä irtisanomisesta päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen. Asiasta päättäminen kuuluu näin ollen tehtäväaluepäällikön toimivaltaan.

Kuvaus

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 35 § mukaan työnantaja ei saa irtisanoa virkasuhdetta viranhaltijasta johtuvasta syystä, ellei syy ole asiallinen ja painava. Irtisanomisperusteena voidaan pitää muun muassa viranhaltijan henkilöön liittyvien työntekoedellytysten sellaista olennaista muuttumista, jonka vuoksi viranhaltija ei enää kykene selviytymään tehtävistään. Viranhaltijan sairaus, vamma tai tapaturma ei sellaisenaan muodosta irtisanomisperustetta. Virkasuhde voidaan kuitenkin irtisanoa, jos viranhaltijan työkyky on näiden vuoksi vähentynyt olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista.

Työterveyshuollonlääkärin antaman työkykyarvion perusteella viranhaltijan työkyky on alentunut olennaisesti ja pitkäaikaisesti siten, ettei viranhaltija kykene selviytymään virkaansa kuuluvista olennaisista tehtävistä. Työkykyarvion perusteella työkyvyn palautumisesta viran edellyttämälle tasolle ei ole nähtävissä sellaista ennustetta, jonka perusteella viranhaltijan voitaisiin arvioida kykenevän palaamaan hoitamaan virkaansa.

Viranhaltijan työkykyä ja mahdollisuuksia jatkaa työssä on selvitetty ja tuettu. Näillä toimenpiteillä ei ole ollut mahdollista järjestää viranhaltijan työskentelyä siten, että hän kykenisi hoitamaan virkansa olennaiset tehtävät.

Työnantajan on ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla viranhaltija muuhun virkasuhteeseen.

Uudelleensijoittamismahdollisuuksia on selvitetty Laura-järjestelmän kautta. Selvityksen perusteella työnantajalla ei ole ollut tarjolla sellaista virkasuhdetta, johon viranhaltija voitaisiin hänen jäljellä oleva työkykynsä ja muut tehtävän hoitamisen edellytykset huomioon ottaen sijoittaa.

Viranhaltijalain 43 §:n 1 momentin mukaan ennen työnantajan suorittamaa irtisanomista tai purkamista viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen. Viranhaltijalla on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. 

Viranhaltijan kuulemistilaisuus on järjestetty 1.10.2026. Viranhaltijalle on kerrottu mahdollisuudesta ottaa kuulemistilaisuuteen mukaan avustaja. Kuulemistilaisuudessa työnantaja on käynyt läpi irtisanomisen perusteet. Viranhaltija on kertonut oman näkemyksensä työnantajan perusteista. Kuulemisen jälkeen tehdyn kokonaisarvion perusteella työnantaja ei ole nähnyt edellytyksiä viranhaltijan virkasuhteen jatkamiselle. Irtisanomisen peruste on lain edellyttämällä tavalla asiallinen ja painava. Irtisanomisen peruste huomioiden irtisanominen ei ole ollut vältettävissä sijoittamalla viranhaltija muuhun virkasuhteeseen.

Muistio kuulemistilaisuudesta on tämän päätöksen liitteenä (Liite 1). Viranhaltijalle on 1.10.2026 annettu ilmoitus virkasuhteen päättämisestä, jonka mukaisesti virkasuhde irtisanotaan päättymään 2.12.2026. (liite 2)

Päätös

Päätän irtisanoa (asumispalvelujen esihenkilö vakanssi 11647) virkasuhteen kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 35 §:n perusteella. Päätöksen liitteenä (Liite 2) olevassa asiakirjassa on mainittu päätöksen kohteena oleva viranhaltija.

Allekirjoitus

Aino Rantanen, Kotona asumista tukevat palvelut, alue 1, tehtäväaluepäällikkö

Organisaatiotieto

Kotona asumisen palvelut